TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiologian peruskurssi

 

EtusivuSisällysluettelo

2. Luku:
KULTTUURI JA ARKIELÄMÄ

- kulttuuri ja kulttuurin tutkimus
- arkielämän muutos
- elämäntapa
- perhe

1. KULTTUURIN KÄSITTEESTÄ

Sosiologia on kiinnostunut muun muassa yhteiskunnan rakenteeseen, talouteen, tuotantoon ja politiikkaan liittyvistä asioista. Näitä sosiaalisen toiminnan alueita on totuttu pitämään järkiperäisinä toimintalohkoinamme. Tästä näkökulmasta ei kuitenkaan voida vielä ymmärtää sitä, että ihmiset perustelevat tekojaan muillakin kuin taloudellisilla perusteilla. Läheskään kaikki tekomme eivät ole selkeään päämäärän, esimerkiksi taloudellisen edun tavoitteluun, suuntautuneita, mutta silti niihin liittyy mietittyjä valintoja. Kokonaisvaltaista sosiologista otetta varten tarvitaan käsitteitä hahmottamaan myös muita inhimillisen toiminnan piirteitä. Tarvitaan kulttuurin tutkimista ja kulttuurin ymmärtämistä.

Suomen kielen sana 'kulttuuri' juontaa latinan verbiin cultura = viljellä maata, mutta jo antiikin aikoihin puhuttiin hengen kulttuurista. Sosiologit käyttävät kulttuurin käsitettä kuvaamaan kaikkia ihmisyhteisöjen ei-biologisia (ei suoraan luonnosta nousevia) opittuja ja symbolisia piirteitä. Tällaisia ovat muiden muassa kieli, tavat, tottumukset; eli kaikki se, mikä erottaa inhimillisen muusta luonnosta. Modernisoituminen ja teknologian huima kehitys ovat etäännyttäneet meitä koko ajan luonnosta. Samalla ihmisen toiminta on muokannut luontoa joissakin tapauksissa jopa peruuttamattomasti. Pidämme itseämme selvästi muusta luonnosta erillään olevana.

Ihmisen erityislaatu suhteessa muuhun luontoon on kuitenkin monessa suhteessa varsin ´ohutta´. Jokunen vuosi sitten televisiossa esitettiin dokumentti afrikkalaisesta pojasta. Noin nelivuotias poika löydettiin Länsi-Afrikasta erään sveitsiläisen hyväntekeväisyysjärjestön ylläpitämän lastenkodin läheisyydestä. Pian huomattiin, että poika käyttäytyi samalla tavalla kuin lähistöllä asunut apinalaji. Hän ei osannut puhua, eikä muutenkaan toimia kuin ihminen. Poika oli biologisesti ihminen, mutta käyttäytymiseltään samalla apina. Tutkijat päättelivät, että poika varttui apinoiden parissa ja oppi apinoilta. Mikä on tarinan opetus? Ihmisen ja muun luonnon välinen raja ei olekaan niin jyrkkä kuin mitä herkästi uskomme. Meistä tulee ihmisiä toimiessamme yhdessä muiden ihmisten kanssa, ihminen on kulttuurinsa tuote.

Ranskalainen sosiologi ja antropologi Claude Lévi-Strauss (s. 1908) on tähän liittyen esittänyt kuuluisan teoriansa kielen merkityksestä. Lévi-Strauss korostaa kielen tärkeyttä kulttuurin tutkimuksessa. Kaikki mikä on kulttuuria, siis ihmiselle ominaista erotuksena muusta luonnosta, on kieltä. Vain ihmisellä on kyky ilmaista itseään merkein ja samalla tulkita toisten ihmisten käyttäytymistä merkkinä. Kun esimerkiksi muurahainen näkee polulla neulasen, se alkaa raahata sitä pesänrakennukseen asiaa pohtimatta, kyse on refleksistä. Sen sijaan kun ihminen näkee työkalun, hänen päässään syntyy ajatus siitä, mitä työkalulla voidaan tehdä - tai jättää tekemättä.

Karl Marx on kuvannut samaa asiaa seuraavalla esimerkillä. Kuvitellaan mehiläisten kenno ja surkea maja tai joku muu ihmisen tekemä röttelö. Meitä viehättää mehiläispesän harmoninen rakenne, huolellinen ulkoasu ja käytännöllisyys. Sen sijaan majassa on nurkat vinossa, ovi ei pysy kiinni ja ikkunoista vetää. Näiden kahden rakennuksen välillä on kuitenkin se ero, että majan rakentaja on ensin suunnitellut sen päässään ja vasta sitten toteuttanut. Mehiläiset rakentavat pesiään niitä piirtämättä ja pohtimatta.

Lévi-Straussin kulttuuriteoria korostaa luokituksia. Hänen ruokakolmionsa on tästä käypä esimerkki. Ruoka havainnollistaa hyvin sitä, että ihminen on samaan aikaan sekä kulttuuriolento että osa luontoa.

Levi-Straussin ruokakolmio:

Ruokakolmio

Ruokaa koskevissa luokituksissa on kaksi vastakohtaparia: työstämätön/työstetty ja ihmisen tekemä/luonnon tekemä. Lévi-Straussin mukaan samaa logiikkaa voidaan soveltaa muihinkin kulttuurisiin järjestelmiin kuten sukulaisuusjärjestelmään, paikkaa ja aikaa sekä uskontoa koskeviin merkitysjärjestelmiin.

