TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiologian peruskurssi

 

EtusivuSisällysluettelo

4. Luku:
MODERNI YHTEISKUNTA

- mikä on yhteiskunta?
- Parsons ja funktionalismi
- Marxin kapitalismianalyysi
- globalisaatio
- informaatioyhteiskunta
- Suomen tietoyhteiskuntamalli

1. MIKÄ ON YHTEISKUNTA?

Rakennetutkimus

Rakennetutkimus on nimensä mukaisesti kiinnostunut yhteiskunnan suurista osista, rakenteista. Rakennetutkimuksessa painotetaan yhteiskunnan pysyviä piirteitä nopeammin muuttuvien ilmiöiden sijaan. Toiseksi rakenteen käsitteellä viitataan yhteiskunnan syviin piirteisiin vastakohtana pinnallisimmille seikoille. Lopulta rakennetutkimuksessa lähdetään sellaisesta ajatuksesta, että yksilöiden toimintaa ei voida ymmärtää ottamatta huomioon sitä, miten sosiaaliset suhteet muodostavat kokonaisuuden ja miten tämä kokonaisuus vaikuttaa valintoihimme.

Sosiologian nykyklassikoista Anthony Giddens on kiinnittänyt erityistä huomiota rakenteen ja toiminnan välisiin suhteisiin. Giddens ymmärtää rakenteen syvärakenteena. Hän analysoi rakenteen ja järjestelmän suhdetta. Sosiaaliset järjestelmät ovat Giddensin mukaan ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteiden kokonaisuuksia. Rakenteet ovat puolestaan näiden järjestelmien ominaisuuksia ja ne selittävät, miksi sosiaalinen toiminta aina toistuu samanlaisena ja miksi järjestelmät säilyvät.

Giddensin mukaan rakenteet koostuvat säännöistä ja resursseista. Säännöillä tarkoitetaan tässä jo ennakkoon tunnettuja käsityksiä oikeasta toiminnasta. Resurssit taas viittaavat niihin välineisiin (esimerkiksi raha, yritys, ammattiliitto jne.), joita toimijat voivat käyttää hyväkseen toiminnassa. (ks. esim. Giddens: Sociology, Polity 2001)

Meille kaikille on jokseenkin selvää, mitä yhteiskunnalla tarkoitetaan. Olemme huolestuneet suomalaisen yhteiskunnan taloudellisesta kehityksestä, olemme seuranneet neuvostoyhteiskunnan hajoamista ja toivomme nykyisten eurooppalaisten yhteiskuntien kehittyvän entistä paremmiksi. Pohdittaessa sitä, mitä yhteiskuntien kuvaukseen sosiologiassa kuuluu, on kuitenkin syytä hieman täsmentää yhteiskunnan käsitettä.

  1. Tietty alue
  2. Oma kokonaiskulttuuri
  3. Väestö
  4. Talous
  5. Sosiaalirakenne
  6. Sosiaaliset instituutiot

Niin arkinen ymmärryksemme kuin sosiologiset tutkimukset ovat pitkälti samastaneet kansallisvaltion ja yhteiskunnan toisiinsa. Yhteiskuntia tarkastellaan kansallisvaltioiden rajojen mukaan. Viime aikainen kehitys niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa muistuttaa meitä kuitenkin siitä, että yhteiskuntien ja valtioiden rajat eivät kulje samojen kriteerien mukaan.

Yhteiskuntaa pitävät koossa
  1. Ideat
    • uskomukset
    • määrittelyt
  2. Säännöt
    • arvot
    • normit
  3. Toiminta
    • sosiaaliset organisaatiot
  4. Intressit
    • mahdollisuudet
    • päämäärät

Yhteiskuntien muutos (kehitys) on tapana jaksottaa (periodisoida) talouden kehitysvaiheiden mukaan. Niinpä olemme tottuneet puhumaan:

  • maatalousyhteiskunnasta
  • teollisuusyhteiskunnasta
  • palveluyhteiskunnasta
  • informaatioyhteiskunnasta

Moderni kapitalistinen yhteiskunta

Kapitalismi on jo 1300-luvulta kehityksensä alkanut, mutta varsinaisesti 1700-luvulla vakiintunut yhteiskuntatyyppi, jota luonnehtii yksityinen, markkinoille suuntautunut tuotantojärjestelmä, jonka keskiössä on teollisuus. Talouden tärkeimpänä kannustimena on yrittäjävoitto. Tuotanto perustuu palkkatyölle. Kaikki kansalaiset ovat muodollisesti (oikeudellisesti) tasa-arvoisia. 1900-luvulla niin talous kuin yhteiskunnallinen elämä laajemminkin on nopeasti kansainvälistynyt, yritysten koko on kasvanut ja kaikkialla ovat yleistyneet suuret monimutkaiset organisaatiot.

  • Modernille ajalle / aikakaudelle on ominaista usko edistykseen
  • Edistys tarkoittaa tässä yhteydessä:
  1. Lineaarinen aikakäsitys
    menneisyys ----> nykyisyys ----> tulevaisuus
    --------------------------------------> kehitys
  2. Portaittainen muutos = askel askeleelta kohti parempaa
  3. Kasautuva / kumuloituva kehitys, ei äkkinäisiä muutoksia
  4. Ajatus määrätyistä välttämättömyyksistä kehityksen ehtoina esim. teollistuminen
  5. Painopisteessä sisäiset muutokset, itse tekeminen, ei ulkoa tulleet vaikutukset
  6. Ajatus koko ajan tapahtuvasta muutoksesta kohti "parempaa"
  7. Kaikki tämä nähdään "luonnollisena" ja "välttämättömänä"

 

Modernille yhteiskunnalle on ominaista
  1. Yksilöllisyys
  2. Eriytyminen
    • työnjako
    • kulutus
    • kulttuuri
  3. Rationaalisuus
    • laskenta
    • epäpersoonallisuus
  4. Ekonomismi
    • talous & kannattavuus
  5. Laajentuminen
    • globalisoituminen

Sosiologit puhuvat modernin projektista. Modernin projekti on ymmärretty tieteeseen ja teknologiaan nojautuvana talouskasvun ja ihmisten hyvinvoinnin kasvun aikakautena. Modernille on ominaista edistysusko; usko siihen että tieteen avulla pystytään ratkaisemaan kaikki ongelmat. Modernin lupaus ei ole täyttynyt. Yhteiskunnallinen muutos ei ole merkinnyt suoraviivaista edistystä, inhimillisen elämän ehtojen parantumista. Moderni aika on ollut monessa suhteessa sangen ristiriitainen. Modernisaation kritiikille on paljon tilaa.

Kriittisiä huomioita modernista ajasta
  1. Vieraantuminen
    • juurettomuus
    • vaikutusmahdollisuuksien puute
  2. Yksilöllisyyden murentuminen
    • massayhteiskunta
    • ei sosiaalisia verkostoja
  3. Ekologiset uhat
    • kasvun rajat
  4. Riippuvuuksien kasvu
    • rikas pohjoinen / köyhä etelä
  5. Sota

Yhteiskunnallisen muutoksen tutkimus

Yhteiskunnallinen muutos on tärkeä sosiologisen tutkimuksen kohde (ks. Piotr Sztompka: The Sociology of Social Change, Blackwell 1993). Aina sosiologian klassikoista alkaen tutkijat ovat pohtineet yhteiskunnallisen muutoksen kysymyksiä.

Karl Marxin mukaan muutoksen keskeinen moottori ovat yhteiskunnalliset ristiriidat. Ristiriitojen kärjistyminen johtaa vallankumoukselliseen tilanteeseen, mistä syntyy kehittyneempi yhteiskunnallinen järjestys.

Émile Durkheim puolestaan lähestyi yhteiskunnallista muutosta työnjaon kehityksen näkökulmasta. Eriytynyt työnjako johtaa muutoksiin yhteisöllisyydessä. Yhdenmukaisuutta korostavasta mekaanisesta solidaarisuudesta siirrytään moniääniseen orgaaniseen solidaarisuuteen.

Max Weber näki oman aikakautensa yhteiskunnallisen muutoksen olleen nimenomaan rationalisoitumista. Markkinoiden, byrokratian ja päärärationaalisen toiminnan laajentumista seuraa vääjäämättä kapitalismin laajentuminen.

Nykysosiologiassa yhteiskunnallisesta muutoksesta keskustellaan sellaisten tutkimusalueiden yhteydessä kuin globalisaatio tai tietoyhteiskunnallistuminen, joita molempia käsitellään myöhemmin tässä luvussa. Sekä globalisaatio että tietoyhteiskunnallistuminen muokkaavat yhteiskuntia, taloutta ja ihmisten arkea monin tavoin.

