TYT | Avoin yliopisto / Avoimen yliopiston verkko-opinnot
TYT
Avoin yliopisto/verkko-opinnot
Sosiologian peruskurssi

 

EtusivuSisällysluettelo

6. Luku:
LUOKKIEN JA SOSIAALISTEN JAKOJEN TUTKIMUS

- luokka-analyysin osa-alueet
- klassikot ja luokkatutkimus
- kaksi tulkintaa nykyajan luokkasuhteista
- vertaileva luokkatutkimus ja Suomi luokkayhteiskuntana
- syrjäytyminen ja alaluokkaistuminen
- uudet keskustelut
- sukupuolijärjestelmä

Keväällä 2008 Suomessa keskusteltiin yllättävän vilkkaasti yhteiskuntaluokista. Keskustelu käynnistyi Katariina Järvisen ja Laura Kolben kirjan Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa (2008) innoittamana. Tässä kirjassa etenkin Katariina Järvisen omat kokemukset yhteiskuntaluokan ilmenemisestä ja luokan kokemisetsa herättivät vastakaikua monissa lukijoissa. Järvinen on tamperelaissynteinen työväenluokkaisesta kodista oleva sosiaalipsykologi ja yliopiston lehtori. Lapsuudenkodissaan 1960–luvulla työväenluokkaan kuuluminen näkyi pukeutumisessa ja muissa elämäntavoissa. Järvisen mukaan matka nykyiseen keskiluokkaiseen yliopistoelämään on ollut pitkä.

Yhteiskuntaluokan katsottiin jo kadonneen. Etenkin 1980-luvulla Suomi ymmärrettiin varsin yleisesti keskiluokkaiseksi yhteiskunnaksi, jossa eri ryhmien väliset erot ovat kuihtuneet ja jossa ei enää ole havaittavissa samanlaisia ristiriitoja kuin 1960-luvun teollistuvassa Suomessa. 1990-luvun lama kuitenkin muutti tilannetta. Työttömyyttä seurannut köyhyyden yleistyminen, ja samaan aikaan koettu nopea pääomatulojen kasvu toisaalla, osoittivat, että Suomessa on edelleen yhteiskunnallisia jakoja. Näitä jakoja voidaan edelleen kuvata osuvasti yhteiskuntaluokan käsitteen avulla.

Väinö Linna kuvasi aikanaan Pohjantähti-trilogiassaan hienolla tavalla papiston, talollisten, käsityöläisten ja torppareiden elämää 1900-luvun alun Suomessa. Sosiologi lukee Täällä Pohjantähden alla -sarjaa myös luokka-analyysin näkökulmasta. Linna kertoo oivaltavasti vallan ja alistamisen suhteista maatalouden kapitalisoitumisen ajan Suomessa.

Sosiologia on modernin yhteiskunnan tuote. Se syntyi analysoimaan modernia teollisuusyhteiskuntaa. Yksi sosiologian vanhoja tutkimusaloja on ollut yhteiskunnallisten jakojen analysointi. Sosiologian klassikoista Marx ja Weber kiinnittivät huomiotaan erilaisiin yhteiskunnallisiin jakoihin. Tässä yhteydessä he käyttivät luokan käsitettä. Yhteiskunnallisia jakoja on ollut olemassa koko tunnetun historian ajan, mutta luokkajako, siinä mielessä kuin sosiologit asiaa lähestyvät, on tyypillinen vasta modernille yhteiskunnalle.

Yhteiskuntaluokka = ihmisjoukko, jolla on sama luokka-asema

Luokka-asema = tyypillinen mahdollisuus ulkoisen elämänaseman hankkimiseen ja sisäisen tyydytyksen saavuttamiseen markkinoita hyväksikäyttäen

Luokkarakennetutkimus = yhteiskunnan kuvaus luokan käsitteen avulla, luokkien erojen ja keskinäissuhteiden analysointi sekä luokkien sosiaalisen koostumisen esittäminen

1. LUOKKA-ANALYYSIN OSA-ALUEET

Luokan käsite on yksi vanhimmista ja kiistellymmistä sosiologista käsitteistä. Alkujaan luonnontieteellinen jakokäsite sai nykyisen merkityksensä 1700- ja 1800-lukujen vaihteen Englannissa. Tuolloin "class" korvasi yhteiskunnallisia jakoja aiemmin kuvanneet käsitteet "ranks" ja "orders". Sosiologian klassikoista luokkateoriaa ovat kehittäneet Karl Marx (1818-1883) ja Max Weber (1864-1920). Sosiologista luokkatutkimusta on harjoitettu koko 1900-luvun ajan. Tutkimus on jakautunut pääosin kahteen perinteeseen, marxilaiseen ja weberiläiseen. Edellinen on painottanut tuotantosuhteiden (omistus, valta) roolia ja jälkimmäinen taas on kiinnittänyt huomiota ns. markkinakapasiteettien (ammatti, tulot, koulutus) merkitykseen.

