3. Luku:
SOSIAALINEN VUOROVAIKUTUS

- arvot
- asenteet
- normit
- roolit
- sosiaalinen toiminta
- sosiaalinen pääoma
- yhteenveto

JOHDANNOKSI: SOSIAALISEN VUOROVAIKUTUKSEN TUTKIMUS

Sosiologia jaetaan usein makrososiologiaan ja mikrososiologiaan. Makrososiologialla tarkoitetaan yhteiskunnallisten rakenteiden ja instituutioiden tutkimusta. Mikrososiologia viittaa puolestaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen, yksilöiden ja ryhmien tutkimiseen. Lähestymistavat eivät ole toisiaan poissulkevia; kokonaisvaltaisen sosiologisen analyysin kannalta molemmat ovat tarpeellisia. Emme voi täysin ymmärtää yksilöiden toimintaa tai vuorovaikutustilanteita, ellemme tiedä millaisesta ajasta, paikasta ja yhteiskunnasta on kyse. Toisaalta emme voi täysin käsittää rakenteita ja instituutioita ellemme tunne ihmisten arvoja tai heidän sisäistämiään normeja. Tutkimuksessa tämä tarkoittaa sitä, että ollakseen mahdollisimman kattavaa tutkimuksen tulee liikkua molemmilla tasoilla. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että jokaisen yksittäisen tutkimusprojektin tulisi huomioida niin makro- kuin mikrotasokin. Kyse on siitä, että tutkimusteemassa kokonaisuutenaan huomioidaan eri tasot.

Sosiologiassa tutkitaan sosiaalisia suhteita. Sosiaaliset suhteet ovat ihmisten välisiä suhteita, jotka rakentuvat aina tietyissä yhteiskunnallisissa muodoissa, konkreettisessa paikassa ja konkreettisena aikana. Ihmisten keskinäisten suhteiden perustana ovat asenteet, arvot ja normit.

Sosiaalinen toiminta on monasti kahden tai useamman henkilön keskinäistä vuorovaikutusta, sosiaalista interaktiota. Hieman vähemmän tunnetun sosiologian klassikon Georg Simmelin (1858-1918) mukaan sosiologian tutkimuskohteena on juuri sosiaalisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen muotojen tutkimus. Simmel määrittelee myös yhteiskunnan vuorovaikutuksen käsitteen avulla. Hän ymmärsi yhteiskunnan joukoksi yksilöitä, joita yhdistää vuorovaikutus.

Kirjallisuutta:

Arto Noro on laatinut väitöskirjansa Simmelin sosiologiasta (Ks. Noro: Muoto, moderniteetti ja ´kolmas´. Tutkielma Georg Simmelin sosiologiasta. Tutkijaliitto 1991).

Simmelin pääteos "Rahan filosofia" suomennettu lyhennettynä laitoksena.

Simmeliltä on julkaistu suomeksi myös artikkelikokoelma "Pieni sosiologia" (Tutkijaliitto 1999).

Alkuun

1. SOSIAALISET ARVOT

Käsite arvo saa arjessa monia eri merkityksiä: kaikki tuntevat rahan arvon, matematiikka on täynnä muuttuvien suureiden arvoja jne. Sosiologiassa arvoilla ymmärretään ennen muuta sosiaalisia arvoja. Sosiaaliset arvot ovat osa ihmisten tajuntaa, osa heidän yhteiskunnallista olemistaan. Sosiaalisella arvolla ymmärretään Erik Allardtin mukaan ympäristöstä opittuja, yleisiä, pysyviä, tavoitteita koskevia valintataipumuksia (Allardt: Sosiologia I). Arvot ovat yksilölle tai ryhmälle luonteenomaisia käsityksiä toivottavasta. Tämä puolestaan vaikuttaa käytettävissä olevien toiminnan keinojen ja päämäärien valintaan.

Amerikkalaisen sosiologin Clyde Kluckhonin mukaan arvo on "eksplisiittinen tai implisiittinen, yksilölle tunnusomainen tai ryhmälle luonteenomainen käsitys toivottavasta, mikä vaikuttaa käytettävissä olevien toiminnan keinojen ja päämäärien valintaan". (Lainattu Mikkola 2003, 31 mukaan) Arvot ovat siis toivottavia päämääriä, jotka eroavat toisistaan tärkeydeltään ja ovat ohjaavia periaatteita yksilön elämässä. Vuonna 2003 julkaistussa väitöskirjassaan helsinkiläinen sosiologi Teija Mikkola määrittelee arvot seuraavasti: "arvot ovat toivottavia päämääriä tai käyttäytymistä koskevia käsityksiä tai uskomuksia. Arvojen on katsottu myös ylittävän konkreettiset tilanteet ja ohjaavan valintojamme ja arviointejamme. Lisäksi niiden on katsottu järjestäytyneen niiden suhteellisen tärkeyden mukaan." (mt., 31)

Kirjallisuutta:

Pertti Suhonen: Suomalaisten arvot ja politiikka, 1988.