Vaikka kulttuureja on, ja on ollut monia, ja vaikka kulttuurit eroavatkin paljon toisistaan, niillä on silti paljon yhteistä. Ihmisen erikoislaatu ilmenee kaikissa kulttuureissa hyvin samankaltaisesti. Kaikissa kulttuureissa on löydettävissä käsitteitä ja tapoja, jotka kertovat:

  1. ihmisen ja luonnon vastakohdasta
  2. miehen ja naisen vastakohdasta
  3. yhteisön ja muiden välisistä eroista

Antropologia on kulttuurin tutkimusta. Tästä näkökulmasta sosiaalitieteissä on tutkittu kulttuuria jo 1800-luvulta lähtien. Esimerkiksi suomalaisen sosiologian varhaiset vuosikymmenet olivat pääsääntöisesti juuri kulttuurin tutkimusta. Lavean määrittelyn mukaan kaikki sosiaalinen ja yhteiskunnallinen on kulttuuria. Kulttuuriin kuuluvat yhteiskunnassa vallitsevat normit, arvot ja muut vastaavat käytännöt. Hieman suppeammin käsitettynä kulttuuri voidaan ymmärtää sivilisaationa, asioina ja esineinä. Kolmas tapa lähestyä kulttuuria on jäsentää se tietyn ryhmän (esim. nuorison tai työväenluokan) kulttuuriksi. Lopulta kulttuuri voidaan käsittää merkitysten tuottamiseksi.

Modernissa sosiologiassa kulttuurin tutkiminen on varsin tuore osa-alue. Merkittävää nykykulttuurin tutkimusta on tehty Birminghamin yliopiston nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa. Jo 1970-luvulta alkaen birminghamilaiset tutkijat ovat pohtineet työväen arjen kulttuuria. Koulukunta syntyi kirjallisuustieteen ja kirjallisuuskritiikin innoittamana monitieteisenä tutkimusyksikkönä, jossa uudenlainen sosiologinen kulttuurintutkimus kehittyi 1970-luvun lopussa. Mainittakoon, että Birminghamin yliopiston nykykulttuurintutkimuksen yksikkö lakkautettiin keväällä 2002, koska yliopiston johto piti laitosta laadultaan huonona. Todellisempi lakkauttamisen syy lienee kuitenkin ollut ennakkoluulot poikkitieteellistä tutkimusotetta kohtaan, joka pohti esimerkiksi lesbojen tai homojen kulttuuria.

KULTTUURI ON EROTTELUJEN JÄRJESTELMÄ
  • Luokittelemme ympäristöä
  • Arvotamme itseä ja muita
  • Rakennamme identiteettiä
HABITUS (Pierre Bordieu 1930-2002)
  • Sisäistettyä kulttuuria
  • Tietoisia kulttuurisia jaotteluja
  • Erottautuminen

Birminghamin koulukunnan yksi avainkäsitteitä on ollut homologia, joka tarkoittaa rakenteellista vastaavuutta. Suomessa koulukunnasta tunnetaan parhaiten Paul Willis, jonka tutkimus "Koulunpenkiltä palkkatyöhön" (Vastapaino 1983) kuvaa työväenluokkaisten koulupoikien suhdetta brittiläiseen peruskouluun ja heidän tulevaisuuteensa teollisuustyöläisinä. Tutkimuksessa koulu opettajineen ja oppiaineineen rinnastuu teollisuustyöhön työnjohtajineen, käskyvaltasuhteineen ja työntekijöiden itsenäisyyspyrkimyksineen. Työväenluokkaisen taustan omanneet koulupojat suhtautuivat hyvin penseästi kaikkeen teoreettiseen oppiin. Sitä pidettiin turhana ja se koettiin vallankäytöksi. Tämän he myös osoittivat häiritsemällä esimerkiksi matematiikan tunteja. Sen sijaan he olivat taitavia käsistään ja menestyivät hyvin esimerkiksi teknisen työn tunneilla. Myös liikunnassa pojat olivat taitavia.

Toisessa tutkimuksessaan "Prophane culture" (1978) Willis tutki birminghamilaista työläisnuorten moottoripyöräjengiä. Kyse ei ollut mistään ´Hell´s Angelseista´, vaan moottoripyöristä, niiden kunnostamisesta ja niillä ajelemisesta kiinnostuneista työläisnuorista. Willisin tutkimuksessa moottoripyörät rinnastuvat tehtaiden konejärjestelmiin, joita työntekijät hallitsevat kuin Triumphiaan. Pyörien kunnostaminen rinnastuu samalla tavoin teollisuustyöhön ja kerhossa soitettu rock´n roll tehtaan meluisiin ääniin. Moottoripyöräharrastus on homologisessa suhteessa nuorten työhön meluavissa tehtaissa.

Arjen kulttuurissa on kyse merkitysten järjestelmästä, jonka avulla yhteisön jäsenet luokittelevat toisiaan, perustelevat omaa toimintaansa ja tulkitsevat muita. Tässä kukaan ei toimi puolueettomasti, vaan ihmiset arvottavat koko ajan ympäristöään. Kulttuurin avulla luodaan myönteistä minäkuvaa, myönteistä kulttuurista identiteettiä. Esimerkiksi suomalaisten teollisuustyöntekijöiden kulttuuriseen identiteettiin kuuluu insinöörien mollaaminen. Ajatuskuvion voi esittää niin, että duunarien mielestä ´vain teollisuustyö on oikeaa työtä, ei ne insinöörit muuta kuin suunnittelee´. Arkkitehdit voivat puolestaan ajatella, että olennaista on rakennusten suunnitteleminen, rakennustyöläiset ´vain toteuttavat piirustuksia´.

Tällä hetkellä kulttuurintutkimus on meillä Suomessa sangen suosittu sosiologinen lähestymistapa. Tampereen Yliopistossa on järjestetty jo kolme suurta kulttuurintutkimuksen kongressia, jotka ovat koonneet yhteen satoja tutkijoita ympäri maailmaa. Kongressien organisaattori professori Pertti Alasuutari on käyttänyt kulttuurintutkimuksen lähestymistapaa suomalaisen yhteiskunnan muutoksia kuvaavassa tutkimuksessaan "Toinen tasavalta" (Vastapaino 1996). Kirjassa lähestytään yhteiskunnan käännekohtia Helsingin Sanomien pääkirjoitusten avulla ja siinä konstruoidaan sodan jälkeisen Suomen kulttuurisia kausia. Alasuutari jaksottaa suomalaisen yhteiskunnan muutoksen kolmeen kulttuurisen kauteen. Olemme Alasuutarin mukaan siirtyneet moraalitaloudesta suunnitelmatalouden kautta markkinatalouteen.