Suomalaista peruskirjallisuutta:
Luokkaprojekti: Suomalaiset luokkakuvassa (Vastapaino 1984)
Markku Kivinen: Parempien piirien ihmisiä (Tutkijaliitto 1987)
Tapani Valkonen (ym.): Suomalaiset ( WSOY 1985)
Raimo Blom (ym.): Mikä Suomessa muuttui? (Hanki ja Jää 1999)
Matti Hannikainen (toim.): Työväestön rajat (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2005)
Katariina Järvinen ja Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa. Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. (Kirjapaja 2008)

Luokkatutkimuksessa analysoidaan yhteiskunnan rakennetta ja yhteiskunnallisia suhteita. Tutkimuksessa haetaan vastauksia ainakin seuraaviin kysymyksiin:

  1. Yhteiskunnan sisäiset jaot, mitä on yksilön ja yhteiskunnan välissä?
  2. Miten yhteiskunnalliset intressit ja yhteiskunnalliset voimat muotoutuvat?
  3. Miten yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus toteutuu?

Luokkatutkimusta on monasti arvosteltu siitä, että se on pelkkää ihmisten luokittamista sosiologien teorioiden mukaisesti. Jos luokkatutkimus pelkistyy tähän, arvostelu on oikein. Pikemminkin luokkatutkimuksessa on kyse kokonaisesta tutkimusohjelmasta, jossa analysoidaan monipuolisesti yhteiskunnan rakenteellisia suhteita. Kelvollinen luokkatutkimus on kuin portaiden kiipeämistä, aloitetaan alhaalta ja päädytään näköalapaikalle, josta on mahdollista luoda kokonaisvaltaisempi katse kuin portaikon juurelta.

Luokkatutkimuksen osa-alueet ovat keskinäissuhteissa, mutta tutkimuksen eri vaiheiden välillä on sekä käsitteellisiä että tutkimusaineistoja koskevia katkoksia. Lyhyesti todettuna luokkatutkimukset vaiheet, tai askeleet, ovat:

  1. luokkarakennetutkimus
  2. luokka-asemien ja luokkatilanteen erittely
  3. luokkatietoisuuden tutkimus
  4. järjestäytymisen tutkimus
  5. luokkien ja yhteiskunnallisten voimien muotoutumisen tutkimus (luokat ja valtio)
Alkuun

2. KLASSIKOT JA LUOKKATUTKIMUS

Jo sosiologian klassikot ovat pohtineet modernin yhteiskunnan luokkasuhteita. Marxin koko tuotannossa luokkateema on yksi kaiken lävistäviä jännitteitä. Kommunistisen puolueen manifestissa (1848) hän kirjoittaa yhdessä Engelsin kanssa, että 'koko tähänastinen historia on ollut luokkataistelujen historiaa'. Marx ymmärsi kapitalismin kokonaan uudentyyppiseksi luokkayhteiskunnaksi, jossa väkivaltaan perustunut alistaminen oli korvautunut uudella alistuksen muodolla, taloudellisella riistolla. Marx käsitteli yhteiskuntaluokkia tuotantosuhteiden yhteydessä. Kapitalismissa keskeiset luokat ovat tuotantovälineet omistava porvaristo ja palkkatyötä tekevä työväenluokka. Marx ei juurikaan kiinnittänyt huomiota keskiluokkaan. Hänen mielestään keskiluokan kohtalona oli jauhautua perusyhteiskuntaluokkien välisessä taistelussa. Työväenluokka oli edistyksellinen yhteiskunnallinen voima, jonka historiallisena tehtävä oli kapitalistisen riiston lakkauttaminen ja sellaisen yhteiskunnan rakentaminen, joka mahdollistaa vapaan persoonallisuuden kehityksen.

Marx näki kapitalismin merkitsevän yhteiskunnallisten suhteiden polarisoitumista. Hänen mukaansa yhteiskunta jakautuu yhä kiihtyvällä vauhdilla kahteen vihamieliseen leiriin: proletariaattiin ja porvaristoon. Kehittyy luokkataistelun tilanne, jonka lopputuloksena työväenluokka vapauttaa itsensä ja alkaa uusi riistosta vapaa kausi ihmiskunnan historiassa.