Martti Puohiniemi: Suomalaisten arvot ja tulevaisuus. Valtioneuvoston kanslia 1993.

Martti Puohiniemi: Arvot, asenteet ja ajakuva. Opaskirja suomalaisen arkielämän tulkintaan. 2002.

Martti Puohiniemi: Täsmäelämän ja uusyhteisöllisyyden aika. 2006

Teija Mikkola: Muuttuvat arvot ja uusi keskiluokka. Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia No. 241, Helsinki 2003.

Sami Borg (et al): Uskonto, arvot ja instituutiot. Suomalaiset World Value-tutkimuksissa 1981-2005. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 4, 2007.

Sosiaaliset arvot ovat ihmisen käyttäytymistä ja toimintaa ohjaavia tekijöitä. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan noudattamaan omaksumiamme arvoja. Arvojen katsotaan muuttuvan hitaasti, mutta muutosta tapahtuu kuitenkin jatkuvasti. Englantilainen sosiologi Ronald Inglehart on kuvannut Euroopassa meneillään olevaa arvomuutosta käsitteellä ´silent revolution´, hiljainen vallankumous. Inglehart perustaa väitteensä vertaileviin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että etenkin hyvin koulutetut kaupunkilaiset nuoret ovat siirtymässä ns. pehmeisiin arvoihin. Näillä tarkoitetaan tasa-arvoa, sosiaalista vastuuta ja ympäristöä painottavia arvoja. Vastaavasti taloudellisuutta painottavat ja muutkin kovat arvot ovat syrjäytymässä.

Sosiaalisia arvoja on tutkittu 1950-luvulta lähtien. Vastaajia on pyydetty kertomaan tärkein, tai kolme tärkeintä arvoaan. Eniten mainintoja saaneet ovat sitten keskeisimpiä arvoja. Seuraavassa kuviossa on kuvattu suomalaisten ja eniten preferoimat sosiaaliset arvot vuosien 1984 ja 2006 välillä.

Kuvio: Suomalaisten arvopreferenssit 1984, 1991 ja 2006: kolmen tärkeimmänjoukossa

Suomalaisten arvoja paljon tutkineen Pertti Suhosen mukaan suomalaisten arvot ovat kehittyneet eri suuntaan, mitä yhteiskuntatieteilijät ovat ennakoineet. Aina 1980-luvulta lähtien on otaksuttu, että suosiotaan kasvattavat ns. post-materialistiset arvot, jotka korostavat mm. ympäristöä ja yhteisöllisyyttä. Tällaisten arvojen kannatus on kuitenkin laskenut. Nousussa ovat olleet minäkeskeiset valinnat kuten terveys, ihmissuhteet, toimeentulo ja merkittävän aikaansaaminen (Borg et al 2007, 43-44)

Pertti Suhonen (esim. 1988 ja 2007) on omiin tutkimuksiinsa nojautuen todennut, että arvot eriytyvät merkittävästi sen mukaan millaisen ryhmän arvoista on kysymys. Sosiaaliset arvot eroavat ainakin iän, sukupuolen ja sosiaalisen aseman mukaan. Esimerkiksi nuoret ja vanhat poikkeavat monissa arvostuksissa toisistaan (mm. suhde rahaan tai terveyteen) samoin miehet ja naiset (mm. suhde perheeseen) sekä eri yhteiskuntaluokat (mm. suhde kanssaihmisiin). Niinpä ei voidakaan puhua esimerkiksi mistään suomalaisten perusarvoista. Sosiaaliset arvot ovat aina sidoksissa ihmisten yhteiskunnalliseen asemaan ja konkreettiseen historialliseen tilanteeseen.

Arvoista on amerikkalaisen Florence Kluckhohnin mukaan löydettävissä seuraavat arvosuuntaukset:

1. Ihmisluonteen olemus (hyvä - paha)
2. Ihmisen suhde luontoon (alistuminen - ylivalta)
3. Ajan kokeminen (menneisyys - tulevaisuus)
4. Toiminnallisuus (oleminen - kehittyminen)
5. Suhde kanssaihmisiin (rinnakkainen - hierarkkinen)

Näiden suuntausten suhteen on olemassa merkittäviä kulttuurisia eroja samassakin yhteiskunnassa. Kluckhohn itse vertaili amerikkalaisia farmareita ja samalla alueella asuneita maanviljelyä harjoittaneita intiaaneja. Hän havaitsi, että ryhmät erosivat toisistaan merkittävästi esimerkiksi ajan kokemisen tai luontosuhteen osalta.