Alkuun

2. ARKIELÄMÄ

Arkisissa toimissamme emme juurikaan pohdi esimerkiksi kotitöitä, liikennettä tai ostoksilla käymistä minään kovin kiinnostavina tai sosiologisina ilmiöinä. Pikemminkin pidämme niitä itsestään selvinä ja jokapäiväisinä toimintoinamme. Itse asiassa tällaiset arkiset käytännöt ovat kuitenkin varsin tärkeitä sosiologisen ajattelun ja tutkimuksen kannalta.

Ensinnäkin päivittäiset rutiinit rakenteistavat ja antavat muodon toiminnallemme. Elämämme organisoituu säännöllisesti toistuvien rutiinien kautta päiviksi, viikoksi, kuukausiksi ja vuosiksi. Elämän suuret muutokset ovat juuri näitä arkisten rutiinien muutoksia. Kyse voi olla opiskelusta, työstä tai perhe-elämästä, muutokset näillä alueilla ovat elämässämme keskeisimpiä. Toiseksi arkielämän tutkimus kertoo meille ihmisen luovuudesta. Arkielämässämme me kaikki osallistumme todellisuuden sosiaaliseen rakentamiseen. Kolmanneksi arkielämä kertoo tutkijalle jotakin olennaista vallitsevasta kulttuurista ja yhteiskunnallisesta järjestyksestä.

Vielä 30 vuotta sitten avoliittoa ei ollut käsitteenä eikä yhteiskunnallisena ilmiönä edes olemassa. Avioliiton ulkopuolella yhdessä asuneita pariskuntia kutsuttiin vielä 1970-luvun alussa susipareiksi. Viimeisten 25 vuoden aikana tilanne on tyystin muuttunut. Nyt nuoria suorastaan kehotetaan ensin asumaan avoliitossa, eikä suinkaan ryntäämään suin päin avioliittoon. Ihmisten valinnat ovat tehneet avoliitosta tärkeän sosiaalisen instituution, jota nyt pidetään itsestäänselvyytenä. Näin arkielämä muodostaa tärkeän alueen sosiologialle.

Arkielämän tutkimus on korostunut sosiologiassa 1970-luvulta lähtien. Arkielämän tutkimuksen kenties tunnetuin edustaja, Unkarissa syntynyt professori Agnes Heller on todennut, että kaikki, mikä on meille ihmisille suurta ja tärkeää, tapahtuu arjessa. Silti arkea pidetään jotenkin vähämerkityksellisenä. Arkea on pidetty vain arkena, toiston ja rutiinien alueena. Viime vuosikymmenen alussa ilmestyneessä artikkelissa Ajatteletko arkena? (Sosiologia 4/1991) helsinkiläinen sosiologi Minna Salmi esittelee ja erittelee näkökulmia arkielämän sosiologiseen tutkimukseen. Salmen mukaan arkielämä on itse asiassa syntynyt modernin yhteiskunnan myötä. Vasta palkkatyö on synnyttänyt jaon työhön ja vapaa-aikaan, arkeen ja ei-arkeen.

Arkielämä

arki, vardag, everyday, Alltag

  • arkielämä on modernin tuote
  • tuotanto/kulutus
  • työelämä/perhe-elämä
  • työaika/vapaa-aika

Salmen mukaan sosiologisissa tutkimuksissa löytyy neljä erilaista tapaa jäsentää arki:

  1. arki on muu kuin ei-arki
  2. arki on uusintamisen alue
  3. arki on rutiinien maailma
  4. arki on ulottuvillamme oleva välitön maailma

Näistä ensimmäinen lähestymistapa korostaa sitä, että arjen vastakohtana on ´keskus´ poliittisine ja taloudellisine toimintoineen. Kaikki suuret ja historiaan jäävät asiat tapahtuvat ´keskuksessa´. Ihmisten arki jää varjoon. Naistutkimuksessa on korostettu sellaista arjen ymmärtämistä, että arki on nimenomaan uusintamisen alue. Arjen keskiössä on toimiva ihminen. Jotkut tutkijat, esimerkiksi sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos, korostavat sitä, että arkemme on muuttunut yhä rutiininomaisemmaksi. Arjen rutiinit terrorisoivat meitä, joudumme yhä useammin tekemään sitä, mitä emme haluaisi työ- ja perherutiinien muodostamassa kokonaisuudessa. Minna Salmi itse korostaa arjen tutkimuksessa ihmisen ulottuvilla olevaa maailmaa.

"Arkielämä on tavallisten ihmisten ulottuvilla ja saavutettavissa oleva välitön maailma. Sen vastakohtana on ei-arki, jonka muodostaa keskus poliittisine, taloudellisine ja kulttuurisine instituutioineen. Arkielämä kattaa ihmisten toiminnan kokonaisuuden. Arkielämällä on toistava ja syklinen luonne, joka liittyy inhimillisen elämän olemassaolon ehtoihin ja arkielämän toiminnallinen ydin on ihmisen uusintamisessa." (Salmi 1991, 240)

Arkielämän muutokset

Ruotsalaiset sosiologit Jonas Frykman ja Orvar Löfgren ovat 1979 ilmestyneessä kirjassaan Den kultiverande människan (kultivoitunut ihminen) eritelleet ruotsalaisten arjen muuttumista 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Aineistonaan he käyttivät pääosin tuon ajan aikakauslehti- ja sanomalehtiartikkeleita sekä lehdissä ilmestyneitä mainoksia. Kirjassa tekijöiden huomio kiinnittyy kolmeen arjen osa-alueeseen: aikaan, luontoon ja perheeseen.

Aika
Voimme varsin perustellusti esittää seuraavan kysymyksen: Kello on kaksitoista, mutta mitä on aika? Tapaamme jäsentää aikaa ja sen kulkua pidetään itsestäänselvyytenä. Kello ja kalenteri määräävät yhä useamman ja useamman ihmisen ajan käyttöä. Aika ei kuitenkaan ole mikään mutkaton juttu. Aika on sosiaalisesti määräytynyttä.