Marxin mukaan yhteiskunnassa on kolme yhteiskuntaluokkaa:

  1. työväenluokka: ei omistajat, palkkatyöläiset
  2. keskiluokka: omistaa tuotantovälineitä, ei käytä vierasta työtä
  3. porvaristo: omistajat, työnantajat

Hänen ennusteensa mukaan keskiluokalle käy kapitalismin kehityksen myötä köpelösti, ja työväenluokasta tulee suurin yhteiskuntaluokka jota porvaristo riistää taloudellisesti. Lopulta sosialistinen vallankumous lopettaa riiston ja tuo tasa-arvon.

Marxia on arvosteltu siitä, että hän ei riittävästi huomioinut keskiluokkaa, vaan piti sitä häviävänä ryhmänä. Marxin puolustukseksi on sanottava, että hänen aikanaan oli jokseenkin mahdotonta nähdä keskiluokka kasvavana luokkana; tuolloin kapitalismi oli tyystin toisenlainen kuin aikamme kapitalismi. Toki Marxin poliittiseen ajatteluun sopi hyvin myös näkemys luokkajaon polarisoitumisesta.

Weber erottaa yhteiskuntaluokan kahdessa eri merkityksessä:

  1. taloudellisten suhteiden alueella (taloudellinen järjestys) ja
  2. sosiaalisten suhteiden alueella (sosiaalinen järjestys).

Luokka taloudellisesti määräytyneenä on Weberin ajattelussa jokseenkin sama kuin Marxin näkemys luokista. Taloudellisten suhteitten alueella Weber erottaa seuraavat yhteiskuntaluokat:

  • työväestö
  • pikkuporvaristo
  • sivistyneistö ja kouluja käyneet
  • omistuksen tai sivistystason perusteella etuoikeutetut luokat.

Luokka voidaan määritellä luokka-aseman käsitteen avulla. Luokka-asema on tyypillinen mahdollisuus tavaroiden saantiin, ulkoisen elinaseman saavuttamiseen ja sisäisen tyydytyksen löytämiseen markkinoita käyttäen. Yhteiskuntaluokat ovat samoissa luokka-asemissa olevia ihmisryhmiä.

Sosiaalisten suhteiden alueella voidaan myös puhua luokista. Ne määräytyvät kuitenkin eri perustalta kuin taloudessa. Tässä yhteydessä Weber puhuu statuksesta ja kunniasta. Statusryhmät ovat pikemminkin yhteisöjä, jotka ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Luokkatilanne määräytyy taloudellisesti, mutta statustilanne elämäntilanteen monista eri piirteistä. Weber kertoo esimerkin amerikkalaisesta johtajasta ja työläisestä, jotka molemmat kuuluvat samaan kirkkoon. Kun näitä kahta tarkastelee yhteiskuntaluokan näkökulmasta, toinen lukeutuu työväestöön ja toinen kuuluu etuoikeutettuihin luokkiin. Statusryhmän osalta tilanne voi olla toinen. Olettakaamme, että työläinen on seurakunnassa arvostettu ja karismaattinen jumalan sanan tulkitsija. Johtaja taas on aivan tavallinen seurakunnan jäsen. Tässä tilanteessa johtajan ja työläisen asemat vaihtuvatkin toisin päin.

Alkuun

3. KAKSI TULKINTAA NYKYAJAN LUOKKASUHTEISTA

1970-luku oli niin Euroopassa kuin USA:ssakin hyvin vilkasta luokkatutkimuksen aikaa. Tämä selittyy toisen maailmansodan jälkeen tapahtuneesta nopeasta palkkatyöläistymisestä ja tähän yhdistyneestä sosiaalisesta liikkuvuudesta. Tutkijat olivat kiinnostuneita työväenluokan rakenteen muutoksista, uudesta keskiluokasta, yrittäjyydestä ja luokkateorian kysymyksistä. Tutkimus synnyttää luonnollisesti uusia teoreettisia tulkintoja. Kaksi viime vuosien ehkä vaikutusvaltaisinta luokkateoriaa ovat amerikkalaisen Erik O. Wrightin ja ranskalaisen Pierre Bourdieun konseptiot.

Erik Wrightin (s. 1948) luokkateoria on lähtökohdiltaan marxilainen. Hän etsii ratkaisua luokkaerojen ongelmaan tuotannossa vallitsevista alistuksen ja herruuden suhteista. Tässä yhteydessä hän erottaa kolme tärkeää vallan ja herruuden ulottuvuutta nykyajan työelämästä:

  1. valta investointeihin
  2. valta tuotantovälineiden käyttöön
  3. valta työvoiman käyttöön

Näiden lisäksi hän pohtii neljäntenä ulottuvuutena ihmisten mahdollisuuksia päättää omaan työhönsä liittyvistä tekijöistä (työn itsenäisyys).

