TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiaalipsykologian peruskurssi


Katsaus sosiaalipsykologian historiaan: syventävät tekstit
EtusivuSisällysluettelo

 

 

Eurooppalaisia alkujuuria:

Tarde - jäljittely ja innovaatio

Jäljittely
Innovaatio
Joukko ja yleisö

Ranskalainen lakimies ja sosiologi Gabriel Tarde tunnettiin laajalti Ranskan rajojen ulkopuolella. Tardea pidetään yhtenä sosiaalipsykologian uranuurtajista. Tarden perustelemalla analyyttisellä lähestymistavalla, hänen evolutionismiin kohdistamalla kritiikillä sekä hänen mielenkiintonsa ekologian ja tekniikan ongelmiin oli erittäin suuri merkitys sosiologian historiassa. Vaikka Ranskassa Tarde joutui kokonaan Durkheimin varjoon ja hänen vaikutuksensa jäi vähäiseksi, hän saavutti kuitenkin laajaa tunnustusta Yhdysvalloissa. Tarden teoksia ovat mm. Jäljittelyn lait (1890), Sosiaaliset lait (1898) ja Sosiaalipsykologisia esseitä (1898).

Filosofien ja sosiologien (Montesquieu, Comte, Spencer, Mill) lisäksi hänen käsityksiinsä oli vaikuttanut tuntuvasti italialainen rikostieteellinen koulukunta (mm. Lombroso). Jälkimmäisiä vastaan hän kuitenkin hyökkäsi jo 1886. Päinvastoin kuin italialaiset rikostieteilijät, jotka selittivät rikollisuuden johtuvan rodullisista ja maantieteellisistä seikoista, Tarde antoi ratkaisevan merkityksen rikollisuuden sosiologisille ja psykologisille taustatekijöille.

Jäljittely

Sosiologia on Tarden mukaan kollektiivipsykologiaa, jonka täytyy vastata kahteen pääkysymykseen:

1) Mikä on syynä keksintöihin, tehokkaisiin aloitteisiin ja sosiaalisiin mukautumisiin, jotka ovat analogisia biologisille mukautumisille.

2) Miksi juuri nämä eivätkä muut aloitteet ovat aiheuttaneet jäljittelyä? Miksi juuri nämä esimerkit on asetettu etusijaan monien muiden jäädessä jäljittelemättä? Toisien sanoen: mitkä ovat jäljittelyn lait?

Tarde hylkäsi johdonmukaisesti kaikki oletukset ryhmätajunnan tai joukkosielun kaltaisten itsenäisten henkisten muodostumien olemassaolosta. Hän piti tällaisia oppeja mystisismin jäänteinä. Toisaalta taas Tarde ei voinut rakentaa sosiologiaa individualistisen psykologian pohjalle. Hän perusteli tätä kysymällä, että jos eri "minät" olisivat täysin heterogeenisia eikä niillä olisi mitään yhteistä, niin miten ne voisivat kommunikoida keskenään ja miten niiden välille voisi syntyä minkäänlaista yhteenkuuluvuutta, me-tietoisuutta?

Tarden mukaan kollektiivipsykologia, intermentaalinen psykologia eli sosiologia, on mahdollinen vain siksi, että yksilöpsykologia eli intramentaalinen psykologia sisältää sellaisia elementtejä, joita toinen tajunta voi ilmoittaa tai välittää toiselle. Tätä hän perusteli siten, että vaikka yksilöiden välillä onkin ylitsepääsemätön juopa, mainitut elementit voivat yhdistyä ja sulautua yhteen muodostaen väärentämättömiä sosiaalisia voimia ja rakenteita, mielipidesuuntia, joukkoimpulsseja, perinteitä tai kansallisia tapoja. Pitäymyksen tai tahtomuksen välittäminen tai välittämisyritys on, väitti Tarde, alkeellinen sosiaalinen suhde, jonka malli on hypnoottinen unitila: »yhteiskunta on jäljittelyä ja jäljittely eräänlaista hypnotismia.»

Nämä näkemykset johtivat ankaraan polemiikkiin nuoremman aikalaisen Émile Durkheimin kanssa. Kummallakin oli olemassa tiettyjä yhtymäkohtia: he arvostelivat biologisoivia organismiteorioita ja utilitarismia. Kumpikin antoi myös suuren merkityksen kansatieteen tutkimustuloksille ja vertailevalle metodille korostaen sosiaalisia normeja, joiden he katsoivat pitävän yhteiskuntaa koossa. Näiden yhtymäkohtien takana oli kuitenkin erimielisyyksiä. Durkheimille yhteiskunta oli sui generis, kollektiivina ensisijainen, jonka tuote yksilö on. Tarde sitä vastoin katsoi, että yhteiskunta oli pelkästään yksilöiden välisen vuorovaikutuksen tuote.

Alkuun

Innovaatio

Tarde katsoi hedelmättömiksi kaikki analogiat yhteiskunnan ja biologisen organismin tai koneen välillä: »Tietoisuus on sosiologialle yhtä välttämätön postulaatti kuin liike mekaniikalle». Tarde hylkäsi myös evolutionistisen yhteiskuntamallin. Hän piti sosiologian onnettomuutena sitä, että sekoittaa toisiinsa yhteiskunnan ja historian lait. Edelliset ovat ilmiöiden uusiutumisen lakeja, kun taas jälkimmäiset niiden kehityksen lakeja, jotka ovat kaksi eri lakiluokkaa. Jälkimmäisen luokan lait ovat paljon monimutkaisempia kuin edellisen ja ovat muotoiltavissa vain yhteiskuntaa koskevien lakien pohjalta.