Kuten kaikki muukin sosiaalinen, myös arvot muuttuvat. Arvomuutoksen suunta on Ronald Inglehartin mukaan materiaalisista arvoista post-materiaalisiin arvoihin, tai perinteisistä arvoista moderneihin arvoihin. Teija Mikkolan tutkimus vuodelta 2003 testaa tätä ajatusta. Hän kysyy onko empiirisessä aineistossa löydettävissä jako traditionaalisiin ja moderneihin arvoihin. Toiseksi hän on kiinnostunut siitä kuinka laajasti uusi keskiluokka (ja uusi työväenluokka) on omaksunut moderneja arvo-orientaatioita. Näiden kysymysten lisäksi hän pohtii arvojen eriytymistä keskiluokan eri ryhmissä, arvojen hienojakoisempaa ryhmittymistä sekä arvojen yhteyttä yhteiskunnan taloudelliseen tilaan. Tutkimuksen tavoitteena on siis kuvata omaa aikakauttamme ja sille tyypillisiä arvoja. Teoreettisena tavoitteena on pohtia arvon käsitettä, arvojen luokittelua sekä arvojen muutosta.

Entä arvojen traditionaalisuus ja modernisuus? Tekijä määrittelee traditionaalisiksi sellaiset arvot, jotka painottavat taloudellista hyvinvointia joko yksilön tai koko yhteiskunnan tavoitteena. Lisäksi traditionaalisuutta kuvaavat kovan työn arvostaminen, auktoriteettiusko, uskonnollisuus, kansallisen turvallisuuden korostaminen ja muut vastaavat näkemykset. Moderneiksi luokiteltiin ne väittämät, jotka liittyvät monipuolisesti itsensä toteuttamiseen, ja joissa elämänlaatu sai aineellista hyvinvointia suuremman painoarvon. Modernisuutta kuvaa myös yksilönvapaus, sisäinen mielenrauha, rauha ja tasa-arvo.

Mikkolan väitöskirjan tulokset osoittavat, että sukupuoli, luokka-asema ja sukupolvi vaikuttavat edelleen ihmisten omaksumiin sosiaalisiin arvoihin. Sosiaaliset arvot muuttuvat, mutta eivät lineaarisesti kohti modernia, vaan perinteisyyttä ja uudenaikaisuutta säilyy vankasti rinnakkain. Ihmiset sovittavat vanhoja ja uusia arvoja sekä omia etujaan ja muiden ihmisten ja ympäristön etuja yhteen. Kuten tekijä toteaa, todellisuus on sekoittunutta. Tutkimus tukee myös Inglehartin havaintoja arvomuutoksen edelläkävijöistä, sillä myös Suomessa uusi keskiluokka osoittautuu arvomuutoksen edelläkävijäksi. Uudenaikaisuuden tyyppiesimerkki on jälkiteollinen nainen. Edelleen Mikolan aineistot osoittavat, että arvojen laadullisen muuttumisen tarkastelu edellyttää ideografista tutkimusotetta. Esimerkiksi rehellisyys paljastui arvoksi, jolla on kaksi eri merkitystä, perinteellinen vilpittömyys ja nykyaikaisempi autenttisuus.

Tutkimus keskiluokan arvoista ajoittuu 1990-luvun alkuun ja puoliväliin. Talouslama ja sen vaikutukset olivat tuolloin vahvasti läsnä ihmisten arjessa ja arjen valinnoissa. Sosiologisesti olisinkin sangen kiinnostavaa pohtia arvoja nyt 10 vuotta myöhemmin. Onko modernisuus lisääntynyt ja ovatko uuden keskiluokan naiset edelleen edelläkävijöitä? Tuore World Values-tutkimus kertoo, että arvot minäkeskeistyvät. Ihmisten ajattelussa arvot liittyvät toisiinsa kolmeksi ryppääksi: menestys, vastuullisuus ja konservatiivisuus. Näistä vain vastuullisuuden rypäs vastaa ajatusta arvojen modernisoitumisesta. Konservatiivisuus puolestaan nojaa paljolti ihmisten turvallisuuden tarpeisiin. Menestys painottaa minäkeskeisyyttä. Samalla arvot kuitenkin eriytyvät merkittävästi etenkin iän ja yhteiskunnallisen aseman perusteella.

2. ASENTEET

Asenne ja arvo ovat käsitteinä lähellä toisiaan, mutta ne eivät palaudu yksiin. Arvot on erotettava asenteista. Asenne merkitsee aina taipumusta reagoida hyväksyvästi tai hylkäävästi johonkin esineeseen henkilöön tai asiantilaan. Asenne voidaan siis nähdä ikään kuin psykologisena taipumuksena, joka ilmaistaan arvioimalla tiettyä kokonaisuutta jonkin asteisella suosiolla tai epäsuosiolla (ks. Mikkola: Muuttuvat arvot ja uusi keskiluokka 2003, 34). Arvot ovat huomattavasti laajempia valintataipumuksia kuin asenteet.

Kirjallisuutta:

Asennetutkimusta käsittelevä suomalainen perusteos: Pertti Suhonen: Kaksisuuntainen peili (1991).