Yhteiskunnan perusluokat työväenluokka ja porvaristo ovat helposti määriteltävissä: porvaristolla on valtaa kaikkien ulottuvuuksien suhteen, työväenluokalla ei minkään. Pikkuporvaristo kolmantena perusluokkana hallitsee (pienimuotoisia) investointeja ja tuotantovälineitä, mutta ei vierasta työvoimaa. On kuitenkin yhä enemmän ammatteja (palkkatyöläisasemia), jotka asemansa nojalla osallistuvat eri asteisesti yritysten tai julkisen hallinnon investoinneista, tuotantovälineiden käytöstä tai työvoimasta päättämiseen. Tällaisia perusluokkien ulkopuolelle jääviä ryhmiä Wright kutsuu ristiriitaisiksi luokka-asemiksi. Tällaisia asemia ovat erilaiset johto- ja työnjohtotehtävät sekä asiantuntijatehtävät.

Wright on toteuttanut laajan kansainvälisen tutkimushankkeen, jossa on ollut mukana 20 maata. Projekti perustuu Wrightin teorian testaamiseen käytännössä. Suomessa tutkimus on toteutettu jo kolmasti, vuosina 1981, 1988 ja 1994.

Kirjallisuutta:
Luokkaprojekti: Suomalaiset luokkakuvassa. Vastapaino 1984.
Erik O. Wright: Class Crisis and the State. New Left books 1978.
Erik O. Wright: Class Counts. Cambridge University Press 1997.
Raimo Blom (toim.): Mikä Suomessa muuttui? Hanki ja Jää 1999.
Raimo Blom ja Harri Melin: Luokat ja työmarkkinat 2000-luvun alussa. Teoksessa: Piirainen ja Saari (toim.) Yhteiskunnalliset jaot. Gaudeamus 2002.

Pierre Bourdieu (1930-2002) on ollut pitkään tunnetuin ranskalainen sosiologi. Hänen sosiologisen ajattelun keskeisiä teemoja on yhteiskunnallinen vallankäyttö. Laajassa tuotannossaan Bourdieu analysoi muun muassa koulutuksen merkitystä yhteiskunnallisten jakojen tuottajana, akateemista vallankäyttöä ja kulttuurista erottautumista. Hänen viimeiseksi laajaksi tutkimukseksi jäi tavallisten ranskalaisten työläisten arkea käsitellyt suurtyö elämän kurjuudesta.

Vaikka Bourdieu oli painokkaasti yhteiskunnalliselta asemaltaan heikompien puolella, hänen tuotannossaan kuvataan enemmän hallitsevia luokkia kuin niitä, jotka ovat vallankäytön kohteina. Bourdieu oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Hän kirjoitti lukuisia pamfletteja, joista on suomennettu mm. television merkitystä käsittelevä teos (Bourdieu: Televisio) sekä uusliberalistista talouspolitiikkaa ravisteleva teos Vastatulet.

Kirjallisuutta:
Pierre Bourdieu: Sosiologian kysymyksiä. Vastapaino 1985.
Pierre Bourdieu: The Distinction (1984)
Pierre Bourdieu & Loic Wacquant: Refleksiiviseen sosiologiaan. Joensuu University Press 1995.
Pierre Bourdieu: Vastatulet. Like 1999.

Bourdieun luokkateorian perustaksi on esitettävä ensin muutama hänen käyttämänsä peruskäsite:

  1. Kenttä on suhteellisen itsenäinen sosiaalisen toiminnan alue, jolla on omat sääntönsä. Tällaisia sosiaalisen toiminnan kenttiä ovat esimerkiksi tiede ja taide.
  2. Pääoma, joita Bourdieu erottaa kolmea lajia.
    • Taloudellinen pääoma, joka tarkoittaa varakkuutta, omaisuuksien hallintaa.
    • Kulttuurinen pääoma. Se taas koostuu koulutuksesta, taiteellisuudesta ja hyvästä mausta.
    • Sosiaalinen pääoma on suhteita ja sosiaalisia verkostoja.
  3. Habitus. Käsite on lähellä elämäntavan käsitettä. Se tarkoittaa sisäistettyä kulttuuria, ihminen tekee jatkuvia valintoja sosiaalisissa suhteissa.

Bourdieu erottaa kolme yhteiskuntaluokkaa: taloudellisen ja kulttuurisen yläluokan, keskiluokan ja työväestön. Yläluokka määrittää yhteiskunnassa kulttuuria ja hyvää makua. Keskiluokka seuraa yläluokan valintoja ja sillä on "hyvä kullttuuritahto". Työväestö puolestaan on pakotettu tekemään lähinnä välttämättömiä valintoja.