Runsas 10 vuotta sitten Neuvostoliiton johtama sosialistinen projekti hajosi. Monissa Euroopan maissa alkoi yhteiskunnallisen transition aika. Yleisen käsityksen mukaan transitio on siirtymistä kehittymättömämmästä yhteiskuntatyypistä kehittyneempään, eli siirtymisenä valtiososialismista kapitalismiin. Sosiologisesti meidän on tehtävä ero transition ja transformaation käsitteiden välillä. Transitiolla viitataan vaiheittaiseen yhteiskunnalliseen muutokseen, esimerkiksi siirtyminen maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan. Transformaation käsitteellä taas tarkoitetaan yhteiskunnallisen järjestyksen muutosta. Näin Venäjällä on käynnissä pikemminkin yhteiskunnallinen transformaatio kuin transitio.

Alkuun

2. PARSONS JA FUNKTIONALISMI

Sosiologiassa on esitetty monia kuvauksia yhteiskunnan rakenteesta ja rakenteeseen vaikuttavista tekijöistä. Yksi tunnetuin sosiologinen tulkinta nykyaikaisen yhteiskunnan rakenteesta on Talcott Parsonsin funktionalistinen yhteiskuntamalli.

Talcott Parsons (1902-1979) on kenties kaikkein tunnetuin modernin amerikkalaisen sosiologian edustaja. Sekä Emile Durkheimin että Max Weberin kirjoitukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti Parsonsin omaan tuotantoon. Parsonsin tutkimustyön keskeiset teemat koskivat sosiaalista toimintaa ja sosiaalisia järjestelmiä.

Kirjallisuutta:
Talcott Parsons: The Social System. Tavistock 1952.
Risto Heiskala (toim.): Sosiologisen teorian nykysuuntauksia. Gaudeamus 1994, erityisesti luku: Risto Heiskala: Talcott Parsons ja rakennefunktionalismi

Parsons on tullut tunnetuksi modernisaation tulkitsijana. Hänen mukaansa teollistuminen ja sitä seuraava palkkatyöläistyminen vääjäämättä muokkaavat yhteiskuntia toistensa kaltaiseksi. Näin modernisaatiolla on koko maapalloa koskeva sivilisoiva vaikutuksensa.

Parsons on myös yksi funktionalismin johtavia teoreetikkoja. Funktionalismi korostaa moraalisen konsensuksen merkitystä yhteiskunnallisen järjestyksen ja vakauden ylläpitämisessä. Yhteiskuntatieteellisenä lähestymistapana funktionalismi tarkoittaa seuraavaa: funktioanalyysi tutkii annetun sosiaalisen järjestelmän rakenneosia ja pyrkii osoittamaan miten ne vaikuttavat järjestelmän integraatioon tyydyttäessään järjestelmän tarpeita. Parsonsin mukaan kaikilla sosiaalisilla järjestelmillä on joukko tarpeita (funktionaalisia välttämättömyyksiä), jotka niiden täytettävä voidakseen jatkaa olemassaoloaan.

Tällaisia toisistaan riippumattomia välttämättömyyksiä on neljä:

  1. Resurssien tuottaminen ja koordinointi
  2. Päämääriä koskeva päätöksenteko
  3. Kiinteyden ylläpitäminen
  4. Jatkuvuuden ylläpitäminen

Kaikkia näitä välttämättömyyksiä hoitamaan on kehittynyt omat yhteiskunnalliset laitoksensa: Resurssien tuottaminen ja koordinointi kuuluu talouteen. Politiikka vastaa päämääriä koskevasta päätöksenteosta. Kiinteyttä puolestaan ylläpitävät yhdistyslaitos, kirkot ja joukkotiedotus, kukin omalta osaltaan. Koulutusjärjestelmä huolehtii jatkuvuuden ylläpitämisestä.

Yhteiskunnan tasapainoinen olemassaolo edellyttää, että kaikki edellä mainitut tehtävät tulevat hoidetuiksi. Jonkin alueen laiminlyöminen tai vastaavasti jonkin toisen alueen ylivalta merkitsee yhteiskunnallista kriisiä.

Funktionalismia on arvosteltu siitä, että se on epähistoriallinen, että se ei selitä yhteiskunnallista muutosta ja että se ei tunnista lainkaan yhteiskunnallisia ristiriitoja. Funktionalismi ikään kuin lähtee aina jo olemassaolevan sosiaalisen järjestelmän tasapainosta ja jatkuvuudesta. Tällainen kritiikki on oikeutettua. Kokonaisia sosiaalisia järjestelmiä analysoidessaan funktionalismi ei huomioi muuta kuin tässä ja nyt olevan tilan.

Alkuun

3. KARL MARXIN KAPITALISMIANALYYSI

Karl Marx on tänäänkin varsin ajankohtainen sosiologian klassikko, vaikka hän ei aikoinaan mikään sosiologi ollutkaan. Marx oli filosofi ja kansantaloustieteilijä, jonka tuotanto kohdistui pääasiassa kapitalistisen tuotantotavan toiminnan erittelyyn.

Marxin tekee ajankohtaiseksi yhtäältä se, että osittain hänen nimeensä vannonut sosialistinen kokeilu Neuvostoliitossa ja monissa muissa Euroopan maissa on ajautunut haaksirikkoon. Marxia ei kuitenkaan pidä sotkea Neuvostoliittoon ja maassa harjoitettuun politiikkaan. Marx ei kirjoittanut sosialistisesta yhteiskunnasta juuri mitään, hän oli leimallisesti kapitalismin tutkija.

Toisaalta Marxin ajankohtaisuutta korostaa kapitalismin viime aikainen kehitys, keskittyminen ja rikkauden (EU, Japani, USA) ja kurjuuden (kolmas maailma) polarisoituminen sekä kapitalistisen yritystoiminnan muutokset kehittyneissä länsimaissa (nopea voitontavoittelu).

Kolmanneksi Marxin ajankohtaisuutta kuvastaa oman yhteiskuntamme palkkatyökeskeisyys. Marx oli kiinnostunut palkkatyön ja palkkatyösuhteen eri puolista ja hänen pohdintansa esimerkiksi abstraktin ja konkreettisen työn eroista ovat edelleenkin tärkeitä.

Lisäarvon salaisuus

Kapitalismi on ollut tutkijoilleen arvoituksellinen ilmiö. Se kätki ainakin yhden salaisuuden, joka ei auennut 1800-luvun alun taloustieteilijöille. Tämä salaisuus oli voiton syntyminen. Miten kapitalismiin olennaisesti liittyvä yrittäjävoitto syntyi, askarrutti tutkijain mieltä aina kapitalistisen tavaratuotannon alkuajoista lähtien.

Monet katsoivat, että voitossa on kyse petoksesta tai varkaudesta. Kapitalisti ikään kuin varasti osan työntekijöiden työn tuloksesta. Marx ei uskonut tähän vaan ajatteli, että työmarkkinat toimivat samalla tavalla kuin muutkin markkinat joilla tavaroita vaihdetaan määräsuhteessa toisiinsa.

Olennaista Marxin ajattelussa on se, että työmarkkinoilla työntekijät myyvät työvoimaansa tavarana. Tavarasta maksetaan keskimäärin sen arvon mukaan. Tavaran arvo määrittyy sen tuottamiseen käytetyn ihmistyön määrän mukaan. Lisäarvonteoriassaan Marx esitti oman vastauksensa kapitalismin mysteerioon:

  1. kapitalismi on tavarataloutta
  2. kapitalismissa myös työvoima on tavaraa

Markkinoilla tavarat vaihdetaan määräsuhteissa toisiinsa, tavaran arvo määräytyy niihin kulutetun inhimillisen työmäärän mukaan. Voiton salaisuus piilee siinä, että työläiset myyvät yrittäjälle työvoimaansa. He saavat palkan siitä, että työskentelevät määräajan yrittäjän palveluksessa. Kaikki tänä aikana tuotetut tavarat kuuluvat kapitalistille. Työpäivän aikana työntekijät tuottavat keskimäärin enemmän kuin mikä heidän työvoimansa arvo on. Tätä osaa kutsutaan lisäarvoksi.

Seuraava kuvitteellinen esimerkki on lainattu Pekka Sulkusen teoksesta Johdatus sosiologiaan. Siinä Sulkunen havainnollistaa lisäarvon muodostumisen.