Pertti Suhonen (toim.): Yleinen mielipide 1997 (Hanki ja Jää 1998). Kokoelmateos, jossa eri alojen asiantuntijat kartoittavat suomalaisten mielipiteitä

Pertti Suhonen: Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta. TUP 2006

Asenne on yleensä kielellinen ilmaisu, siihen harvoin liittyy mitään toimintaa. Ne kertovat meidän suhtautumisestamme vaikkapa pakolaisiin. Asenteissa voidaan kuitenkin erottaa useita ulottuvuuksia:

1. sisältö
2. intensiteetti
3. toimintavalmiudet

Asenteillamme ilmaisemme omaa suhtautumistamme esimerkiksi ulkomaalaisiin, kuvaamme käsityksiämme sukupuolten tasa-arvoisuudesta tai maan hallituksen pätevyydestä. Asenteinemme emme ole yksin, vaan kansalaisten asenteita ja asenteiden muutoksia seurataan ja tutkitaan jatkuvasti.

Asennetutkimuksien yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut viime vuosikymmenien aikana nopeasti. Tutkimuksia teettävät yritykset, järjestöt jne. Tuloksia käytetään laajasti hyväksi markkinoinnissa, politiikassa ja ammatti-yhdistystoiminnassa. Asennetutkimusten tuloksiin on kuitenkin syytä suhtautua varauksellisesti, koska monesti yksittäisistä asenneväittämistä tehdään hyvinkin laajoja talous- ja yhteiskuntapoliittisia johtopäätöksiä. Tutkimusten tuloksia käytetään lisäksi tarkoitushakuisesti. Asennetutkimuksesta poimitaan vain ne luvut, jotka edistävät tai vastustavat jotakin tiettyä asiaa.

Asennetutkimuksen historia juontaa 1800-luvun lopun Yhdysvaltoihin, missä sanomalehdet tekivät tuolloin katuhaastatteluja presidenttiehdokkaiden kannatuksesta. Nykyaikainen asennetutkimus aloitettiin toisen maailmansodan aikana. Tuolloin sotaa käyvissä maissa tutkittiin kotirintaman asenteita sotaponnistuksiin. Asennetutkimuksen yhteydessä puhutaan monasti gallupeista. Herra George Gallupilla onkin ollut tärkeä sijansa asennetutkimuksen kehittämisessä. Hän oli Princetonin yliopistoon vuonna 1940 perustetun yleisen mielipiteen mittauksen laitoksen ensimmäinen johtaja. Pian Gallup perusti oman yrityksen, joka teki mielipidetutkimuksia. Suomen Gallup Oy perustettiin vuonna 1945. Se teki jo tuolloin ensimmäiset suomalaisten asenteita koskevat tutkimuksensa.

Ensimmäisessä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita mm. alkoholinkäytön rajoittamisesta, muuttohalukkuudesta, nuorisosta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Asennetutkimus laajeni 1960-luvulla, jolloin sitä ruvettiin käyttämään vaalien alla puolueiden kannatuksen muutosten seuraamisessa. Tärkeä läpimurto oli vuoden 1966 eduskuntavaalit, jolloin Helsingin Sanomien kansalaisten poliittisia mielipiteitä kartoittanut kysely ennakoi osuvasti vaalien tulosta. Nyt asennetutkimukset ovat osa päivälehtien säännöllistä sisältöä. Kaikkein laajinta asennetutkimusten käyttö on kuitenkin mainonnan ja markkinoinnin apuvälineenä.

Pertti Suhonen (1991 ja 2006) pohtinut kriittisesti mielipidetutkimusten käyttöä. Mielipidetutkimus ei vain kerro siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Mielipidetutkimuksia käytetään paljon myös politiikan tekemisen ja intressien ajamisen välineenä. Kirjassaan Kaksisuuntainen peili (1991) Suhonen osoittaa havainnollisella tavalla, miten erilaisella tavalla mielipidetutkimusten tuloksista voidaan kertoa. Samalla seuraava esimerkki kertoo myös siitä, miten Helsingin Sanomat on suhtautunut ydinvoiman lisärakentamiseen vuonna 1989.

Kaksi kuvausta ydinvoiman suosion kasvusta:

 

Asennetutkimuksissa käytetään yhteiskunnallista valtaa. On tärkeää olla tietoinen tutkimusten lähtökohdista, niihin liittyvistä kysymystenasetteluista, otoksista, tulosten käytöstä jne. Monista tutkimuksista tehdään julkisuudessa sellaisia johtopäätöksiä, jotka eivät vastaa varsinaisesti tuloksia. Miten sitten suhtautua kriittisesti asennetutkimusten sanomiin? Jokainen lukija voi tarkistaa ainakin seuraavat asiat:

1. Kustantaja. Tutkimusasetelmaan vaikuttaa olennaisesti se, kuka tutkimuksen maksaa, esim. Eläintensuojelijoiden ja turkistarhaajien kanta turkisten käyttöön eroaa varmaan hyvin paljon.
2. Otos. Onko se edustava, vai koskeeko se vain tiettyä aluetta tai tiettyä ryhmää.
3. Mitä ja miten kysytään. Kysymysten muotoilu (vaihtoehdot ym.) vaikuttaa vastauksiin.
4. Analyysit. Mitä itse asiassa on analysoitu?