Aika on sosiaalisesti määräytynyttä!

a. Esimerkiksi VIIKKO

  • varhaisessa Roomassa 8 päivää
  • Kiinassa 10 päivää
  • intiaanien Keski-Amerikassa 5 päivää
  • juutalaisilla 7 päivää
  • Taustalla markkinat, uskonto, levon ja työn rytmittäminen

b. 1800-luvun lopun rautatiepaikkakunnilla Suomessa käytettiin kolmen kellon aikaa

  • oma aika pituuspiirin mukaan
  • Helsingin aika, rautatiet
  • Pietarin aika, lennätin

Kello mahdollisti ajan erottamisen konkreettisista tapahtumista; se mahdollisti ajan yhteismitallistamisen ja laskettavuuden. Kello on osaltaan ollut modernisoimassa yhteiskuntaamme.

Modernissa yhteiskunnassa aika muuttuu joksikin, joka on kallista, tarkkaan jaksoihin jaettua ja kurinalaista suhtautumista edellyttävää. Ajan myötä kehitytään, mikä puolestaan merkitsee uraa ja siirtymistä taloudellisesti määräytyviin uusiin asemiin. Vanhan yhteiskunnan aikakäsitys oli syklinen, luonnon kiertokulun mukaan jaksottuva. Uusi käsitys ajasta, lineaarinen aika, liittyy uusiin tuotantomuotoihin ja ajan täsmällinen käyttö on osa uuden yhteiskunnan legitimaatiota. Lineaarisen käsityksen mukaan aika on sekuntien virtaa minuuteiksi, tunneiksi, vuorokausiksi ja vuosiksi. Aika tulee menneisyydestä ja menee tulevaisuuteen. Nykyisyys on vain ohi kiitävä hetki ajan virrassa.

Aikakäsityksen muutoksia ja syklisen ja lineaarisen aikakäsityksen eroja on tarkastellut Anneli Pohjola artikkelissaan Ajattomuudesta aikaan (Sosiologia 4/1991). Pohjola korostaa ajan moniulotteisuutta. Samaa hetkeä, esimerkiksi maanantaita 6.9.2004, voidaan lähestyä monesta näkökulmasta. Aika jäsentyy eri tavoin riippuen siitä kuka tai mikä aikaa jäsentää tai määrittää.

Moniulotteinen aika
  • Syklinen
    kevät / kesä / syksy / talvi
    lapsuus / nuoruus / aikuisuus / vanhuus
  • Lineaarinen
    Menneisyys
  1. Yksilöllinen
    • elämänvaiheet
    • sosiaalinen aika: eri roolit ja tehtävät
    • kohortit / sukupolvet
  2. Kollektiivinen
    • sukupolvien väliset kokemukset
  3. Historiallinen
    • yhteiskunnallinen muutos
  4. Institutionaalinen
    • valtion aika
    • työmarkkinoiden aika
    • markkinoiden aika

Tuoreessa työajan muutoksia koskevassa tutkimuksestaan "Aikanyrjähdys" (Vastapaino 2004) jyväskyläläiset tutkijat Raija Julkunen, Jouko Nätti ja Timo Anttila toteavat aikaa koskevien järjestelyjen muuttuneen viime vuosina monin tavoin. Heidän mukaansa aika on samaan aikaan tihentynyt, yhtäläistynyt ja yksilöllistynyt. Aikaa koskevat säännöt ovat haurastuneet, ja tämä tuottaa meissä levottomuutta. Tekijät painottavat, että meidän tulisi kasvattaa aikaa koskevaa vaurauttamme. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä tulisi olla 1) sopiva määrä vapaata aikaa, 2) yksilöllinen aikasuvereniteetti ja 3) ennustettavuutta tarjoavat yhteiset aikainstituutiot (mt., 27). Erityisesti korkeasti koulutetuilla asiantuntijoilla työn rajat ovat hämärtyneet. Vaikka työaika ei muodollisesti ole pidentynyt, tunkeutuu työ yhä syvemmälle ihmisten arkeen. Työtä tehdään ajasta ja paikasta riippumatta.

Luonto
Modernisoitumisen myötä myös suhtautuminen luontoon koki täydellisen myllerryksen. Talonpojalle luonto oli paitsi toimeentulon lähde, niin se myös sisälsi voimia, jotka olivat hänen hallitsemattomiaan. Metsässä oli taikuutta, myrskyn voima oli suurempi kuin ihmisen jne. Teollistuminen teki luonnosta (ehtymättömän) raaka-ainelähteen. Luonnosta tuli jotakin sellaista, jonka herraksi ihmisen oli päästävä.

Toisaalta turmeltumattomasta ja koskemattomasta luonnosta tuli palvonnan kohde: kiireinen kaupunkilaisihminen halusi vetäytyä luonnon helmaan lepäämään. Kaikki tämä toteutui idyllinä kesäasunnoilla, joita ruvettiin rakentamaan 1800-luvun lopusta alkaen. Vielä tänäänkin mökkeilystä on löydettävissä samoja piirteitä. Kesämökeillä eletään luonnon helmassa, valmistetaan aterioita ulkona ja tyydytään askeettisempaan elämäntyyliin kuin tavallisesti. Tosin aivan viime aikoina tässäkin on tapahtunut muutos. Yhä useammin ns. kakkosasunnot ovat yhtä hyvin varustettuja kuin kaupunkikoditkin. Ihminen lähestyy koskematonta luontoa, 1800-luvun lopussa ruvettiin palaamaan kaupungeista koskemattoman luonnon helmaan. Nyt tällaista luontoa on melkein mahdoton löytää. Viime vuosikymmeninä kysymys luonnosta onkin aktualisoitunut sosiologiassa aivan uudella tavalla. Ympäristön saastuminen, ilmastomuutokset ja muut ekologiset seikat ovat tulleet ajankohtaisiksi.