Lisäarvo

Kuva: Lisäarvo (Sulkunen 1987: Johdatus Sosiologiaan, s.241)

Yrittäjä on sijoittanut tuotantoon yhteensä 8 sanokaamme vaikka miljoonaa euroa, 4 miljoonaa koneisiin ja laitteisiin ja neljä miljoonaa työpalkkoihin. Markkinoilla tuotantoa realisoitaessa hän ansaitsee 12 miljoonaa. Tästä työläinen saa palkakseen työvoiman arvoa vastaavan summan, mutta työpäivän aikana hän normaaleissa olosuhteissa tuottaa enemmän kuin oma arvonsa on, ja kapitalistisessa työsuhteessa tämä lisäarvo, tässä tapauksessa 4 miljoonaa euroa, kuuluu yrittäjälle.

Monet pitävät Marxin kirjoituksia vanhanaikaisina. Sanotaan, että ne kuuluvat 1800-luvulle, eikä niillä ole arvostelijoiden mukaan enää mitään annettavaa uuden vuosituhannen alussa. Mielestäni Marx on kuitenkin yhä ajankohtainen. Kapitalistinen tuotantotapa ei ole perusteiltaan juurikaan muuttunut ja Marxin esittämät kysymykset palkkatyön ja pääoman suhteesta ovat edelleen sangen ajankohtaisia. Marx puhui paljon myös talouden keskittymisestä ja monopolisoitumisesta. Etenkin viime vuosikymmenen alun laman jälkeen Suomessa on tapahtunut erittäin merkittävää yritystoiminnan keskittymistä.

Alkuun

4. MITÄ ON GLOBALISAATIO?

Sosiologian 14. Maailmankongressi järjestettiin vuonna 1998 Montrealissa. Kongressiin osallistui yli 4000 sosiologia yli 100 maasta. Kongressissa esitetyissä alustuksissa kaikkein eniten käsitelty teema koski globalisaatiota. Globalisaatio ei tällä hetkellä ole suosittu vain sosiologien parissa. Globalisaatiota koskeva puhe tulvii kaikkialla. Sanoma- ja aikakauslehdet sekä radio ja televisio kertovat päivittäin globalisaatiosta ja sen vaikutuksista.

Pekka Kosonen on alustavasti määritellyt globalisaation seuraavasti: "Globalisaatio on sosiaalinen prosessi, jossa maantieteelliset ja kansallisvaltiolliset rajoitukset taloudellisille ja kulttuurisille yhteyksille vähenevät ja jossa ihmiset tulevat kasvavassa määrin tietoiseksi tästä rajoitusten vähenemisestä ja myös osallistuvat sen toteuttamiseen." (Kosonen 1999, 183)

Globalisaatiosta käydään väittelyä. Sen suunnista ja vaikutuksista on esitetty monia toisistaan jyrkästikin poikkeavia kantoja. Globalisaation puolustajat pitävät kehitystä välttämättömänä ja väistämättömänä. Viime kädessä talouden globalisaatio on hyväksi meille kaikille. Vastustajat puolestaan näkevät sen hyödyttävän vain kaikkein rikkaimpia maita ja niiden suuryrityksiä, jotka hyötyvät köyhien maiden raaka-aineista ja halvasta työvoimasta (ks. Held & McGrew2005).

Kirjallisuutta:
David Held & Anthony McGrew: Globalisaatio: Puolesta ja vastaan. Vastapaino 2005.
Raimo Väyrynen: Globalisaatio - Uhka vai mahdollisuus?. Atena 1998.
Hans-Peter Martin - Harald Schumann: Globalisaatioloukko. Vastapaino 1998.
Ulrich Beck: Mitä globalisaatio on. Vastapaino 1999.
Pekka Kosonen: Globalisaatio sosiologisena käsitteenä. Sosiologia 3/1999.

Wallerstein ja kapitalistinen maailmanjärjestelmä

Mistä globalisaatiossa on kyse? Itse asiassa "maailmoittuminen" ei ole mikään uusi ilmiö. Amerikkalainen sosiologi Immanuel Wallerstein kirjoitti jo 1970-luvulla moniosaisen tutkimuksen "The Modern World System", jossa hän kuvasi modernin kapitalistisen maailmanjärjestelmän syntyä ja kehitystä. Kapitalistisen maailmanjärjestelmän kehitys alkoi 1400-luvulla ja jatkuu edelleen. Wallersteinin ajatus on, että maailman talous muodostaa järjestelmän, joka rakentuu erilaisten riippuvuuksien varaan.

Wallersteinin julkaisema kolmiosaisen teossarja, Modernin maailmanjärjestelmän kehitys (The Development of modern World System, 1974-1979), pureutuu historiallisen sosiologian otteella taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Wallersteinin tutkimuksen keskiössä on juuri globalisaatio, vaikka hän ei tätä käsitettä käytäkään.

Wallerstein jakaa historiallisesti talousjärjestelmien kehityksen kolmeen vaiheeseen: minisysteemeihin, maailmanvaltoihin ja maailmantalouteen. Näitä voidaan tiivistetysti kuvata seuraavasti:

    Minisysteemi
    • ei vaihtoa
    • ei markkinoita
    • perustuu sukuun/klaaniin
    • kaikki jäsenet mukana tuotannossa
    Maailmanvalta (world empire)
    • oman aikansa maailman keskus (esim. Rooma)
    • suppeat markkinat
    • perustui orjatyölle ja jatkuville valloituksille
    Maailmantalous
    • tuotanto markkinoille
    • vapaa palkkatyö
    • pyrkimys jatkuvaan laajenemiseen
    • sisäisesti eriytynyt:
      i. reuna-alueet - riistetty
      ii. semi-periferia - raaka-ainetuottaja
      iii. keskus - vaurain alue

Eurooppaan 1400-luvulta lähtien kehittynyttä taloutta voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena maailmantaloutena, se on pyrkinyt aktiivisesti laajenemaan koko historiansa ajan. Eurooppalaisen maailmanjärjestelmän kehitysvaiheet voidaan Wallersteinin mukaan jaksottaa seuraavasti:

    Feodalismin kriisi ja rappio (1450-1650)
    • talouden painopiste siirtyy Välimereltä Pohjanmerelle
    • maataloustuotteiden markkinatuotanto alkaa

    Kapitalistisen maailmanjärjestelmän hidas kehitys (1650-1750)
    • Ranska ja Englanti kilpailevat herruudesta
    • sisäinen lujittuminen

    Siirtyminen maatalouskapitalismista teollisuuskapitalismiin (1750-1900)
    • järjestelmä laajenee, koska raaka-aineiden tarve ytimessä kasvaa
    • Englannille hegemoninen asema

    Maailmanjärjestelmän vallankumouksellisen kehityksen kausi (1900 ->)
    • USA:lle hegemoninen asema ytimessä
    • järjestelmän lopullinen vakiintuminen

Koko järjestelmän keskiössä on ydin, jonne on kasautunut pääoma ja tietotaito. Semi-periferia tuottaa lähinnä raaka-ainetta ja puolijalosteita, markkinahinnoin, ytimessä edelleen jalostettavaksi. Periferiaa riistetään niin luonnonvarojen kuin työvoimankin osalta. Wallersteinin tutkimus on itse asiassa kuvaus globalisaatiosta ennen kuin käsite oli laajalti tuotu julkisuuteen.

Globaalia ja lokaalia

Kirjassaan Mitä globalisaatio on? Ulrich Beck kuvaa monipuolisesti globalisaatiota. Hänen mukaansa kyse on peruuttamattomasta prosessista. Tätä hän perustelee seuraavasti:

  • kansainvälinen kauppa ja rahoitusmarkkinat ovat verkottuneet ja laajentuneet globaalisti
  • ylikansallisten yritysten valta on kasvanut
  • jatkuva informaatio- ja viestintäteknologian vallankumous
  • universaalisti läpi lyöneet vaatimukset ihmisoikeuksista
  • globaalin kulttuuriteollisuuden kuvavirrat
  • uusi maailmanpolitiikka: hallitusten ohella monia globaaleja poliittisia toimijoita
  • globaali köyhyys
  • globaali ympäristötuho
  • kulttuurien rajat ylittävät konfliktit samassa paikassa

Globalisaatio ei ole vain yksi prosessi, vaan se kattaa useita osa-alueita. On puhuttu ainakin talouden, politiikan ja kulttuurin globalisoitumisesta. Beck erottaa kaikkiaan viisi aluetta, joilla globalisaatio tapahtuu:

  1. informaatio
  2. ekologia
  3. talous
  4. tuotanto (työnjaolliset yhteisöt)
  5. kulttuuri.