Asennetutkimukset ovat tulleet jäädäkseen. Niitä ei pidä ottaa liian vakavasti, mutta toisaalta kaikkia niitä ei tule ohittaa vain olan kohautuksella. Monet asennetutkimukset kertovat kiinnostavia asioita meistä ihmisistä, omasta ajastamme ja yhteiskunnastamme.

3. NORMIT

Miksi autoilijat pysähtyvät punaisiin liikennevaloihin? Miksi syvästi uskonnolliset ihmiset pitävät avioliiton ulkopuolisia suhteita syntinä? Miksi kohtelias mies avaa oven naisille? Kaikki edellä mainitut tilanteet liittyvät normeihin. Lait säätävät miten liikenteessä tulee käyttäytyä, uskonnon mukaan avioliitto on pyhä, ja hyviin tapoihin kuuluu oven avaaminen naisille.

Normin käsitteellä viitataan usein ihmisten käyttäytymisen samankaltaisuuteen, tietyissä tilanteissa toimimme hyvin yhdenmukaisesti. Yksinkertaisesti määriteltynä sosiaalisella normilla tarkoitetaankin käyttäytymissääntöä, jota tuetaan pakottein.

Normeja on luokiteltu niiden taustan ja sitovuuden mukaan. Tällöin voidaan erottaa toisistaan ainakin:

1. moraalitavat - älä varasta
2. kansantavat - naiset ensin
3. perinteinen oikeus (siviilioikeus) - rehellinen kauppa
4. säädetty laki, esimerkiksi rikoslaki, liikennelaki

Tavat ja lait erottaa toisistaan sanktio: lain sanktiot ovat ankarampia. Moraalitavat taas koetaan yleensä sitovammaksi kuin kansantavat. Tapasääntöjen rikkomisesta seuraa yleensä vain paheksuntaa.

Normiin liittyvä pakote voi olla myönteinen, jolloin jonkin normin seuraamisesta saa palkkion tai kielteinen, jolloin normin vastaisesta käyttäytymisestä rangaistaan. Normeihin liittyvät pakotteet voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

1. fyysiset pakotteet, esimerkiksi vankilarangaistus
2. aineelliset pakotteet, esimerkiksi sakko
3. henkiset pakotteet, esimerkiksi kirkon kirous

Vaikka pakotteet yleensä ovat rangaistuksia, voivat ne olla myös palkintoja. Tietystä normin rikkomisesta ei seuraakaan rangaistusta, vaan norminmukaisesta käyttäytymisestä seuraakin palkinto. Tällaisia positiivisia sanktioita käytetään paljon esimerkiksi lasten kasvatuksessa. Myös työelämässä on havaittavissa yhä enemmän positiivisilla sanktioilla tapahtuvaa ohjausta. Sosiaaliset normit eivät ole vain kieltoja tai käskyjä. Normit ovat osa kulttuuriamme. Osaltaan ne tekevät yhteiskunnan mahdolliseksi. Normit ovat yhteisön jäsenten jakamia näkemyksiä siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Normijärjestelmät luovat omalta osaltaan ennustettavuutta sosiaaliselle toiminnalle.

Normit muuttuvat muun yhteiskunnan muutoksen myötä. Normeissa voidaan havaita mielenkiintoista aaltoliikettä. Esimerkiksi 1960-luvulla sekä sukupuolisuutta että päihteitä koskevat normit muuttuivat. Sukupuolista käyttäytymistä ei enää valvottu niin tiukasti kuin aiemmin, pikemminkin puhuttiin vapaan seksin puolesta. Samoin alkoholinkäyttöä koskevia normeja lievennettiin, keskiolut vapautui, luovuttiin viinakortista ja maaseudulle perustettiin lisää ravintoloita. Tällä hetkellä näyttää siltä, että esimerkiksi nuorten aikuisten keskuudessa aviollinen uskollisuus on kovempi sosiaalinen normi kuin runsas 30 vuotta sitten. Samoin suhtautuminen huumeisiin on paljon tuomitsevampaa kuin silloin.

Alkuun

4. ROOLIT

Arkielämässämme toimimme jatkuvasti monissa eri rooleissa. Olemme lapsia tai heidän vanhempiaan, naapureita, työtovereita, myyjiä, asiakkaita tai urheiluseuran sihteereitä. Kaikissa näissä on kyse sosiaalisista rooleista. Sosiaalinen rooli voidaan määritellä niiden odotusten ja normien kokonaisuudeksi, joita henkilöön kohdistetaan siksi, että hän on jonkin erityisen sosiaalisen aseman haltija.