Saksalainen sosiologi Ulrich Beck on monissa kirjoituksissaan (esim. Riskiyhteiskunnan vastamyrkyt, Vastapaino 1990) ravistellut sosiologeja pohtimaan ihmisen ja luonnon suhdetta kokonaan uudessa riskiyhteiskunnassa. Ympäristömme säilyttämisestä on tullut tärkeä poliittisen ja taloudellisen kamppailun areena.

Alkuun

3. ELÄMÄNTAPA

Elämäntavan käsitteellä kuvataan sitä, miten ihmiset elävät. Käsite on lähtöisin sosialistista maista, joissa 1970-luvulla pohdittiin elämätavan muutoksia. Sosiologit pyrkivät hahmottelemaan ihmisten elämäntapoja tulevassa kommunistisessa yhteiskunnassa.

Arkielämämme heijastuu elämäntavassamme. Elämäntapa muodostuu kaikista niistä toistuvista ja suorastaan selviöiksi muodostuneista toiminnoista, jotka täyttävät ihmisten jokapäiväisen elämän. Elämäntavan ihmettelyn tekee juuri nyt ajankohtaiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosikymmeninä tapahtunut nopea yhteiskunnallinen muutos.

Elämäntavan tutkimukseen liittyen Matti Kortteinen esittää seuraavat kolme kysymystä:

1) Miten arki jäsentyy sosiaaliseksi rakennekokonaisuudeksi, elämäntavaksi?
2) Miten elämäntapa muuttuu talouden rakennemuutoksen myötä?
3) Miten talouden rakenteet ylipäätään vaikuttavat ihmisten elämäntapaan?

Yhteiskuntatieteilijät ovat kuvanneet kehittyneitä eurooppalaisia maita yhteyksistä riippuen milloin teollisuusyhteiskuntina, milloin palveluyhteiskuntina tai tietoyhteiskuntina. Joidenkin tutkijoiden mukaan meidän sanotaan siirtyneen jälkimoderniin aikaan (esim. Lyotard: Tieto post-modernissa yhteiskunnassa, Vastapaino 1985), toiset puhuvat toisesta modernista (esim. Beck: Riskiyhteiskunnan vastamyrkyt, Vastapaino 1990). Tyypillistä näille kuvauksille on se, että niissä korostetaan kaikkinaisen muutoksen nopeutumista, jatkuvaa epävarmuuden lisääntymistä ja yksilöllistymistä. Lisäksi painotetaan kulttuuristen tekijöiden keskeisyyttä suhteessa talouteen.

Suomi on modernisoitunut myöhään. Nykyaikainen suomalainen yhteiskunta on nuori, alle 35-vuotias. Palkkatyöhön, kaupunkiin ja kulutukseen ankkuroitunut elämäntapa on vakiintunut vasta 1970-luvulla.

Elämäntapa:
Elämäntavan käsitteellä kuvataan sitä, miten ihmiset elävät. Arkielämämme heijastuu elämäntavassamme. Elämäntapa muodostuu kaikista niistä toistuvista ja suorastaan itsestäänselviksi muodostuneista toiminnoista, jotka täyttävät ihmisten jokapäiväisen elämän. Elämäntavan tutkimus kohdistuu ihmisten arjen käytäntöihin, työhön, kulutukseen, perheeseen ja vapaa-aikaan. Elämäntavan ja elämäntavan muutoksen pohtimisen tekee juuri nyt ajankohtaiseksi koko maailmaa ravisteleva globalisoituminen ja suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosikymmenen aikana tapahtunut nopea tietoyhteiskunnallistuminen.

Suomalainen elämäntapa
  • Yhteisiä piirteitä
    • nuori ja yhtenäinen kulttuuri
    • yhteinen kieli
    • usko koulutukseen
  • Kuitenkin elämäntapa on aina ryhmäkohtainen
    • ilmaistaan itseä
    • kilpaillaan
    • luodaan omia alueita
    • määritetään oma reviiri
  • Yksilöllisistä elämäntavoista puhuminen on harhaanjohtavaa

Elämäntapaa on Suomessa tutkittu 1980-luvun alusta asti. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos toimi tuolloin laajan elämäntavan muutoksen tutkimuksen johtajana. Projekti julkaisi kolme kirjaa, joissa kaikissa tarkastellaan suomalaisen elämäntavan muutoksia 1970- ja 1980-luvuilla.

Esimerkit:
Ahponen ja Järvelä-Hartikainen: Maalta kaupunkiin, pientilalta tehtaaseen (WSOY 1983)
Kortteinen: Lähiö (WSOY 1982)
Roos: Suomalainen elämä (WSOY 1987)

Yhteiskuntapolitiikan professorit Pirkko-Liisa Ahponen ja Marja Järvelä-Hartikainen tutkivat 1980-luvun alussa Pohjois-Karjalassa ensimmäisen polven teollisuustyöläisiä. Suuri osa tutkituista oli toiminut aikaisemmin pienviljelijöinä. Tutkijat olivat kiinnostuneita muun muassa siitä, miten elämäntapa muuttuu siirryttäessä maalta kaupunkiin ja pientilalta tehtaaseen. Tulokset kertovat siitä, että elämäntavan muutos ei tapahdu yhdessä yössä. Myöskään teollisuustyöhön ei sosiaalistuta kovinkaan nopeasti. Pienviljelijän elämäntyyli ja työmoraali seurasivat kaupunkiin.

Matti Kortteisen tutkimus "Lähiö" (1982) on äänestetty 1980-luvun tärkeimmäksi suomalaiseksi sosiologiseksi tutkimukseksi. Kirjassaan Kortteinen tutkii sitä, mitä yhteisöllisyydelle tapahtuu uudessa ja suuressa lähiössä pääkaupunkiseudulla. Tulos on, että yhteisöllisyys ei kadonnut eikä kuollut, mutta se muutti muotoaan. Lähiöiden yhteisöt ovat "hiekkalaatikkoyhteisöjä" tai "lenkkisaunayhteisöjä". Ne eivät sido eivätkä velvoita samalla tavalla kuin esimerkiksi suku 1800-luvun maaseudulla. Kortteisen tutkimus on rikas ja elävä kuvaus suomalaisen elämäntavan muuttumisesta. Se kuvaa hienosti elämäntavan muutosta, mutta samalla se osoittaa, että jatkuvuudellakin on tärkeä sijansa ihmisten arjessa.

