TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiologian peruskurssi

 

EtusivuSisällysluettelo

Harri Melin ja Mira Roine

Sosiologian verkkoperuskurssi

Sosiologia on tiede, joka tutkii ihmisten tekemää maailmaa. Sosiologiassa tutkitaan muun muassa ihmisten toimintaa, sosiaalisia suhteita, sosiaalisia riippuvuuksia ja yhteiskunnallista muutosta. Sosiologia on kiinnostunut niin perheistä kuin kokonaisten yhteiskuntien rakenteistakin. Voidaan sanoa, että mikään inhimillinen ei ole sosiologialle vierasta.

Sosiologia auttaa meitä ymmärtämään yksityisen kokemuksen suhdetta toisten kohtaloon. Se näkee yhteisöllistä yksilöllisessä ja yleistä yksittäisessä. Sosiologinen tutkimus lisää osaltaan tietämystämme esimerkiksi siitä, miksi työ voidaan kokea yhdessä työpaikassa keveäksi ja toisessa raskaaksi, vaikka molemmissa tehdään samanlaista työtä.

Oppia voi monin tavoin. Opiskelu voi olla vaikkapa lukemista, kuuntelemista, keskustelua ja kirjoittamista. Sosiologian peruskurssi on yksi tärkeä yhteiskuntatieteisiin ja yhteiskuntatieteelliseen ajatteluun johdattava opintojakso. Yleensä se järjestetään luentokurssina, joka luennoidaan suurille opiskelijaryhmille. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa sosiologian peruskurssia kuuntelee joka syksy yli 200 opiskelijaa ja avoimessa yliopistossa runsas 100 opiskelijaa.

Verkkoratkaisut vapauttavat oppimisen ajan ja paikan sidoksista. Opiskelu voidaan siirtää luentosaleista kotona, työpaikalla tai vaikkapa kesämökillä sijaitsevaan työpisteeseen. Tampereen yliopiston Avoin yliopisto on kehittänyt aktiivisesti monimuotoista oppimista. Sosiologian peruskurssin on Avoimessa yliopistossa voinut suorittaa verkkoympäristössä jo 1990-luvun lopulta alkaen.

Oheinen aineisto muodostaa sosiologian peruskurssin opintomateriaalin. Peruskurssi suoritetaan itsenäisen opiskelun, verkkokeskustelujen ja kirjoittamisen kokonaisuutena. Lisäksi aineisto tukee muutakin sosiologian approbaturin opiskelua avoimessa yliopistossa. Aineisto johdattelee opiskelijaa sosiologian keskeisiin teemoihin käsitteisiin. Aineiston ovat kirjoittaneet professori Harri Melin ja YTM Mira Roine vuosien 1996-2008 välillä Tampereen ja Turun yliopistojen yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa, Avoimessa yliopistossa ja Tampereen Kesäyliopistossa pidettyjen peruskurssien pohjalta.

Sekä yhteiskunta että sitä tutkivat tieteet muuttuvat koko ajan, sama koskee myös sosiologian peruskurssia. Nyt käsillä oleva opintoaineisto on yksi näkökulma sosiologiaan. Se on kirjoitettu vaiheittain. Ensimmäinen versio valmistui syksyllä 1999, toinen syksyllä 2000, kolmas syksyllä 2002, neljäs syksyllä 2004 ja tuorein vuonna 2008. Kurssia kehitetään ja täydennetään jatkuvasti. Nyt valmistunut viides laitos on tehty Harri Melinin ja Mira Roineen yhteistyönä. Olemme pyrkineet kehittämään eri jaksojen sisältöjä entistä keskustelevampaan ja konkreettista yhteiskuntaa aiempaa paremmin huomioivampaan muotoon. Lisäksi lukuisia taulukoita on päivitetty kuvaamaan ajankohtaisia tilanteita.

Verkko-opintoaineistossa kyse ei luonnollisestikaan ole mistään täydellisestä sosiologian perusoppikirjasta. Sellaiseksi sitä ei ole edes tarkoitettu ja sellaisena sitä ei pidä siis ottaa. Olemme liittäneet runsaasti käsiteltäviin aihepiireihin kuuluvia ja helposti saatavia suomenkielisiä, ja keskeisiä englanninkielisiä, kirjoja lähdeviitteiksi. Niistä voi halutessa hankkia lisää tietoja. Varsinaisen kurssin lisäksi aineistossa on lukuisia täydentäviä artikkeleita ja www-linkkejä hyödyllisiin tietovarantoihin.

Peruskurssin suorittamiseen riittää verkkomateriaalin opiskelu. Kurssiin ei sisälly mitään kirjallisuuskuulustelua, mutta jos joku haluaa jo tässä vaiheessa perehtyä suomalaisiin sosiologian perusoppikirjoihin, niin kannattaa tutustua oman lähikirjastonsa valikoimiin. Useimmista kirjastoista löytyvät kaikki suomenkieliset sosiologian alan perusoppikirjat aina vanhasta Allardt-Littusesta uusimpiin sosiologian karttalehtiin.

Lisäksi ajankohtaiseen sosiologiseen keskusteluun voi tutustua lukemalla neljästi vuodessa ilmestyvää Sosiologia-lehteä. Sosiologit kirjoittavat paljon myös sellaisissa yleisyhteiskuntatieteellisissä aikakauslehdissä kuten Janus, Tiede ja Edistys sekä Yhteiskuntapolitiikka. Kannattaa katsoa.

Sosiologia on seikkailu, se on jännittävää ja mielenkiintoista, mutta se voi olla myös tylsää ja arkipäiväistä, ihan kuten elämäkin. Jännittävää seikkailua!

Teksti päivitetty 25.9.2008

Alkuun


EtusivuSisällysluettelo