Kirjallisuutta:

Erwin Goffman: Arkielämän roolit (1974)

Antti Eskola: Sosiaalipsykologia (1971)

Rooleja voidaan luokitella ja eritellä monin eri tavoin. Yksi sosiologiassa paljon käytetty tapa jäsentää asiaa on seuraava:

• Statusroolit: annetut roolit (biologiset roolit, esim. ikä tai sukupuoli)
• Asemaroolit: hankitut roolit (institutionaaliset roolit, esim. ammatti)
• Tilapäiset roolit (potilas, vieras, kutsujen emäntä)

Roolikäyttäytymiseen vaikuttavat monet seikat. Sosiologiassa on tutkittu ainakin sitä, miten yksilöt toiminnassaan todella noudattavat roolivaatimuksia, eli miten he esittävät rooliaan. Toiseksi roolikäyttäytymiseen vaikuttaa asemaan liittyvien rooliodotusten selvyys ja yhdenmukaisuus. Rooleja voidaan havainnollistaa roolikalustolla, joka voi viitata esimerkiksi pukeutumiseen (virkapuku), tilajärjestelyihin tai muodolliseen käyttäytymiseen (esimerkiksi opastus jossakin virastossa). Roolikonflikteista puhutaan silloin, kun tiettyyn rooliin liittyvät odotukset eivät ole yksimielisiä, vaan ehkä ristiriidassa keskenään.

Roolikonflikteja on kahta tyyppiä:

1. roolin sisäinen konflikti
2. roolien välinen konflikti
   

Roolien sisäisestä konfliktista on kyse silloin kun rooliodotukset eivät vastaa todellisuutta. Esimerkiksi opettajan odotetaan käyttäytyvän viileän asiallisesti oppilaitaan kohtaan ja tuttavallisesti työtovereitaan kohtaan. Jos hän vaihtaakin käyttäytymismallia, eli on tuttavallinen oppilaille ja vaatii kunnioitusta kollegoilta, voi olettaa, että syntyy jonkin asteinen konflikti.

Roolien välisestä konfliktista on kyse silloin kun, kahden eri roolin odotukset pitäisi toteuttaa samalla kerralla. Esimerkiksi lääkäriäiti on juuri järjestämässä syntymäpäiväjuhlia lapselleen. Puhelin soi, ja hänet kutsutaan hoitamaan kiireellistä sairastapausta. Syntyy konflikti äidin roolin ja lääkärin roolin välille. Tällaisessa tilanteessa toimitaan yleensä sen roolin mukaan, joka on siinä tilanteessa hierarkkisesti ylin.

Ihminen siirtyy elämänkaarensa aikana roolista toiseen, lapsuudesta nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen, avioliittoon, opiskelemaan jne. Niitä ristiriitoja ja ongelmia, joita tällaisissa siirtymissä syntyy, helpottavat siirtymäriitit. Siirtymäriittejä ovat esim. häämenot, rippijuhlat, lakkiaiset, hautajaiset jne. Siirtymäriitissä on kolme vaihetta:

1. vanhan roolin kuolettaminen
2. uuden roolin symbolinen esittäminen
3. juhla

Roolien tutkimuksessa on viime aikojen uutena avauksena ollut ´toimintakehysten´ analysointi. Anssi Peräkylä on muun muassa tutkinut vaikeasti sairaiden potilaiden hoitoon ja potilaista huolehtimiseen liittyviä toimintakehyksiä kirjassaan Kuoleman monet kasvot (Vastapaino 1990).

Rooleja voidaan havainnollista myös näyttämö-vertauksella. Aivan kuin teatterissakin on "front stage" ja "back stage", on tilanne sama roolien suhteen. Näyttämön etuosa on julkinen, yleisö voi vapaasti seurata näyttelijöiden työtä. Verhon takana, katseiden ulottumattomissa, näyttelijät valmistautuvat esitykseen. Arjen rooleissakin pyrimme säilyttämään sen katseilta suojatun "back stagen", tilan jossa voimme olla oma itsemme ilman mitään rooleja.

5. SOSIAALINEN TOIMINTA

Aktiivinen toiminta ymmärretään ihmisen elämän keskeisenä jäsennystekijänä. Ihmisen toiminta on pääsääntöisesti ymmärrettävä sosiaalisena ja kulttuurisena prosessina. Toiminta on päämääräsuuntautunutta, aktiivista ja valintoja tekevää käyttäytymistä. Elämämme jäsentyy toimintojen ja niiden arvottamisen kautta. Sosiologian suurista klassikoista Max Weber on luonnut perustaa toiminnan teorialle. Weber nimittäin katsoi, että sosiologian tutkimuskohteena on juuri sosiaalinen toiminta.

Viime vuosikymmeninä kehitys kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla näyttääkin vääjäämättömästi kulkeneen kohti Weberin ennustamaa rationalisoitumista ja (raha)laskennallisuutta. Miten myönteisenä tällaista rationalisoitumista ja laskennallisuutta sitten pidetään on kokonaan toinen juttu.