Jeja-Pekka Roosin elämäntavan muutosta koskevat analyysit perustuvat suomalaisten elämäkertoihin, joita hän kokosi yhdessä YLE:n kanssa. Elämäkertojen pohjalta kirjoittamassaan kirjassa "Suomalainen elämä" (1987) hän kuvaa muun muassa suomalaisten elämäntapojen tyyppejä ja suomalaisia sukupolvia. Sukupolven käsitteellä tarkoitetaan ihmisryhmää, jolla on (yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta) tärkeitä yhteisiä kokemuksia.

Roos erottaa kaikkiaan neljä toimivaa sukupolvea:

  1. Sotien ja pulan sukupolvi (synt. 1900-1918)
    - elämään vaikuttivat sodat, pulat ja kova työnteko, pääosin jo edesmennyt sukupolvi
  2. Jälleenrakennuksen ja nousun sukupolvi (synt. 1920-1930-luvuilla)
    - nykyisen Suomen rakentajien sukupolvi, nyt jo eläkkeellä
  3. Suuren murroksen sukupolvi (synt. 1940-luvulla)
    - rakennemuutoksen kokeneet: maaltamuutto, palkkatyö
  4. Lähiöiden sukupolvi (synt. 1960-luvulla.).
    - kulutus, koulutus, työllisyysongelmat

Näiden jälkeen voidaan puhua vielä X-sukupolvesta, joka on syntynyt 1980-luvulla ja jota yhdistää uudet globaalit haasteet. Elämäntavan käsite kuvaa osuvasti arkielämän muutosta. Roosin projekti tavoitti kiinnostavia seikkoja 1960- ja 1970-lukujen rakennemuutoksesta ja sen vaikutuksista ihmisten arkeen. Tällä hetkellä olisi syytä pureutua uudelleen elämäntavan muutoksiin. Tietotekniikan vaikutukset työhön ja vapaa-aikaan ovat muuttaneet monin tavoin elämäntapaamme. Lisäksi viime vuosikymmenen laman vaikutukset arjen käytäntöihin kaipaavat sosiologista analyysiä.

Alkuun

4.PERHE

Perhe

Arkielämässä perheen määritteleminen ei edellytä sen kummempaa pohdintaa. Perheeseen kuuluu yleensä isä, äiti ja heidän lapsensa. Tarkoitamme siis perheellä usein modernia ydinperhettä. Kuitenkin perhettä viime vuosikymmeninä ravistelleet muutokset ovat pakottaneet laajentamaan myös arkista käsitystämme tästä sosiaalisen elämän perusinstituutiosta.

Muutokset näkyvät myös perhesosiologisen tutkimuksen kentällä. Uudessa kriittisessä perhetutkimuksessa on 1970-luvulta lähtien pyritty eroon yksiselitteisestä perheen käsittämistavasta. Samalla irtisanoudutaan perhe-käsitteen kantamista lähi-ihmissuhteita koskevista yksinkertaistavista oletuksista. Osa tutkijoista puhuukin perheen sijaan perheistä. Näin siksi, ettei perheen käsitteen katsota yksikkömuodossa tekevän oikeutta esimerkiksi perheiden historialliselle moninaisuudelle.

Perhejärjestelyiden moninaisuuden näkyväksi tekemiseksi käsite voidaan pilkkoa mm. sukulaisuudeksi (perimisen ja parisuhteen kautta muodostuvat yksilöiden väliset siteet), asumisen järjestelyiksi (ketkä asuvat saman katon alla), sukupuolisuhteiksi (rakkaus-, valta- ja seksuaalisuhteet), kotitaloudeksi (ketkä osallistuvat aineelliseen tuotantoon, mikä on työnjako) sekä sukupolvisuhteiksi (huolenpito, kasvatus). Näiden suhteiden ajallista ja paikallista toisiinsa kietoutumista tarkastelemalla saadaan käsitys siitä, miten perhe kulloinkin rakentuu.

Nykyisessä sosiologisessa keskustelussa perhettä voidaan lähestyä ainakin seuraavista näkökulmista. Ensiksikin perheitä ovat kaikki ne, jotka määrittelevät itsensä perheiksi ja jotka saavat näkemykselleen ympäristön hyväksynnän. Toiseksi perhe voidaan ymmärtää normatiivisesti, eli perheen muodostavat aviopari ja heidän lapsensa. Kolmanneksi voidaan puhua nykyaikaisesta ydinperheestä johon kuuluu yhdessä asuvat aikuiset ja heidän lapsensa. Tämä kattaa niin avo- kuin avioliitotkin. Lisäksi mukaan luetaan yksihuoltajat ja uusperheet. Lopulta voidaan puhua ydinsuvusta, jolla ymmärretään ydinperheen aikuisten jäsenten omia vanhempia ja sisaruksia.

Perhe tilastoissa

Meillä tilastoissa käytettävä perhemääritys perustuu asumisjärjestelyihin. Siinä kuvataan perhettä, jonka muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot, joilla ei ole lapsia. Lapsiperheitä ovat perheet, joissa asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Uusperheiksi lasketaan perheet, joissa on alle 18-vuotias vain toisen puolison lapsi.

Tilastoja tarkasteltaessa voidaan havaita, että teollistuneen maailman perhemuodoissa on tapahtunut viime vuosikymmeninä suuria muutoksia. Avioliitot solmitaan vanhempina kuin ennen. Myös syntyvyys on laskenut. Esimerkiksi suomalaisiin perheisiin syntyy liian vähän lapsia, jotta nykyiset aikuisiässä olevat sukupolvet kykenisivät uusimaan itsensä. Avioerot ja toisaalta avoliitot ovat yleistyneet jyrkästi 1970 -luvulta lähtien. Siviilisääty ei siis enää välttämättä anna todenmukaista kuvaa yksilön perheasemasta. Lapsiperheissä avioliitto on kuitenkin edelleen yleinen: kaikista alaikäisten lasten perheistä n. 2/3 on avioparien perheitä. Loppu kolmannes koostuu avoparien ja yksinhuoltajien perheistä. (Jokinen & Saaristo 2002, 192-193.) Kaikista näistä lapsiperheistä n. 8 % on uusperheitä.