Bourdieun kuvaa aikamme ranskalaista yhteiskuntaa monitasoisena taloudellisen ja symbolisen vallan kudoksena. Sosiaaliset asemat eivät määrity vain rakenteellisina pakkoina, vaan ihmiset ovat koko ajan aktiivisesti valintoja ja erotteluja (distinktiota) tekeviä. On kuitenkin syytä muistuttaa Bourdieun ranskalaisuudesta. Teoria ei kovin hyvin selitä esim. suomalaista yhteiskuntaa, koska Suomi on erittäin vahvan yhtenäiskulttuurin maa. Toisaalta Bourdieun analysoima kamppailu symbolisesta vallasta ja legitiimistä hyvästä mausta pätee hyvin myös Suomessa. Samalla erottautumista ja erottautumisstrategioita koskeva pohdinta on jatkuvasti ajankohtainen.

Alkuun

4. VERTAILEVA LUOKKARAKENNETUTKIMUS

Luokkatutkimus on viime vuosikymmenten ittimiaikana ollut luonteeltaan vertailevaa tutkimusta. Erik Olin Wright on johtanut laajaa kansainvälistä tutkimusta, johon on osallistunut noin 20 maata eri puolilta maailmaa (ks. Wright: Class Counts, 1997). Wrightin projektiin osallistunut suomalainen tutkijaryhmä toteutti 1980-luvun lopussa yhdessä ruotsalaisten tutkijoiden kanssa Pohjoismaita vertailevan tutkimuksen Class and Social Organisation in Finland, Sweden and Norway (ks. Göran Ahrne et al University of Uppsala 1988).

Yksi Wrightin projektissa mukana olleista maista on Venäjä. Kun se tuli hankkeeseen mukaan, oli kyse vielä Neuvostoliitosta. Vuonna 1991 toteutettiin Neuvostoliitossa yksi maan ensimmäisistä luokkarakenneprojekteista. Suomalaiset tutkijat ovat osallistuneet myös Venäjää käsittelevään tutkimukseen. Suomalaisilla tutkijoilla onkin ollut tilaisuus tehdä uusi tutkimus Venäjän luokkarakenteesta. Uusi tutkimus toteutettiin yhteistyössä Venäjän tiedeakatemian sosiologian instituutin kanssa vuonna 1998. Oheinen artikkeli koskee Venäjää vuonna 1998.

Suomen luokkarakenne vuosina 1981 -2000

Suomi palkkatyöläistyi eurooppalaisittain myöhään. Toisen maailmansodan jälkeisiä muutoksia tutkinut Matti Alestalo (ks. Alestalo: Luokat ja sosiaaliset kerrostumat toisen maailman sodan jälkeen, Teoksessa Valkonen (toim): Suomalaiset, WSOY 1985) on paikantanut palkkatyöläistymisen suuren murroksen tapahtuneeksi vuosien 1960-1975 välillä. Palkkatyöläistymistä seurasi keskiluokkaistuminen. Vielä 1960-luvulla Suomi oli työläisten ja talonpoikien yhteiskunta, nyt keskiluokka on selvästi suurin yhteiskuntaluokka.

Luokkarakenteen muutos ei kuitenkaan ole ollut lineaarista. Keskiluokan kasvun rinnalla on tapahtunut ammatissa toimimattoman väestön määrän nopeaa lisääntymistä. Vielä 1980-luvun alussa vain vajaa kolmannes 18-65-vuotiaasta väestöstä oli pois työelämästä. Vuonna 2000 ammatissa toimimattomia oli jo hieman yli puolet. Työttömyyden kasvu selittää osan muutoksesta, mutta myös kaikki muut ammatissa toimimattomat ryhmät ovat kasvaneet. Itse asiassa alle 65-vuotiaiden eläkeläisten määrä on kasvanut kaikkein nopeimmin.

Taulukko 1. Luokkarakenne sukupuolittain vuosina 1981 ja 2002 (%)

Johtajat Työn-
johtajat
Asian-
tuntijat
Ammatti-
taitoiset
työläiset
Ammatti-
taidottomat
työläiset
Yht. N
1981 Naiset 10 5 2 17 67 100 399
Miehet 22 7 3 35 32 100 382
2002 Naiset 8 14 10 23 45 100 912
Miehet 20 18 10 30 22 100 850
1981 Yht. 15 6 3 26 50 100 781
2002 Yht. 13 16 10 26 34 100 1761

Taulukossa 1. on esitetty Erik O. Wrightin (ks. Wright: Class Counts, Cambridge 1997) luokkatypologian mukainen kuvaus Suomen luokkarakenteen muutoksista vuosina 1981-2002.