Weberin mukaan toiminta on käyttäytymistä, jolla on merkitys ja jota voidaan tulkita. Sosiologian tutkimuskohteena on juuri sosiaalinen toiminta. Weber erottaa kaikkiaan neljä toiminnantyyppiä tai arvosuuntausta:

1. Traditionaalinen
2. Tunneperäinen
3. Arvorationaalinen
4. Päämäärärationaalinen

Traditionaalinen toiminnan tyyppi tarkoittaa, että toimitaan niin kuin aina ennenkin on toimittu. Käypä esimerkki traditionaalisesta toiminnasta on perinteinen talonpoikainen maanviljely. kynnetään, kylvetään, korjataan sato ja kulutetaan se oman kotitalouden tarpeisiin. Tunneperäinen toiminta nojaa mielentiloihin ja tunteisiin. Hyvä esimerkki on rakastuminen. Rakastunut ihminen toimii impulsiivisesti tunteidensa pohjalta. Harkinta ja vaihtoehtojen punnitseminen ei kuulu rakastumiseen. Toiminta sinänsä on jo päämäärä. Arvorationaalinen toiminta voi liittyä esimerkiksi poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen. Toiminta suuntautuu jonkin arvopäämäärän saavuttamiseen. Kyse on siinä mielessä rationaalisesta toiminnasta, että tieteellisin keinoin voidaan pohtia ovatko valitut keinot järkeviä päämäärän saavuttamiseksi. Sen sijaan arvorationaalisen päämäärää ei voida tieteellisesti punnita. Päämäärärationaalinen toiminta on kaikkein rationaalisin toiminnan muoto. Esimerkiksi oman taloudellisen edun tavoittelemisessa on kyse päämäärärationaalisesta toiminnasta. Tieteellisin keinoin voidaan arvioida kaikkein tehokkaimmat toimintavaihtoehdot.

Toiminnan teoriaa on käsitellyt myös amerikkalaisen sosiologian tunnetuin klassikko Talcott Parsons (1902-1979). Parsons jatkoi ja täsmensi Weberin sosiaalista toimintaa koskevia pohdintoja. Parsonsin mukaan toiminta on:

1. prosessi ajassa
2. toimijalla on eri mahdollisuuksia/keinoja päämääränsä saavuttamiseksi
3. toiminnan kehys on subjektiivinen, asiat ilmenevät toimijan näkökulmasta
4. toiminta tapahtuu aina fyysisessä tilassa ja biologisten organismien toimesta.

Parsons täsmentää edelleen toimintaa sosiaalisena ilmiönä toteamalla, että kaikessa inhimillisessä toiminnassa täytyy voida erottaa:

1. toimija eli subjekti
2. tilanne, johon toimija haluaa vaikuttaa
3. päämäärä, johon toimija pyrkii.

Viime vuosina toiminnan teoriaa on kehitetty edelleen Weberin ja Parsonsin pohjalta. Uusin teoreettinen avaus edustaa ns. rationaalista toimijamallia.

Rationaalinen toimijamalli:

Määrätyissä sosiaalisissa tilanteissa tehdään tietoisia valintoja Valintoja tehtäessä huomioidaan toiminnan seuraukset Seurauksia punnittaessa huomioidaan myös toisten valinnat STRATEGINEN TOIMINTA

Alkuun

6.SOSIAALINEN PÄÄOMA

Sosiaalisen pääoman käsitteestä on tullut viime vuosina hyvin suosittu. Sen avulla on selitetty esimerkiksi keski-iän vaihtelua rannikkoseutujen ja Kainuun välillä, eräiden Italian maakuntien nopeaa talouskasvua 1980-luvulla tai sen puutteella Venäjän epävakaita yhteiskunnallisia olosuhteita.

Amerikkalaisen koulutarkastajan Lyda Hanifanin kerrotaan käyttäneen sosiaalisen pääoman käsitettä jo vuonna 1916 kuvaamaan hyvää tahtoa, toveruutta, sympaattisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä yksilöiden ja perheiden välillä (ks. Ruuskanen 2003). Voidaan ajatella ”hyvä tahto, sympaattisuus ja toveruus” viittaavat luottamukseen ja yhteisöllisyyteen. Sosiologiassa sosiaalista pääomaa käsittelevä keskustelu on ollut vilkasta 1980-luvulta lähtien. Keskeisiä vaikuttajia ovat olleet ranskalainen Pierre Bourdieu (The Distinction 1984) ja amerikkalaiset James Coleman (Social capital in the Creation of Human Capital) ja Robert Putnam (Bowling alone 2002).

Sosiaalisen pääoman katsotaan yleisesti viittaavaan yksilön ja yhteisön välisiin suhteisiin yksilöllistyvässä maailmassa. Näin se kiinnittyy osaltaan sosiologian klassisiin kysymyksenasetteluihin. Keskusteluissa on pohdittu mm. yksilön oikeuksia ja yhteisöllisiä velvoitteita, yhteisöjen kiinteyttä sekä yksilön resursseja.