Taulukko: Perheet tyypeittäin vuosina 1950,1960,1970,1980,1990,1997 ja 2005 (n, %). Lähde: Perhebarometri 2007.

Taulukko perheet tyypeittäin

Taulukko:. Lapsiperheet tyypeittäin vuosina 1950,1960,1970,1980,1990,1997 ja 2005 (n, %). Lähde: Perhebarometri 2007.

Taulukko lapsiperheet tyypeittäin

On kuitenkin tärkeää huomata, että tilastoissa käytettävät perheenmäärittelytavat jättävät huomiotta yksilöiden valinnat ja lähi-ihmissuhteille annetut merkitykset. Myös ihmisten perhettään koskevat yksilölliset määrittelyt onkin otettu uudemmassa tutkimuksessa kiinnostuksen kohteeksi. Esimerkiksi Aino Ritala-Koskinen tarkastelee väitöskirjassaan (2001) lasten tulkintoja uusperhesuhteistaan. Tutkimuksessa tulee selvästi esiin se, ettei ulkopuolinen voi varmuudella tietää, mikä on uusperheessä elävällä lapselle oma perhe. Tutkimuksen mukaan uusperheen aikuisillekin oli usein yllätys, keitä lapset perheeseensä lukevat.

Jälkimodernin ajan perheet

Perhemuotojen moninaistumista on selitetty osaltaan myöhäis- tai jälkimodernilla ajalla, jossa traditiot ovat kasvavassa määrin korvautuneet yksilöllisillä valinnanmahdollisuuksilla. Esimerkiksi Riitta Jallinojan mukaan myös ajallemme ominainen rakkauskeskeinen parisuhdemalli on vaikuttanut perheiden uudelleenmuotoutumiseen. Perhe rakentuu tänä päivänä vanhempien parisuhteen varaan. Tähän parisuhteeseen ei kuitenkaan nykyään itsestään selvästi sitouduta, vaan entistä useammin rakastumisen kokemuksia etsitään uusista ihmissuhteista.

Anthony Giddens puhuu 'puhtaasta suhteesta' (pure relationship) kuvatessaan parisuhteen luonnetta yksilöityvässä jälkimodernissa yhteiskunnassa. Giddensin mukaan parisuhde on muuttunut yhteiskunnallisten traditioiden ja lakien sääntelemästä suhteesta vapaaehtoiseen valintaan perustuvaksi suhteeksi, joka on jatkuvan arvioinnin kohteena ja kestää niin pitkään kuin se tyydyttää molempien osapuolten tarpeita. Kun suhde ei enää tyydytä, se voidaan korvata uudella entistä helpommin. Giddens liittää ilmiön naisten asemassa tapahtuneisiin muutoksiin: ensimmäistä kertaa historiassa (länsimaisilla) naisilla ja miehillä on periaatteessa tasavertainen mahdollisuus intiimisuhteiden solmimiseen. Tällaisessa tilanteessa voidaan kiinnittää huomiota myös suhteen emotionaaliseen tyydyttävyyteen. Esimerkiksi taloudellinen riippuvuus tai raskauden pelko eivät enää tänä päivänä määritä naisten ihmissuhteita samaan tapaan kuin vielä pari vuosikymmentä aiemmin. Yksilöllisten valinnanmahdollisuuksien liiallinen korostaminen on kuitenkin sikäli ristiriitaista, että niin aikuiset kuin etenkin lapset ovat käytännössä edelleen myös muista ihmisistä riippuvaisia.

Perheen ja työn yhteensovittaminen

Yksi tämän päivän ihmisen keskeinen haaste on työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Työn ja kodin erottava palkkatyöyhteiskunta on historiassa verraten uusi ilmiö. Lisäksi naisten laajamittainen palkkatyöhön siirtyminen tapahtui Suomessa vasta 1960-luvulla, mikä sekin on kansainvälisesti katsottuna varhain. (Kivimäki & Otonkorpi-Lehtoranta 2005.) Vasta naisten palkkatyöläistymisen myötä on jouduttu miettimään perheen ja työn maailmojen yhteensovittamiseen liittyviä haasteita yhteiskuntatasolla.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa kyse on mm. perheen ajankäytöstä, arjen jäsentymisestä, perheenjäsenten yhdessäolosta ja kasvatusvastuun ja kotitöiden jakamisesta. Työn ja perheen yhteensovittaminen voi aiheuttaa ristiriitoja paitsi perheenjäsenten välille, myös yksilölle itselleen hänen joutuessaan valitsemaan perheen ja ylitöiden välillä. Erityisesti naisilla on kaksoistaakka kilpailuun perustuvassa työelämässä ja perheen ja lähisuhteiden tunnetyössä. Äiti- ja työroolin välillä on ristiriita: työssä tulisi pärjätä ja pyrkiä eteenpäin omaa etua vaalien kun taas äitinä muiden tarpeet tulee asettaa etusijalle. (Ks. Kinnunen & Mauno 2002.)

Suhtautuminen perheeseen

Perhe on yksi julkisen keskustelun vakioteemoja. Esimerkiksi viima vuosina Suomessa on keskusteltu vilkkaasti homo- ja lesboparien oikeudesta virallistaa parisuhteensa ja naisten oikeudesta hedelmöityshoitoon perhesuhteista riippumatta.