Viime vuosikymmenen lopusta nykypäivään tultaessa työväenluokan osuus on laskenut selvästi Suomessa. Erityisesti ammattikouluttamattoman työväenluokan osuus on pienentynyt. Vielä 20 vuotta sitten puolet ammatissa toimivista sijoittui tähän luokkaryhmään, nyt enää kolmannes. Varsinkin naisten kohdalla muutos on ollut suurta. Kasvua on ollut työnjohdon ja asiantuntijoiden ryhmissä, molempien osuus on kasvanut muutamasta prosentista moninkertaiseksi. Tästä näkökulmasta Suomi on keskiluokkaistunut. Vuotta 1981 koskevat tiedot perustuvat vertailevan luokkarakenne- ja luokkatietoisuusprojektin aineistoihin. Vuoden 2002 aineistona on European Social Surveyn haastatteluja.

Muutos ei ole kuitenkaan samanlainen kaikissa ryhmissä. Naisten ja miesten asemat eroavat edelleen selvästi. Miehet ovat tuntuvasti naisia useammin manageriaalisissa asemissa. Asiantuntijoiden ryhmät ovat molemmissa sukupuolissa samankokoiset. Naiset lukeutuvat paljon miehiä useammin työväenluokkaan. Lähes puolet naisista sijoittuu ammattitaidottomiin työläisiin. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että naiset olisivat huonommin koulutettuja. Kyse on tehtävän työn luonteesta, joka ei edellytä koulutusta.

Suomalaista työelämää tarkasteltaessa huomio kiinnittyy erityisesti erilaisten johtotehtävien määrän lisääntymiseen. Tutkimuskirjallisuudessa on ennakoitu, että teknologisten ja organisatoristen muutosten seurauksena hierarkkiset asemat tulevat vähentymään, ja työorganisaatiot muuttuvat aikaisempaa itseohjautuvimmiksi. Etenkin välittömän työnjohdon osuus olisi tutkimusten mukaan supistumassa hyvinkin nopeasti kehittyneissä kapitalistissa maissa. Tuloksemme kertovat kuitenkin päinvastaisesta kehityksestä Suomessa. Vuodesta 1988 vuoteen 2002 työnjohdollisissa tehtävissä työskentelevien määrä on kasvanut 26 prosentista 31 prosenttiin. Lisäys on siis tuntuva.

Mitä tämä muutos kertoo työelämän valtasuhteista, ovatko manageriaaliset tehtävät todella lisääntyneet näin paljon? Muutos on selvä ja kiistaton, mutta työnjohtotehtävissä toimivien tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että johtotehtävien kasvu on osittain näennäistä. Vaikka työnjohtotehtävissä toimivien lukumäärä onkin selvästi kasvanut, niin heidän valtaresurssinsa ovat kaventuneet.

Vuonna 1988 kaikkiaan 85% työnjohtotehtävissä toimineista ilmoitti, että he ovat vastuussa työtehtävien määräämisestä alaisilleen. Vuoteen 2002 tultaessa osuus oli laskenut 79%:n. Muutos on samansuuntainen kaikissa muissakin työnjohdollista valtaa koskeneissa kysymyksissämme.

Käytössä olleesta survey-aineistosta muodostettiin myös manageriaalisuutta kuvaava muuttuja. Paljon organisatorista päätösvaltaa omaavat johtajat nimettiin huippujohtajiksi, jonkin verran valtaa omaavia kutsuttiin keskijohdoksi ja loput luokiteltiin alempaan johtoon kuuluviksi. Vuosien 1988 ja 2002 välillä kaikkien manageriaalisten asemien määrä kasvoi 28 prosentista 35 prosenttiin. Manageriaalisten ryhmien sisällä huippujohdon osuus oli kasvanut muiden asemien kustannuksella. Tulos kertoo siitä, että valta ja vastuu ovat keskittyneet aikaisempaan verrattuna. Vaikka johtajia on määrällisesti enemmän, vain pienellä osalla heistä on merkittäviä valtaresursseja.

Työmarkkinoista luodaan julkisuudessa kuvaa, jota luonnehtii jatkuva muutos ja liike. Lähes kaikkien oletetaan ikään kuin itsestään selvyytenä siirtyvän jatkuvasti ammatista toiseen ja muuttavan syrjäseuduilta kasvukeskuksiin. Jo peruskoululaisille opetetaan, että työmarkkinoilla ei ole mitään pysyvää, valmistautukaa silpputyöhön, muuttamiseen ja itsenne työllistämisen. Todellisuus ei ainakaan vielä vastaa täysin tätä näkemystä. Näyttää siltä, että esimerkiksi niin sanottujen pätkätöiden kasvu on pysähtynyt. Teollisuudessa ei ole juuri koskaan käytetty lyhytaikaisia työsuhteita. Myös julkinen sektori on vähentänyt tuntuvasti määräaikaisten työsuhteiden käyttöä. Omat tuloksemme kertovat siitä, että etenkin ammatillinen liikkuvuus näyttäisi olevan selvästi oletettua vähäisempää.

Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana sosiaalinen liikkuvuus on vähentynyt verrattuna 1960-luvun suuren rakennemuutoksen aikoihin. Nykyinen suomalainen yhteiskunta on selvästi kiteytyneempi kuin aikaisemmin. Liikkuvuuden osalta tämä tarkoittaa sitä, että keskiluokkaan rekrytoidutaan aikaisempaa useammin keskiluokasta. Työväenluokan suhteen tämä taas merkitsee sitä, että sosiaalisen kohoamisen mahdollisuudet ovat kaventuneet verrattuna 40 vuoden takaiseen aikaan.

Suomen luokkarakenne on muuttunut koko 1900-luvun. Kuten edellä osoitettiin, aina 1980-luvun alkuun keskeisin luokkarakenteen kehitystä hallinnut trendi oli palkkatyöläistyminen. Viimeisten 20 vuoden aikana Suomi on keskiluokkaistunut. Työväenluokkaisten ryhmien osuus on vähentynyt ja palkkatyötä tekevä keskiluokka on kasvanut. Myös yrittäjäväestön rakenne on muuttunut. Viljelijöiden osuus on ollut edelleen laskussa ja muun yrittäjäväestön osuus on kasvanut. Tämäkin on osaltaan lisännyt keskiluokkaistumista.

Väitimme kirjassa Mikä Suomessa muuttui (1999), että viime vuosikymmenen puolivälissä Suomi oli edelleen luokkayhteiskunta. Luokka-asema määrittää yksilöiden ja perheiden elämän ehtoja; koulutus, uhka joutua työttömäksi ja myös tulot jakaantuvat pitkälti luokka-aseman mukaan. Työelämässä luokka-asema rakenteistaa työtä ja työn luonnetta. Vuonna 1994 kootun empiirisen aineiston mukaan kuva Suomen luokkarakenteesta oli seuraava: runsas puolet ammatissa toimivista kuului työväenluokkaan (jako ammattitaitoisiin ja ammattitaidottomiin työläisiin tehty ammattiluokituksen perusteella), lähes 30% lukeutui erilaisiin keskiluokkaisiin ryhmiin (johtajat, työnjohtajat ja asiantuntijat) ja 20% oli yrittäjiä.

Tietotyöläisten luokka-asema

Seuraavaksi tarkastellaan tietotyöläisten asemaa luokkarakenteessa. Kysymme millä tavoin tietotyöläiset sijoittuvat luokkarakenteeseen ja miten heidän asemansa on viime vuosikymmenen puolivälistä nykypäivään tultaessa muuttunut? Ensimmäinen tulos on selvä: tietotyö merkitsee käytännössä luokkasuhteiden polarisoitumista. Tietotyöläisistä kuuluu keskiluokkaisiin ryhmiin kaksi kolmesta ja työväenluokkaan noin kolmannes. Käyttäjistä keskiluokkaan lukeutuu neljännes ja työväenluokkaan kolme neljästä. Ei-tietotyöläisistä työväenluokkaan kuuluu 85% ja keskiluokkaisiin ryhmiin 15%.

Toinen tulos on se, että vuodesta 1994 muutoksen suunta ei ole kuitenkaan korostanut yksioikoisesti polarisaatiota. Tietotyöläisissä ovat kasvaneet asiantuntijoiden ja ammattitaitoisten työntekijöiden ryhmät. Sen sijaan johtajien määrä on laskenut, samoin ammattitaidottomien työntekijöiden määrä. Käyttäjissä taas ovat kaikkein eniten lisääntyneet ammattitaitoiset työntekijät, vastaavasti ammattitaidottomien työläisten määrä on vähentynyt huomattavasti. Ei-tietotyöläiset kuuluvat aikaisempaa selvästi leimallisemmin ammattitaidottomiin työntekijöihin. Tämä muutos taas kertoo osaltaan luokka-asemien polarisoitumisesta. Polarisoitumista tapahtuu, mutta se on luonteeltaan moni-ilmeistä.

Tietotyötä koskevien analyysien yhteydessä on syytä kiinnittää huomio ammattitaidottomien työntekijöiden osuuksiin. Tietotyöläisistäkin 12% on luettavissa ammattitaidottomiksi työntekijöiksi. Kaikista palkansaajista tähän luokkaryhmään kuuluu kaikkiaan kolmannes.