Muutosten seurauksena "kansallisvaltion ja kansallisyhteiskunnan yhtenäisyys hajoaa; muodostuu uudenlaisia valta- ja kilpailusuhteita, konflikteja ja vaikutussuhteita toisaalta kansallisvaltiollisten yksiköiden ja toimijoiden sekä toisaalta ylikansallisten toimijoiden, identiteettien, sosiaalisten tilojen ja prosessien välillä." (Beck 1999, 63)

Zygmunt Bauman on globalisaatiota koskevissa kirjoituksissaan tuonut esiin myös sen, että emme saa unohtaa lokaalia, paikallista. Bauman korostaa tässä yhteydessä erityisesti varallisuuden jakautumista. Maailma on jakautumassa globalisoituneisiin rikkaisiin ja paikallistuneisiin köyhiin. Bauman puhuukiin glokalisaatiosta, jolla hän tarkoittaa pääoman, muiden taloudellisten resurssien ja toimintavapauden keskittymistä.

Ensimmäisessä (rikkaiden) maailmassa tila ei merkitse mitään, ihmiset elävät ajassa. Toisen maailman (köyhät) asukkaat elävät tilassa, joka on raskasta ja sitoo kiinni ajan. On syntymässä tilanne, jossa kytkös köyhyyden ja rikkauden välillä katkeaa. Globalisaatio hajottaa maailman yhtäältä globalisoituneisiin rikkaisiin, jotka ylittävät tilan ja joilla ei ole aikaa ja toisaalta paikallistuneisiin köyhiin, jotka ovat sidottuja tilaan ja joiden täytyy tappaa aikaansa.

Sekä Beck että Bauman piirtävät globalisaatiosta varsin synkän kuvan. Maailma on muuttumassa suuryritysten temmellyskentäksi, jossa on vähän voittajia ja paljon häviäjiä. On kehittymässä eräänlainen turnajaistalous, jossa voittaja saa kaiken, ja kaikki muut jäävät kokonaan palkinnoitta. Onko sitten olemassa mitään toivoa paremmasta, voiko tilanteeseen jotenkin vaikuttaa? Beck ei vaivu toivottomuuteen. Hänen kantansa on, että kansallisvaltiot ovat peruuttamattomasti menettäneet valtansa. Sen sijaan kehitykseen voidaan vaikuttaa maailmanpolitiikalla. Sellaisella poliittisella toiminnalla, joka ylittää valtioiden rajat ja toimii laajemmalla areenalla. Vain tietoinen maailmanpolitiikka voi tuoda oikeudenmukaisuutta globalisaatioon.

Globalisaatio rikkoo rajoja, se merkitsee myös sosiologiselle tutkimukselle tarvetta arvioida uudelleen esimerkiksi taloutta ja valtiota koskevia näkemyksiä. Globalisaation käsite avaa maailmanlaajuisten prosessien näkökulman. Tämä pakottaa tutkijat uudenlaiseen refleksiivisyyteen. Toisaalta kasvaa maailmanlaajuinen tietoisuus ja toisaalta paikallisuuden ja yksilön uusi korostus.

Globalisaatio on myös erotettava globalismista. Globalismin käsitteellä viitataan maailmanmarkkinoiden herruuteen pyrkivään uusliberaaliin ideologiaan, joka typistää maailmanyhteiskunnan vain markkinoiksi: globalismi ilmentää vain ekonomismia. Se näyttäytyy epäpoliittisena, vaikka on luonteeltaan mitä poliittisinta. Huomattava osa globalisaatiota koskevasta puheesta onkin itse asiassa globalismia. Aina kun joku sanoo, että globalisaatio "edellyttää" meiltä jotakin, on syytä epäillä puhujan tarkoitusperiä. Globalisaatio on ihmisten toimintaa, jossa he ajavat omia taloudellisia ja poliittisia tavoitteitaan.

Transnationaalit yritykset ja globalisaatio

Seuraavassa keskustellaan tuoreesta englantilaisesta tutkimuksesta, jossa pohditaan globalisoituvien suuryritysten toimintastrategioita ja seikkoja joita ne huomioivat strategisia päätöksiä tehdessään. Kirja käsittelee myös luokkasuhteiden muutoksia etenkin kapitalistiluokan uudelleen organisoitumista. Kyseinen kirja on London School of Economicmisissa työskentelevän Leslie Sklairin vuonna 2001 julkaisema The Transnational Capitalist Class (Blackwell). Kirjoittaja on tutkinut globalisaatiota koko 1990-luvun. Hän on julkaissut aiemmin kaksi kirjaa globalisaatiosta:

-Leslie Sklair: Sociology of the Global System (Blackwell 1995)
-Leslie Sklair: Capitalism and Development (Blackwell 1994).

Transnationaalia kapitalistiluokkaa käsittelevässä teoksessa on kyse empiirisestä tutkimuksesta joka perustuu 88 johtajan haastatteluun kaikkiaan 82 yrityksessä. Haastateltavat on poimittu Fortune-lehden vuoden 1996 maailman 500 suurimman yrityksen listalta. Kirjan avainkäsitteitä ovat: globaali pääoma, globaalin pääoman intressit, transnationaalit yritykset (Transnational corporations= TNC), transnationaali kapitalisti luokka (Transnational capitalist class=TCC), yrityskansalaisuus (corporate citizenship) ja kulutuskeskeinen kulttuuri (cultural ideology of consumerism).

Sklair käyttää varsin kapeaa globaalin määrittelyä. Hänelle globaali on päämäärä johon globalisaatioprosessi johtaa. Globaali talous on puolestaan talous, jota luonnehtivat ja hallitsevat transnationaalit suuryritykset.

Transnationaalin käsitteellä viitataan sellaisiin prosesseihin ja instituutioihin jotka ylittävät rajoja, mutta eivät ammenna valtaansa ja auktoriteettiaan mistään yksittäisestä valtiosta. Suomalaisista suuryrityksistä Nokia on tässä merkityksessä kaikkein transnationaalein. Nokia toimii yli 100 maassa ja sen toiminnot vaikuttavat käytännössä kaikkialla, mutta sen vaikutusvalta ei millään tavoin nojaudu Suomeen.

Kulutuskeskeisessä kulttuurissa on kyse sellaisesta kulutusta suosivasta ideologiasta, jolla pyritään takaamaan se, että mahdollisimman moni maailman kansalaisista kuluttaa mahdollisimman paljon. Tähän pääsemiseksi transnationaalit yritykset vakuuttamalla vakuuttavat, että kulutuksen perimmäinen arvo on "kaikkien kannalta hyvä asia" ja kulutuksen ytimessä on "hyvä elämä". Konsumerismilla tarkoitetaan kritiikitöntä suhdetta, joskus jopa pakkomiellettä, kulutukseen. Mahdollisimman laajalle levinnyt konsumerismi on suoranainen kultuuri-ideologian edellytys.

Transnationaalit yritykset eroavat kansainvälisistä tai monikansallisista yrityksistä. Monikansallisilla yrityksillä katsotaan edelleen olevan vahva kansallinen kiinnittyminen. Vaikka niillä on yksikköjä ulkomailla, ne ovat silti "amerikkalaisia" tai "suomalaisia", kotimaa näkyy selvästi niiden toiminnoissa. Globalisoituvat yritykset pyrkivät tietoisesti denationalisoitumaan, luopumaan alkuperäisestä kansallisesta alkuperästä, kansallisista lähtökohdistaan, kehittämällä aitoja globaaleja toimintastrategioita. Tietty kriittinen momentti globalisaatiossa on silloin kun yritykset eivät enää ajattele "kehittävänsä ulkomaisia markkinoita" ja "vastaavansa ulkomaiseen kilpailuun", vaan alkavat ajatella ja toimia "globaalin markkinoinnin

Globaali yrityskansalaisuus

Globalisoitumisen ja uuden kapitalistiluokan toiminnan uutena ulottuvuutena Sklair keskustelee globaalista yrityskansalaisuudesta. Globaalin yrityskansalaisuuden käsitteellä viitataan siihen, että globaalit yritykset ovat huomanneet olevansa vastuussa myös sellaisista asioista, joista ne eivät ole perinteisesti olleet vastuussa. Tämän taustalla on kaksi ilmiötä:

  1. ihmiset jotka omistavat ja valvovat suurteollisuutta ovat myös kansalaisia,
  2. yritysten on pakko olla hyviä yrityskansalaisia, koska ne operoivat tiukasti säädellyssä ympäristössä (alueellinen ja valtiollinen sääntely, esim. EU).

Mitkä sitten ovat globaalin yrityskansalaisuuden elementit?