Yhteiskunnalliset lait liittyivät Tardella prosessiin, jossa tapahtuu innovaatio eli uudistus. Tätä seuraa mahdollinen jäljittely, joka johtaa innovaation leviämiseen ja muuntumiseen. Leviäminen johtaa innovaation muunnosten "törmäämiseen" toisiinsa, muihin innovaatioihin ja vanhaan "kulttuuriin". Yhteentörmäysten lopputuloksena tapahtuu jonkinlainen sopeutuminen, joka sekin sinällään on innovaatio... kunnes tehdään taas innovaatio. Tardelle yhteiskuntahistoria on niin ollen syklinen innovaation, jäljittelyn ja sopeutumisen prosessi.

Tarde antoi erittäin suuren arvon empiirisille tutkimusmenetelmille, joilla tutkia innovaatioita ja niiden jäljittelyn leviämistä. Arkeologinen menetelmä (Tardella historiallinen metodi) perustuu historiallisten asiakirjojen analyysiin; sen avulla voidaan tutkia konkreettisten uudistusten ja esikuvien esiintymisaikoja ja levinneisyysalueita. Tilastollisen menetelmän avulla kerätään informaatiota meneillään olevasta jäljittelyprosesseista. Erityisesti Tarden omat rikollisuutta koskevat sosiaalitilastolliset tutkimukset olivat omana aikanaan varsin arvovaltaisia.

Jokainen innovaatio eli uudistus on Tarden mukaan yksilöllisen toiminnan tuote. Se syntyy ainoastaan lahjakkaan yksilön luovasta kuvittelusta. Uudistuksen menestyksellinen adaptaatio aiheuttaa sarjan sen toistamisyrityksiä, jotka ilmenevät jäljittelynä eli imitaationa. Yksilön mentaliteetin ja käyttäytymisen hän päätteli ulkoisten esikuvien ja uudistusten jäljittelystä ja viimeksi mainittuja tarkasteli yksilöiden luovan toiminnan tuotteina. Mistä jäljittelyn kohteeksi joutuvat esikuvat syntyivät, sitä Tarde ei ylipäänsä tutkinut sosiologisesta näkökulmasta. Yksilöiden luova kuvittelu on Tarden mukaan niiden ainoa alkulähde, ja syyt niiden esiin murtautumiseen juontuvat pääasiassa yksilöllisestä logiikasta

Alkuun

Joukko ja yleisö

Tardelle innovaation ja imitaation kehä oli kaikkea yhteiskunnallista kehitystä eteenpäin vievä voima, jossa jäljittely saattoi toimia myös myönteisellä tavalla. Tarden kirja "Mielipide ja joukko" (1901) edusti kuitenkin jokseenkin samaa ajatuskantaa kuin Gustave Le Bonin "Joukkosielu". Tarden mielestä perussyy joukkojen oikullisuuteen piili siinä, että vain harvat yksilöt ovat aloitteellisia, itsenäisiä ja luovia; siis suurin piirtein henkisesti täysikasvuisia. Innovatiivisia ihmisiä kun saattoi löytyä kenties vain yksi sadasta, niin muiden kohtaloksi jäi paljolti jäljitellä näitä poikkeusyksilöitä.

Tarde kiisti kuitenkin yksilöiden tajunnan ulko- tai yläpuolella olevan »kollektiivihengen» olemassaolon. Hän ei voinut hyväksyä myöskään väitettä, että 1900-luku olisi »joukon vuosisata». Tarden mielestä se on pikemminkin "yleisön ja yleisöjen vuosisata, mikä on kokonaan toinen asia". Jos Le Bonin joukossa yksilöt sulautuvat "tasalaatuiseksi massaksi", niin Tarden yleisössä yksilöt saavat kuitenkin mahdollisuuden itseilmaisuun.

Kuvaillessaan joukkoja ja rikollisjoukkioita Tarde korosti edeltäjiensä tavoin irrationaalisuutta, jäljittelynomaisuutta ja johtajien tarvetta. Päähuomion hän kiinnitti kuitenkin yleisen mielipiteen eriytymisprosessiin ja siihen perustuvaan yleisön muodostumiseen. Erotukseksi joukosta, jonka psyykkinen yhteisyys on lähinnä välittömän fyysisen kosketuksen varassa, yleisö on »puhtaasti henkinen yhteisö, jossa yksilöt ovat fyysisesti hajallaan mutta samalla liittyvät toisiinsa henkisesti. Kyseessä ei ole niinkään tunnevarainen kuin älyperäinen yhteisö, joka perustuu mielipiteen yhteisyyteen: »Mielipide on nykypäivän yleisölle samaa kuin sielu ruumiille».

Tarde tarkasteli ongelmaa samalla kertaa analyyttisesti ja historiallisesti. Selvitellessään yleisön muovautumisvaiheita hän päätyi siihen tulokseen, että yleisö on uuden ajan tuote. Yleisön esihistoria ankkuroituu 1700-luvun seurapiireihin ja klubeihin, mutta sen varsinainen historia alkaa vasta lehdistön ilmaantumisesta. Tarde esittikin varsin hienovaraisen psykologisen analyysin massatiedotuksen sekä yksilöiden välisen kanssakäymisen eri muodoista, mm. keskustelusta. Tarden havainnot ennakoivat paljossa massatiedotusteorian ja kanssakäymisen psykologian myöhempää kehitystä.

Alkuun
Lähteet