Martti Siisiäinen (2003) on vertaillut kiinnostavalla tavalla kahden keskeisen sosiaalista pääomaa koskevan tulkinnan, Pierre Bourdieu ja Robert Putnam, eroja ja yhtäläisyyksiä. Putnamin ensimmäinen sosiaalista pääomaa koskenut tutkimus kohdistui Italiaan. Hän vertailu pohjoisen ja etelän välisiä eroja mm. politiikan tekemisessä ja talouden kehittyneisyydessä. Putnamin mukaan kansalaisyhteiskunta ennakoi pitkälle eroja. Pohjoisessa oli paljon sosiaalista pääomaa, joka loi perustaa yhteisöjen elinvoimaisuudelle ja auttoi ratkaisemaan yhteisiä ongelmia. Putnamin ajattelussa sosiaalinen pääoma onkin ennen kaikkea yhteisöllinen resurssi, joka muodostuu sosiaalisista verkostoista ja (yleistyneestä) luottamuksesta. Yhdistyksillä on tärkeä sija sosiaalisen pääoman rakentamisessa. Yhdistysten merkitys korostuu hänen tutkimuksessaan Bowling alone (Yksin keilaamassa). Siinä amerikkalaisen yhdistystoiminnan rapautumista selitetään sosiaalisen pääoman vähenemisellä.

Pierre Bourdieulle yhteiskunta on erilaisten sosiaalisten kenttien muodostama kokonaisuus. Hän erottaa myös kolme pääoman lajia: taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen. Näiden pääomien jakautuminen määrittää sen, mitkä ovat päteviä kullakin sosiaalisella kentällä. Sosiaalisella pääomalla Bourdieu ymmärtää sellaista resurssien kokonaisuutta, joka on sidottu keskinäisen tuntemisen ja tunnustamisen verkostoon. Tällöin kysymyksessä ovat resurssit, jotka riippuvat kuulumisesta ryhmään. Käytännössä toimijan omistaman sosiaalisen pääoman määrä riippuu niiden verkostoyhteyksien koosta, jotka hän pystyy mobilisoimaan (ks. Siisiäinen 2003, 209). Sosiaalinen pääoma on siis yksilöllinen resurssi, jota ihmiset käyttävät omia tavoitteittaan ajaessaan.

Luottamuksella on tärkeä merkitys sosiaalista pääomaa koskevassa keskustelussa. Periaatteessa luottamuksella tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa henkilö asettautuu toisen toimien ja päätösten varaan. Käsitteellisesti on tehtävä ero luottamuksen (trust) ja luottavaisuusuuden (confidence) välillä. Luottamuksella viitataan siihen, miten suhtaudumme toisiin, luotammeko esimerkiksi naapureihin tai työtovereihin. Luottavaisuus puolestaan tarkoittaa sitä, miten suhtaudumme erilaisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin, luotammeko esimerkiksi poliisiin tai poliittisiin puolueisiin.

Kansainvälisessä vertailussa Suomea luonnehtii korkea luottamus. Luotamme sekä kanssaihmisiin että yhteiskunnallisiin instituutioihin. Kansainvälisissä vertailuissa mitataan säännöllisesti sitä kuinka paljon ihmiset luottavat toisiin. Seuraavassa on eurooppalaisessa elämänlaatua käsitelleessä tutkimuksessa vuodelta 2004 esitetty tulos (keskiarvo eräistä Euroopan maista) luottamuksesta toisiin. Kysymys muotoiltiin seuraavasti: Asteikolla 1-10, sanoisitteko, että useimpiin ihmisiin voi luottaa, vai eikö koskaan voi olla liian varovainen muiden suhteen?

Suomi 7,1, Tanska 6,9, Ruotsi 6,3, Saksa 5,6, Viro 5,4, Latvia 4,9, Puola 4,7, Turkki 4,5 ja Kypros 4,1 (Lähde: Mamia-Melin: Tietoyhteiskunta ja työorganisaatioiden muutos, s. 83)

Oheisessa taulukossa on puolestaan kuvattu suomalaisten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin vuosina 1981 – 2005.

Taulukko: Suomalaisten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin vuosina 1981 – 2005.

On merkille pantavaa, että suomalaisten luottamus on varsin korkea turvallisuuteen liittyviin laitoksiin kuten poliisi, puolustusvoimat ja oikeuslaitos. Toisaalta luottamus politiikkaan on varsin alhaisella tasolla.

Kirjallisuutta:

Kaj Ilmonen (toim.): Sosiaalinen pääoma ja luottamus. Sophi 2000.

Robert Putnam: Bowling alone. 2002.

Petri Ruuskanen: Verkostotalous ja luottamus. Sophi 2003

Martti Siisiäien: Yksi käsite, kaksi lähestymistapaa: Putnamin ja Bourdieun sosiaalinen pääoma. Sosiologia 3/2003.

Alkuun

YHTEENVETO

Tähän asti peruskurssi on käsitellyt sosiologisia kysymyksiä määrätyllä tapaa mikroperspektiivistä. Erittelyn kohteena on ollut yksilö ja hänen toimintaansa vaikuttavat tekijät: arvot, normit, roolit jne. Sosiologia on kuitenkin leimallisesti yhteiskuntatiede, jonka tutkimuskohteena ovat kokonaiset yhteiskunnat. Seuraavaksi siirrytäänkin tarkastelemaan nyky-yhteiskuntaa ja sen rakenteen ilmiöitä sosiologisesta näkökulmasta.