  1. työmarkkinasuhteet
  2. yhdyskuntien kehitystä tukeva filantropia
  3. toiminnan välittömässä vaikutuspiirissä olevien terveys ja turvallisuus
  4. ympäristönsuojelu

Työmarkkinasuhteet ovat erityisen tärkeitä yritysten kotimaassa tai "kotipesässä". Toinen tärkeä kysymys on liikkeenjohtoon kuuluvan henkilöstön saatavuuden turvaaminen kaikissa tilanteissa. Työmarkkinasuhteissa on huomioitava aina paikalliset säädökset ja yrityksen oma henkilöstöpolitiikka (yhteensovittaminen). Suuryritysten perinteisiä tapoja osoittaa sosiaalista vastuuntuntoa esimerkiksi köyhyydestä tai kehitysyhteistyöstä ovat olleet erilaiset filantrooppiset eleet.

Transnationaalit yritykset käyttävät hyväkseen johtavia politiikkoja ja julkisuuden henkilöitä. Esimerkiksi Coca-Cola on toteuttanut monia tällaisia strategisia kampanjoita. Yhdessä Coca-Colan kampanjassa Hilary Clinton mainostaa Cokea kiinalaisten lasten koulutuksen kehittäjänä. Mitsubishi puolestaan on näyttävästi korostanut kahta asiaa: vastuullisuutta yhteiskunnan suuntaan ja ympäristövastuun hyväksymistä. Lisäksi populaarikulttuurin, taiteen ja urheilun sponsorointi on tehokas tapa kuluttajien lähestymisessä.

Globaalit ympäristökysymykset

Yritykset puhuvat mieluusti käsitteestä "yrityskeskeinen ympäristöajattelu" (corporate environmentalism). Käsitettä käytettiin ensi kerran vuonna 1989 Intiassa tapahtuneen Bhopalin myrkkyonnettomuuden jälkeen. Tuolloin tuhansia ihmisiä kuoli amerikkalaisten omistaman kemianyrityksen tehtailla inhimillisestä erehdyksestä johtuneen myrkkyvuodon seurauksena. Vielä 1960-luvulla Suomen paperiteollisuus oli pahin vesistöjen saastuttaja. Tehtaat laskivat päästönsä vesistöihin puhdistamattomina. Viimeisten 30 vuoden aikana uudistunut ympäristölainsäädäntö on pakottanut yritykset huolehtimaan jätevesien puhdistuksesta. Tämän seurauksena maamme vesistöjen tila on parantunut tuntuvasti.

Monissa maissa yritysten suhtautuminen ympäristökysymyksiin onkin muuttunut radikaalisti. Tärkeä huomio yritysten ympäristöpolitiikan suhteen on se, että globaali kapitalistinen järjestelmä pyrkii turvaamaan järjestelmän jatkuvuuden tulevaisuudessakin. Siksi myös ympäristöstä on huolehdittava. Tästä seuraa, että kestävän kehityksen kysymykset ovat yrityksille tärkeitä. Yritysten kannalta on vain pyrittävä vaikuttamaan ympäristöpolitiikan muodostukseen ja toteuttamiseen.

Ympäristökysymyksissä voidaan puhua myös transnationaalista ympäristöhaasteesta. Tämä tarkoittaa, että transnationaalit yritykset joutuvat kohtaamaan kokonaan uusia haasteita. Tällaisia ovat muiden muassa:

  1. se, että ympäristöliikkeet ovat kasvaneet kaikkialla
  2. on syntynyt "vihreitä byrokraatteja", jotka ovat sekä globaaleja että paikallisia
  3. vihreät poliitikot nousevat yhä keskeisempiin asemiin hallituksissa
  4. vihreä media on kansainvälistynyt

Transnationaalien yritysten ympäristöpolitiikka on yleensä ollut vastaus valtioiden pyrkimyksiin säädellä yritysten ympäristövaikutuksia. Nyt yritykset pyrkivät muuttamaan tätä kestävän kehityksen ohjelmiksi, jotka turvaisivat konsumerismin kulttuuri-ideologian jatkuvuuden. Aina näihin päiviin asti kolmas maailma on toiminut eräänlaisena transnationaalien yritysten "kaatopaikkana". Kolmanteen maailmaan on sijoitettu mahdollisimman paljon ympäristön kannalta vaarallista tuotantoa. Nyt tilanne on muuttumassa, koska tieto kulkee nopeammin ja laajemmalle kuin koskaan. Yritysten on toimittava kaikkialla niin, että tehdyt ratkaisut kestävät myös kansainvälisen julkisuuden.

Massakulutuksen kulttuuri-ideologia

Yksi modernia aikaa hallitseva tekijä on ollut kulutuksen jatkuva laajneneminen. Kuluttaminen on edellytys talouskasvulle. Niin kutsutun Fordistisen tuotantomallin (ks. seuraava luku) menestys perustui juuri laajaan massakulutukseen (henkilöautot, kodinkoneet, omakotitalot). Tänäänkin kaikilla suuryrityksillä on ainakin yksi yhteinen visio: levittää kulutuksen ilosanomaa kaikkialle! Tällaisessa ajattelussa korostetaan sitä, että kuluttamalla voi hankkia hyvän elämän.

Kulutus liittyy myös yhteiskunnan rakenteellisiin tekijöihin: uuden kansainvälisen eliitin, transnationaalin kapitalistiluokan yksi tärkeä osa on kuluttajaeliitti. Transnationaalit yritykset muokkaavat kulttuureja. Tämä ei kuitenkaan merkitse totaalista kulttuurista globalisaatiota ja paikallisten kulttuurien häviämistä. Lokaalit kulttuurit säilyvät edelleen, mutta globaalin kulttuurin muokkaamina.

Voidaan erottaa ainakin kolme erilaista konsumerismin ideologiaa:

  1. Kuluttajaorientaatio, joka koskee koko ihmiskuntaa (esim. kommunikaatiovälineet kaikille)
  2. Tiettyä toimialaa koskeva globaali kuluttaja visio (esim. Kännykkä kaikille!)
  3. Organisaatio-orientoitunut globaali visio (esim. Nokian kännykkä kaikille!)

Suuryritykset perustavat globaalin konsumerismin strategiansa ajatukselle, että ihmiset kaikkialla haluavat pikemminkin lisätä kuin vähentää kulutustaan.

Globalisaatiosta käydään jatkuvaa väittelyä. Held ja McGrew (2005, 127 – 132) korostavat, että erilaiset näkemykset ovat kuitenkin yhtä mieltä seuraavista seikoista: 1) Alueiden välinen taloudellinen kanssakäyminen on lisääntynyt. Se on kuitenkin vaikuttanut eri tavoin eri alueisiin. 2) Alueiden välinen kilpailu kyseenalaistaa vanhat valta-asetelmat, toisaalta se on tuottanut uudenlaista eriarvoisuutta. 3) Monista ongelmista on tullut ylikansallisia. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristökysymykset tai kysymys geenimuunnellusta ravinnosta. 4) Kansainvälinen hallinto on laajentunut ja kattaa jatkuvasti uusia elämänalueita. 5) Tällainen kehitys edellyttää, että me muutamme omia näkemyksiämme taloudesta ja politiikasta.

Held ja McGrew ehdottavat myös, että kansakuntien tulisi pyrkiä kohti kosmopoliittista sosiaalista demokratiaa. Työkaluina tässä he nostavat esiin mm. YK:n alaisuuteen perustettavan (mahdollisen) Inhimillisen turvallisuuden neuvoston sekä Globaalin kansalaisyhteiskunnan foorumin. Pahasti velkaantuneiden kehitysmaiden velkoja tuli antaa anteeksi ja kehittyneiden maiden todella nostaa kehitysapu 0,7 prosenttiin BKT:sta. Lopulta globaalia köyhyyttä vastaan tulisi julistaa kaikki kansat yhdistävä sota.

Alkuun

5. INFORMAATIOYHTEISKUNTA

Informaatioyhteiskuntaa koskeva yhteiskuntatieteellinen keskustelu alkoi jo 1960-luvulla. Tuolloin pohdittiin ensimmäisen kerran systemaattisesti tiedon merkityksen kasvua taloudessa ja työelämässä. Amerikkalainen taloustieteilijä Fritz Machlup julkaisi jo vuonna 1962 tiedon tuottamista ja jakelua käsitelleen tutkimuksen (Machlup: The Production and Distribution of Knowledge in the United States).

Informaatioyhteiskuntaan siirtymistä on uumoiltu jo yli 30-vuotta. Amerikkalainen sosiologi Daniel Bell julkaisi vuonna 1974 laajan tutkimuksen jälkiteollisesta yhteiskunnasta (Bell:The Coming of Post-Industrial Society. A Venture in Social Forecasting). Kirjassaan Bell ennakoi kehittyvän tietotekniikan muuttavan monin eri tavoin yhteiskunnallista työnjakoa, ammattirakennetta ja luokkajakoja.