Vilkas keskustelu kertoo siitä, että perhe, mukaan lukien sukupuolten ja sukupolvien väliset suhteet, on merkittävä elämäämme jäsentävä tekijä. Jokaisella on jotain omakohtaista sanottavaa perheestä. Useimmille meistä perhe on sosiaalinen instituutio, joka on voimakkaimmin sosiaalistanut meitä yhteiskuntaan ensimmäisten ikävuosiemme aikana. Esimerkiksi patriarkaalinen ydinperhemalli, jossa äiti hoitaa kodin ja lapset ja jossa isä vaikuttaa taustalla 'perheen päänä', heijastelee ympäröivää sosiaalista maailmaa auktoriteettisuhteiden ja sukupuolten välisen työnjaon osalta. Näin lapsi oppii jo kotona, millaisissa suhteissa ihmiset ovat toisiinsa myös kodin ulkopuolella. (Jokinen & Saaristo 2002, 190-191.)

Seuraava kuvio osoittaa suomalaisten antavan perheelle paljon pääasiassa positiivisia merkityksiä.

Kuvio 3: Mitä perhe merkitsee? Täysin samaa mieltä olevien vastaajien osuudet vuosina 1997 ja 2007 (%). Lähde: Perhebarometri 2007.

Taulukko mitä perhe merkitsee

Arkielämässä ihmisten suhtautuminen perheeseen vaihtelee merkittävästi heidän asemansa, elämäntilanteensa ja elämänvaiheensa mukaan. Tällaisia perhettä koskevia näkemyksiä erottavia tekijöitä ovat ainakin:

  1. maaseutu/kaupunki
  2. nuoret/vanhat
  3. uskonnolliset/ei-uskonnolliset
  4. vastanaineet/eron kokeneet

Seuraavat kuviot havainnollistavat suomalaisten käsityksiä siitä, ketkä muodostavat perheen.

Kuvio: Mitkä seuraavista vaihtoehdoista mielestänne ovat perheitä? Vastaajien osuudet jokaisen vaihtoehdon kohdalla vuosina 1997 ja 2007 (%). Lähde: Perhebarometri 2007.

Taulukko mitkä ovat perheitä

Kuvio: Ketkä seuraavista henkilöistä luette kuuluvaksi omaan perheeseenne? Vastaajien osuudet kunkin vaihtoehdon osalta (%). Lähde: Perhebarometri 2007.

Taulukko ketkä kuuluvat perheeseen

Edellä esitetyistä kuvioistakin voidaan huomata, että perheellä viitataan arkiajattelussa usein ydinperheeseen. On kuitenkin syytä korostaa tällaisen perhekäsityksen suhteellisuutta. Ydinperhe on ensinnäkin melko tuore instituutio; se on yleistynyt Euroopassa vasta 1700-luvun lopulta lähtien. Toisaalta monissa kulttuureissa perhe tarkoittaa nykyäänkin vaikkapa suurperhettä tai moniavioisuutta. Meillä länsimaissa taas on yhä yleisempää elää kokonaan yksin. Lisäksi avioerojen yleistymisen myötä uusperheiden osuus perhetilastoissa on kasvanut merkittävästi ’perinteisen ydinperheen’ kustannuksella.

Lapsuuden sosiologinen tutkimus

On syytä mainita vielä erikseen uusi sosiologinen lapsuuden tutkimus, koska perhe-elämän ilmiöitä selvittävässä tutkimuksessakin lapset helposti sivuutetaan. Perinteisesti lasta koskettavia asioita on tutkittu käyttäen informantteina aikuisia: vanhempia, opettajia ja muita lasten parissa työskenteleviä ammattilaisia. Esimerkiksi suomalaisten lapsiperheiden elinoloja kuvattaessa turvaudutaan yleensä aikuisväestöstä kerättyihin tilastoihin, jotka kuitenkin kätkevät lasten kokemukset omista elinolosuhteistaan.

Sen sijaan uudessa sosiologisessa lapsuuden tutkimuksessa lähestytään lapsia näiden omista lähtökohdistaan, heidän omaa ääntään kuunnellen. Tässä lähestymistavassa lapset nähdään itsenäisinä sosiaalisina toimijoina ja oman maailmansa muokkaajina. Uusi sosiologinen lapsuustutkimus onkin syntynyt kritiikkinä perinteiselle kehityspsykologialle ja sosialisaatioteorialle, jotka keskittyivät tarkastelemaan lapsuutta kehitysvaiheena kohti aikuisuutta. (Ks. esim. Alanen 1988.)

Kirjallisuus:
Leena Alanen: Rethinking childhood. Acta Sociologica 1988. (31:1), 53-67.

Anthony Giddens: The Transformation of Intimacy: Sexuality, Love and Eroticism in Modern Societies. Cambridge, Polity Press 1992.

Hannele Forsberg: Johdanto: Kriittistä näkökulmaa jäljittämässä. Teoksessa Forsberg & Nätkin (toim.) Perhe murroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Gaudeamus 2003.

Riitta Jallinoja: Perheen aika. Otava 2000.

Kimmo Jokinen & Kimmo Saaristo: Suomalainen yhteiskunta. WSOY 2002.

Ulla Kinnunen & Saija Mauno: Työ ja perhe-elämä vanhempien ja lasten näkökulmasta. Teoksessa Rönkä, Anna & Kinnunen, Ulla (toim.): Perhe ja vanhemmuus. Suomalainen perhe-elämä ja sen tukeminen. Jyväskylä: Ps-Kustannus, 99-118.

Riikka Kivimäki & Katri Otonkorpi-Lehtoranta: Aikuisen työ lapsen silmin. Teoksessa Lahikainen, Anja Riitta, Hietala, Pentti, Inkinen, Tommi, Kangassalo, Marjatta, Kivimäki, Riikka ja Mäyrä, Frans (toim.): Lapsuus mediamaailmassa. Näkökulmia lasten tietoyhteiskuntaan. Helsinki: Gaudeamus, 2005.

Pirjo Paajanen: Perhebarometri 2007. Mikä on minun perheeni? Suomalaisten käsityksiä perheestä vuosilta 2007 ja 1997. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 30/2007. http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/95985/file/Perhebarometri_07.pdf

Aino Ritala-Koskinen: Mikä on lapsen perhe? Tulkintoja lasten uusperhesuhteista. Väestöntutkimuslaitos D 38; Väestöliitto 2001.

Alkuun

EtusivuSisällysluettelo