Bellin jälkeen japanilainen Yonoji Masuda pohti kirjassaan "The Information Society as Post-Industrial Society" (Tokyo 1980) teknisen muutoksen vaikutuksia koko yhteiskuntaa. Hän ennusti kehitystä kohti "Computopiaa". Uudessa yhteiskuntamuodossa informaatioarvot korvaavat perinteiset taloudelliset arvot. Voittojen maksimoinnista siirrytään sosiaalisten ja kulttuuristen etujen maksimointiin. Kaikki tämä tapahtuu tietoisina poliittisina ratkaisuina ja tietotekniikkaa hyväksi käyttäen. Masuda ennakoi vuonna 1980, että seuraava vuosikymmen (siis 1990-luku) tulee olemaan henkilökohtaisten tietokoneiden läpimurron vuosikymmen.

Kolmas yhteiskuntatieteilijä, joka on ennustanut tietoyhteiskunnan kasvua, on amerikkalainen Alvin Toffler. Kirjassaan The Third Wave (New York 1980) (suomennettu: Kolmas aalto) hän arvioi kolmannen vallankumouksen vaikutuksia. Ensimmäinen vallankumous oli maatalouden koneellistuminen, toinen oli teollinen vallankumous ja kolmas on Tofflerin mukaan teknologinen vallankumous. Kolmas aalto tulee johdattamaan meidät kohti älykästä ympäristöä. Sen ydin on "älykoti", koti teknistyy, työ siirtyy kotona tehtäväksi; samoin ostoksilla käyminen.

Sosiologisesti katsottuna tähän asti vakavin yritys jäsentää uutta tietotekniikan läpäisemää yhteiskuntamuotoa on espanjalaisen sosiologin Manuel Castellsin kolmiosainen informaation aikaa käsittelevä teossarja (Castells: The Information Age, Blackwell Publishers 1996-1998). Kirjasarjan ensimmäinen osa pohti verkostoyhteiskunnan muodostumista. Mainitussa kirjassa Castells hahmottelee vahvaan tutkimus- ja tilastoaineistoon perustuen uutta yhteiskuntamallia, joka muuttaa sekä työtä että myös laajemmin yhteiskuntaelämää. Castells ei käytä tietoyhteiskunnan käsitettä, vaan hän puhuu sen sijasta informationaalisesta yhteiskunnasta.

Castellsin mukaan informationaalisuus kuvaa nykyistä yhteiskuntien organisoitumisen muotoa osuvammin kuin puhe tietoyhteiskunnasta. Tyydymme itse kuitenkin seuraavassa puhumaan tietoyhteiskunnasta. Tällaisissa yhteiskunnissa informaation tuottaminen, prosessointi ja välittäminen on perustava tuottavuuden ja vallan lähde.

Tietoyhteiskunta on globaali. Tuotannon, kulutuksen ja kierron kaikki osat (pääoma, työvoima, raaka-aineet, liikkeenjohto, informaatio, teknologia ja markkinat) ovat organisoituneet maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Globaalin talouden erikoisuus on sen kyky toimia jatkuvasti reaaliajassa planetaarisella laajuudella. Matkan päässä häämöttää uusi kansainvälinen työnjako, jota luonnehtii:

  1. informationaalinen työvoima - korkea arvon tuotanto
  2. halpa työvoima - korkea volyymin tuotanto
  3. raaka-aineen tuottajat
  4. toissijaiset tuottajat - tuottajien arvo pieni

Uudessa kansainvälisessä työnjaossa työvoima jakaantuu korkeasti koulutettuihin 'tietotyöläisiin' ja kouluttamattomiin toissijaisiin tuottajiin. Tämä sama jako toimii myös yksittäisten yhteiskuntien sisällä. Myös hierarkioista päästään eroon. Castellsin termein päämuutos olisi siirtyminen vertikaalisesta byrokratiasta horisontaaliin korporaatioon, tai verkostoyritykseen. Perinteinen hierarkkinen organisaatio korvautuisi uusilla rakenteilla. Näitä vaakasuoriin suhteisiin perustuvia korporaatioita luonnehtisivat seuraavat, jo nyt näkyvissä olevat seikat:

  1. organisoituminen prosessin, ei tehtävän ympärille
  2. lattea hierarkia
  3. tiimijohtaminen
  4. suorituksen arviointi asiakastyytyväisyydellä
  5. tiimisuoritukseen perustuva palkkaus
  6. alihankkija- ja asiakaskontaktien maksimointi
  7. koulutus ja uudelleenkoulutus kaikilla tasoilla

Mikä sitten on verkostoyhteiskunta? Tähän Castells vastaa: "Verkostojen sisällä synnytetään uusia mahdollisuuksia suorastaan herpaantumattomasti. Selviytyminen verkostojen yhteiskunnassa on yhä vaikeampaa. Nopean teknologisen muutoksen tilassa on verkostoista, ei yrityksistä, muodostunut tosiasiallinen toiminnallinen yksikkö. Toisin sanoen organisatorisen kriisin ja muutoksen ja uusien informaatioteknologioiden vuorovaikutuksen läpi on uusi informationaaliselle ja globaalille taloudelle luonteenomainen organisatorinen muoto: verkostoyritys."

Verkostoyritys luonnehtiikin Castellsin mukaan kaikkein osuvimmin uutta informationaalista kapitalismia. Verkostoyritys on omaksunut toimintakäytäntöjä, jotka on jo aiemmin todettu hyviksi. Tällaisia ovat esimerkiksi tiimiorganisaatio, ns. hiljaisen tiedon (tacit knowledge) hyödyntäminen ja yritysten toimintojen hajauttaminen. Verkostoyrityksille on niin ikään tyypillistä siirtyminen perinteellisen alihankinnan sijaan strategisiin alliansseihin. Tämä tarkoittaa sitä, että sopimustoimittajat osallistuvat aktiivisesti tutkimus- ja tuotekehitystyöhön. Suomessa mm. Nokia on omaksunut tällaisen toimintastrategian.

Verkostoyhteiskunta tulee, oletko valmis? Karrikoiden voidaan sanoa, että suuret kehitysvoimat törmäävät ja yhtyvät. Meno on kuumeista; olet verkossa ja sinun on hyvä olla siellä. Entä verkostoyhteiskunnan henki? Löytyykö tunnetun sosiologian klassikon Max Weberin vuosisatamme alussa kuvaamaa protestanttista etiikkaa ja työmotivaatiota vastaavaa henkeä?

Castells luonnehtii uutta informationalismia "luovan destruktion", tuhoamisen, kulttuuriksi. Verkostoyritys on tehty monista kulttuureista, arvoista ja projekteista, jotka risteävät verkostojen osallistujien mielissä muuttuen samassa tahdissa kuin verkoston jäsenet. Se on moni-ilmeinen, virtuaalinen kulttuuri, kuten kyberavaruudessa tietokoneiden luoma todellisuuden uudelleenjärjestely. Tässä lähestytään tieteiskirjallisuuden kuvaamia organismeja, joiden kaikki osat ovat yhtä - ja joiden koko tietoisuus kasautuu potentiaalisti ja hyödyttää organismin kaikkia osia.

Verkostoyhteiskunnassa työprosessi on yhteiskunnan ytimessä. Työvoima yhteydessä teknologiaan toimii tietoyhteiskunnan vipuvoimana. Mihin siis mennään työllisyydessä, ammateissa, asemissa ja työtoiminnoissa?

Työprosessi muuttuu. Uudessa työprosessissa innovaatiot, tutkimus ja erikoistuminen, kyky joustaviin päätöksentekostrategioihin ja mukautumiskykyinen infrastruktuuri jatkuvine takaisinsyöttöineen ovat menestymisen ehto. Syntyy uusi työnjako ja uusi "informationaalinen malli" (paradigma). Ytimessä ovat innovaatiot. Lisäarvo syntyy pääasiassa niistä. Monet odotettavissa olevat muutokset ovat vaikeita. Luettelon muodossa keskeisiä muutoksia voidaan kuvata seuraavasti:

  • työvoimasta tulee yhä liikkuvampi ja epävarmempi
  • työvoima individualisoidaan
  • tilapäis- ja osa-aikatyöt kasvavat
  • työvoiman taidot ja kvalifikaatiot vanhenevat yhä nopeammin
  • työvoima jakautuu yritysten ydintyövoimaan ja siirreltävään lisätyövoimaan
  • yhteiskuntarakenne polarisoituu eli sen ylä- ja alaosa kasvattavat osuuttaan keskikerrosten kustannuksella

Muutos, siirtymä, ei ole yksinkertaisesti teollisen ja jälkiteollisen, palvelupainotteisen talouden välillä. Tietoa on tarvittu aina. Kyse on kahden erilaisen teollisen, maataloudellisen ja palvelutuotannollisen, muodon välisestä siirtymästä.

Samankaltaiset ammatit ovat erilaisia eri konteksteissa, eri yrityksissä tai eri sektoreilla. Tästä seuraa kova päätelmä. Tulevaisuudessa lohkoisuus, alueellisuus, yrityskohtaisuus sekä sukupuoli ja ikä ovat selkeämpiä sosiaalisen polarisaation lähteitä kuin ammatillinen eriytyminen.

Verkostoyhteiskuntaan ei ole mitään yhtä historiallista kuningastietä. Tutkimuksiin perustuvat tiedot viittaavat ainakin kahteen eri kehitysmalliin:
(1) palvelutalousmalliin (USA, Englanti ja Kanada), jota luonnehtii nopea tuotantoteollisuuden lasku 70-luvulta lähtien ja
(2) teollisuustuotantomalliin (Saksa, Japani).

Uusi tieto- ja verkostoyhteiskunta on epävarmuuden yhteiskunta. Edes yritysten ydintyövoima ei voi olla varma asemastaan. Tietotekniikka yksilöi työvoiman. Castellsin kirjassa tämä hamletmainen "ollako vai eikö olla" -kysymys on asetettu Verkon ja Itsen kaksinapaisen suhteen ympärille. Et voi turvata muihin, vaan olet kaiken ja Verkon keskellä yksin.

Kirjassaan Castells puhuu tietoyhteiskunnan sijaan informationaalisesta yhteiskunnasta. Tällaisessa yhteiskunnassa informaation tuottaminen, prosessointi ja välittäminen on perustavanlainen tuottavuuden ja vallan lähde. Castellsin mukaan uusi informationaalinen yhteiskunta on verkostoyhteiskunta, ja samalla se on myös globaali yhteiskunta. Castells korostaa verkostojen merkitystä. Menestyäkseen kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa yritysten on kyettävä rakentamaan toimivia verkostoja. Verkostoituminen synnyttää myös kokonaan uusia työnjaollisia asemia. Catells puhuu "verkostoijista" (networkers) uutena työelämässä menestyvänä ryhmänä.

Tietoyhteiskunnan merkit

Tutkijoiden mukaan informaatioyhteiskunnan merkkejä ovat muun muassa, että:

  1. Viestintäteknologia on pitkälle kehittynyttä
  2. Tietotyöläisten osuus ammatissa toimivista on suuri
  3. Tuotannossa painopiste siirtyy tavaroiden tuottamisesta tiedon tuottamiseen
  4. Tuotanto kansainvälistyy, avainasemaan monikansalliset yritykset
  5. Tieto kansainvälistyy: koko maailma reaaliajassa

Eräät tutkijat lisäävät luetteloon vielä sen, että julkisen sektorin merkitys kasvaa: BKT-osuus kasvaa ja valtiollisen sääntelyn merkitys lisääntyy. Tästä on käyty paljon väittelyä ja eri maissa kehitys on ollut ristiriitaista.

Informaatioyhteiskunnan katsotaan syntyvän, kun ns. tietotyöläisten määrä kasvaa ja tietoteknologian merkitys ylipäätään lisääntyy niin työelämässä kuin muuallakin arjessamme. Uutta yhteiskuntamuotoa on kuvattu monin eri käsittein: tutkijat puhuvat tietoyhteiskunnasta, informaatioyhteiskunnassa tai jälkiteollisesta yhteiskunnasta. Käytetyt käsitteet vaihtelevat sen mukaan millaisia asioita tutkijat haluavat korostaa. Keskusteluissa on voitu erottaa ainakin seuraavat tulkinnat, uusi yhteiskuntamuoto on:

  1. INFORMAATIOYHTEISKUNTA
    - tulkinta korostaa tietotekniikan nopeaa kehitystä ja tietotyön yleistymistä
  2. JÄLKITEOLLINEN YHTEISKUNTA
    - näkemys tähdentää teollisuuden merkityksen laskua ja painottaa koulutuksen yhteiskunnallisen merkityksen kasvua
  3. PALVELUYHTEISKUNTA
    - tähdentää palvelualojen nousua tärkeimmäksi työllistäjäksi
  4. KORKEATEKNOLOGINEN YHTEISKUNTA
    - tulkinnan mukaan tiede ja "human capital" ovat muodostuneet keskeisiksi tuotantovoimiksi
  5. INFORMAATIOTEKNOLOGINEN YHTEISKUNTA
    - yhteiskuntaa luonnehtii talouden, tiedon ja kulttuurin kansainvälistyminen; myös informaatioteknologian merkitys on kasvanut nopeasti.

Tietoyhteiskunnan kehittymistä on kuvattu monin eri tavoin. Usein käytettyjä indikaattoreita ovat muiden muassa uusien telekommunikaatiovälineiden levinneisyys (kännykät, internet jne.) ja niin kutsutun uuden talouden kehittyneisyys.

Alkuun

Suomen tietoyhteiskuntamalli

Kansainvälisten tilastojen valossa Suomi on yksi maailman johtavia tietoyhteiskuntia. Tilastokeskus on seurannut systemaattisesti Suomen tietoyhteiskuntakehitystä. Kaikkein tuorein tutkimus, Tiedolla tietoyhteiskuntaan III, keskittyy hyvin pitkälti informaatio- ja kommunikaatioteknologian leviämisen taloudellisiin seuraamuksiin. Kirjassa pohditaan ns. uuden talouden kehitysnäkymiä Suomessa (ks. myös http://www.stat.fi/tk/yr/tietoyhteiskunta).
Tilastokeskuksen tietojen mukaan matkapuhelin on Suomessa nykyään 15-74-vuotiaiden keskuudessa lähes yhtä yleinen kuin rannekello. Parin viime vuoden aikana matkapuhelin on yleistynyt nopeasti myös tätä nuoremmissa ikäryhmissä ja eläkeikäisten keskuudessa. Matkapuhelin jäänee ainakin Suomessa historiaan nopeimmin lähes kaikkien käyttöön ottamana laitteena pitkäksi aikaa. Matkapuhelimen historia alkoi 1970-luvulla ns. ARP-verkosta (autoradiopuhelin), joka oli ensin vain taksien käytössä. Saman vuosikymmenen lopulla kehitettiin NMT-puhelin, jonka varsinainen kaupallinen läpimurto tapahtui Nokian City-puhelimen myötä 1980-luvun alussa. Nykyinen GSM-järjestelmä on 1990-luvun kehitystyön tulos. (ks. http://www.stat.fi/til/tvie/index.html)

IBM esitteli ensimmäisen henkilökohtaisen tietokoneensa elokuussa vuonna 1981. Kone käytti Intelin 8088 prosessoria ja Microsoftin PC-DOS-käyttöjärjestelmää. Tämän mullistavan tuotteen taustalla oli kehitystyö joka alkoi Silicon Valleyssa 1950-luvulla. Vuonna 1971 Intel valmisti ensimmäisen mikroprosessorinsa. Ensimmäisen henkilökohtaisen tietokoneen Apple I valmistivat Steve Wozniak ja Steve Jobbs jo vuonna 1976.

Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana tietokoneet ovat kehittyneet huimasti. Ensimmäisten koneiden kapasiteetti on vain murto-osa nykyisten työasemien tehosta. Pienistä mustavalkonäytöistä on siirrytty 19 tuuman litteisiin värinäyttöihin. Äänikortit, kovaääniset, mikrofonit ja peliohjaimet tekevät tietokoneista todellisia multimediakeskuksia. Ensimmäiset henkilökohtaiset tietokoneet maksoivat nykyrahassa noin 7000 euroa, nyt vajaalla 1000 eurolla saa monin verroin paremman ja tehokkaamman kokoonpanon.

Henkilökohtainen työasema on käytännössä syrjäyttänyt kirjoituskoneet jo vuosia sitten. Ohjelmistojen kehitys on merkinnyt monien toimintojen siirtymistä pc-pohjalle. Tekstinkäsittely, kirjanpito, taittaminen, tietokannat jne, kaikki nämä sovellutukset ovat muuttaneet erilaisten toimistotöiden luonnetta perinpohjaisesti. Sama on koskenut myös kauppaa, teollisuutta ja palveluja. Tietokoneet ovat yleistyneet hyvin nopeasti myös kotitalouksissa. Jo vuonna 1999 kaksi kolmesta suomalaisesta käytti tietokonetta viikottain. Viime vuosina käyttö on yleistynyt erityisesti vanhemmissa ikäluokissa. (ks. http://www.stat.fi/til/sutivi/index.html).

Varsinkin tietoverkkojen käyttö on lisääntynyt. Kyse ei ole vain pelkästä internetissä surffailusta, vaan suuri osa suomalaisista on siirtänyt esimerkiksi pankkiasioiden hoitamisen lähes kokonaan verkkopankkiin.

Suomessa on omaksuttu hyvin valtiojohtoinen tietoyhteiskuntastrategia. Maan hallituksella on ollut tärkeä sija tietoyhteiskuntaa koskevissa linjauksissa. Tämän taustalla on yhtäältä suomalainen yhteiskuntapolitiikan perinne, joka on aina korostanut hallituksen roolia ja toisaalta ohjelmallisen tietoyhteiskuntakehityksen alun ajoittuminen 1990-luvun talouslaman vuosiin. Ensimmäisen suomalaisen tietoyhteiskuntaohjelman mukaan ajateltiin, että tietoyhteiskunta toteutuu kun:

  • tietotekniikka ja tietoverkot otetaan elinkeinoelämän ja julkisen sektorin uudistamisen välineiksi
  • tietoteollisuudesta tulee tärkeä elinkeino
  • panostetaan tieto- ja viestintätekniseen osaamiseen
  • tietoyhteiskuntapalvelujen käyttömahdollisuudet ja perustiedot tarjotaan kaikille
  • Suomen tietoinfrastruktuuri saatetaan kilpailu- ja palvelukykyiseksi

Tällaiselle tieyhteiskunta-ajattelulle on ominaista keskitetty yhteiskunnallisen muutoksen ohjaus. Tietoyhteiskunta on uusin "suuri kertomus", joka antaa lupauksia paremmasta huomisesta. Suomen tietoyhteiskuntakehitys on kuitenkin osoittanut, että tietoyhteiskunta ei välttämättä merkitse yhteiskunnallisen tasa-arvon laajentumista tai tasapainoista alueellista kehitystä.

Kirjallisuutta:
Castells ja Himanen: Suomen Tietoyhteiskuntamalli WSOY 2001

Aikamme tunnetuin tietoyhteiskuntatutkija, nykyisin Kalifornian yliopiston sosiologian professorina työskentelevä Manuel Castells julkaisi syyskuussa 2001 yhdessä suomalaisen filosofin Pekka Himasen kanssa tutkimuksen Suomen tietoyhteiskuntamalli. Kirjassa Castells ja Himanen analysoivat suomalaisen tietoyhteiskunnan vahvuuksia ja heikkouksia.

Kirjoittajien lähtökohtana on huomio, että Suomen malli poikkeaa monin tavoin tietoyhteiskuntakehityksen kärkenä pidetystä Yhdysvalloista, erityisesti Kalifornian Piilaaksosta. Suomen malli poikkeaa myös monista Aasian kehittyneimmistä tietoyhteiskuntahankkeista, joista tunnetuin on Singapore. Suomen tekee poikkeukselliseksi se, että se on samanaikaisesti kehittynyt hyvinvointivaltio. Suomalaista hyvinvointivaltiota luonnehtii varsin laajojen peruspalveluiden (koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, eläkkeet) maksuttomuus kaikille kansalaisille.

Pelkkä hyvinvointivaltio ei vielä luo tietoyhteiskuntaa. Suomen menestys nojaa Castellsin ja Himasen mukaan seuraaviin tekijöihin:

  1. Tehokkaasti järjestetty yliopistolaitos, joka on läheisessä vuorovaikutuksessa teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitystoimintojen kanssa. Näistä muodostuu yhdessä omaperäinen innovaatiojärjestelmä
  2. Informaatioteknologian klusteri
  3. Hyvinvointivaltio
  4. Vahva kansallinen identiteetti ja kulttuuri

Sanotaan, että innovaatio on ns. uuden talouden perimmäinen kasvun lähde. Innovaatiojärjestelmä on yksityisten yritysten, yliopistojen ja valtion vuorovaikutuksen muodostama järjestelmä, jota kansallinen innovaatiopolitiikka suuntaa. Suomen innovaatiojärjestelmää luonnehtii yliopistojen ja yritysten avoin ja tehokas vuorovaikutus. Toiseksi Suomessa on panostettu kilpailijamaita enemmän teknis-luonnontieteelliseen koulutukseen. Yli neljännes yliopistojen opiskelijoista opiskelee näitä aineita, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin useimmissa OECD-maissa. Lopulta valtiolla on aktiivinen rooli innovaatioiden luomisessa. Sitra ja Tekes rahoittavat ja koordinoivat tutkimusta. Lisäksi valtion tiede- ja teknologianeuvosto on suoraan pääministerin alaisuudessa.

Vuonna 2000 IT-klusteri vastasi vajaata viittä prosenttia maamme työvoimasta, mutta sen osuus viennistä oli kolmannes. Elektroniikkateollisuudesta onkin tullut tärkein vientiteollisuuden lohkomme. Klusterin tärkein yritys on Nokia. Se työllistää nykyisin yli 50 000 työntekijää 15 maassa. Noin kolmannes Nokian työvoimasta on erilaisissa tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä. Nokian menestyminen on perustunut moniin tekijöihin. Se onnistui uudistamaan rahoituspohjansa mm. listautumalla New Yorkin pörssin. Se toimii tietoisen asiakaslähtöisesti, joten se on pystynyt ennakoimaan markkinoiden tarpeet kilpailijoitaan paremmin. Lopulta Nokia toimii tehokkaan verkostomallin mukaan. Yksi menestyksen avain on esimerkiksi logistiikkajärjestelmä, joka perustuu kilpailijoita tehokkaampaan informaation jakamiseen.

Suomen tietoyhteiskuntamallin kolmas elementti on hyvinvointivaltio. Castells toteaakin, että "ulkopuolisesta näkökulmasta suomalainen tietoyhteiskunta onkin erityisen kiinnostava, koska se näyttää korostavan voimakkaasti sosiaalista hyvinvointia. Tai toisella tavalla sanoen: Suomessa haastavaa on ajatus samanaikaisesta vahvasta teknologiasta ja taloudesta ja sosiaalisesta inklusiivisuudesta." (Castells-Himanen 2001, 81)

Suomessa on pitkät perinteet konsensukseen pyrkivästä politiikasta. Jälleenrakentaminen toisen maailmansodanjälkeen tai nouseminen 1970-luvun talouskriisistä perustuivat vahvaan kansalliseen yksituumaisuuteen. Castellsin mukaan tämä "yhteen hiileen puhaltaminen" on nähtävissä myös tietoyhteiskuntamallin rakentamisessa. Kansallisena strategiana on tarjota tietoyhteiskunta kaikille kansalaisille. Tämän edellytyksenä on yhtenäinen kulttuuri ja sellaiset sosiaaliset arvot, jotka korostavat vastuuta heikommista.

Suomi nousi nopeasti 1990-luvun syvästä lamasta. Castellsin mukaan tietoyhteiskuntaprojekti oli tässä kenties kaikkein keskeisin tekijä. Tietoyhteiskuntamallimme ei kuitenkaan ole mikään voittamaton ja haavoittumaton linnake. Sen jatkuvuus ja toimivuus on turvattava. Tärkeinä tulevaisuuden haasteina Castells ja Himanen näkevät sosiaalisten innovaation jatkuvan kehittämisen. He pitävät mahdollisena uhkana sitä, että innovaatiot törmäävät perinteisiin hallinnon byrokraattisiin rakenteisiin ja käytäntöihin. Toinen haaste Suomelle on avautuminen monikulttuurisuuteen. Suomi on väestöllisesti, kielellisesti, uskonnollisesti ja kulttuurisesti yksi maailman homogeenisimmista maista. Tämä on ollut vahvuus, mutta se voi kääntyä myös uhaksi, voimme sulkeutua liiaksi ja menettää kykymme vastata maailman muutoksiin.

Castellsin ja Himasen kirjoittama Suomen tietoyhteiskuntamalli on kansainvälisestikin tärkeä puheenvuoro. Se kuvaa jännittävällä tavalla yhden tietoyhteiskuntaprojektin lähtökohtia ja kehitystä. Kirjan ongelmana puolestaan on se, että siinä pannaan liian suuri paino teknologialle, yrityksille ja valtiojohtoiselle innovaatiojärjestelmälle. Kirja ei huomio esimerkiksi työelämän muutoksia (tietotyön yleistyminen, uudet jaot). Toiseksi kirja on jokseenkin sokea sille, mitä tietoyhteiskunnallistuminen on merkinnyt ihmisten arjessa ja arjen käytännöissä. Kolmanneksi tekijät eivät juurikaan arvio kriittisesti Suomessa tehtyjä taloudellisia ja yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja ja niiden sosiaalisia seurauksia.

Alkuun


EtusivuSisällysluettelo