Miten tämä on oikein mahdollista, kuinka niin moni tietotyöläinen voi samalla lukeutua ammattitaidottomiin työläisiin? Tulos selittyy sillä, että Wrightin luokkatypologiassa työväenluokka on jäännöskategoria. Sinne sijoittuvat ne, jotka eivät ole asiantuntijoita tai jotka eivät lukeudu manageriaalisiin ryhmiin. Asiantuntijat erottuvat työväenluokasta siinä, että he ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon. Työväenluokka jaetaan ammattitaitoisiin ja ammattitaidottomiin työntekijöihin ammattiluokituksen perusteella. Näin vähintään ylemmän keskiasteen opistotutkinnon suorittanut ja itsenäistä työtä tekevä työntekijä voi tulla luokitelluksi ammattitaidottomaksi työntekijäksi, mikäli hänen ammattinimikkeensä niin sanoo.

Luokan ja sukupuolen välinen suhde on kapitalismissa ollut varsin selkeä: naiset ovat aina lukeutuneet ja lukeutuvat edelleen miehiä useammin työväenluokkaan. Miehet taas kuuluvat naisia useammin keskiluokkaisiin palkkatyöläisryhmiin ja toimivat naisia useammin yrittäjinä. Vahvistaako tietotyön lisääntyminen tätä kuvaa, vai tuoko se tullessaan uuden sukupuolten välisen työnjaon?

Tietotyöläisissä on jokseenkin yhtä paljon miehiä ja naisia, IT-käyttäjistä on naisia niin ikään jokseenkin puolet. Sen sijaan ei-tietotyöläisissä on naisia vähän miehiä enemmän (52%). Siis tietotyö ei sinällään jaa sukupuolia. Tietotyön maailma ei ole mitenkään korostetusti miehinen. Sen sijaan tietyön ja manageriaalisen aseman yhdistelmä vaikuttaa sukupuolten aseman määräytymiseen. Näyttääkin siltä, että tietotyöläistyminen tai uusi vuosituhat ei juuri vaikuta sukupuolten välisiin valtasuhteisiin työelämässä: myös tietotyön asemissa miehet ovat korostetusti manageriaalisissa tehtävissä ja naiset toimivat miehiä useammin työväenluokkaisissa asemissa.

Tietotyöläisten ryhmässä kaksi kolmesta miehestä on vähintään jonkin asteen työnjohdollisessa asemassa, asiantuntijoita on viidennes ja työväenluokkaan kuuluu vain joka kuudes. Naisista työväenluokkaan kuuluu puolet, asiantuntija-asemassa on joka kuudes ja joka kolmas toimii jossain manageriaalisessa asemassa.

Tietotyöläisten ryhmässä naisten ja miesten asemien väliset erot ovat selvästi suurempia kuin IT-käyttäjissä tai ei-tietotyöläisissä. Työelämän tulevaisuuden kannalta asia on merkittävä. Viime vuosien aikana on johtotehtävissä työskentelevien naisten määrä kasvanut. Tuloksemme viittaavat kuitenkin siihen, että tietotyön alueella naisten määrä varsinaisissa manageriaalissa tehtävissä on laskenut. Vuoden 1994 tulosten mukaan tietotyössä olleista naisista managereihin lukeutui 19%. Sen sijaan työnjohtajaksi sijoittui vuonna 1994 20% naisista, eli tässä ryhmässä on tapahtunut kasvua. Eksperttien osuus on pysynyt samana.

Käyttäjien ryhmä on kokonaisuudessaan sangen työväenluokkainen ja sukupuolten välinen työnjako on paljon tietotyöläisiä tasaisempi. Työväenluokkaan kuuluu kaksi kolmasosaa miehistä ja kolme neljästä naisesta. Tosin myös käyttäjissä miehiä toimii selvästi enemmän manageriaalisissa tehtävissä. Sen sijaan naisia on enemmän asiantuntija-asemassa kuin miehiä.

Ei-tietotyöläisten ryhmä on kaikkein työväenluokkaisin. Työväenluokkaan kuuluu sekä miehistä että naisista noin 85%. Manageriaalisiin ryhmiin puolestaan lukeutuu vain joka kuudes. Luokka-asemaltaan ei-käyttäjät profiloituvat perinteisiksi teollisuuden ja palvelujen työntekijöiksi. Ei-tietotyöläisten määrä on laskenut selvästi vuodesta 1994. Muutos kielii työelämän rajusta murroksesta; uuden teknologian kanssa joutuu tekemisiin vääjäämättä yhä suurempi osa työvoimaa.

Sosiaalinen liikkuvuus tietoyhteiskunnassa

Suomalainen yhteiskunta palkkatyöläistyi kansainvälisesti katsottuna hyvin myöhään, mutta pääosin 1960-luvulle ajoittunut yhteiskunnallinen rakennemuutos oli hyvin nopea. Voidaan sanoa, että 15 vuodessa Suomi muutti maalta kaupunkiin ja siirtyi pientiloilta tehtaisiin ja toimistoihin. Samaan aikaan rakennettiin hyvinvointivaltiota, mikä osaltaan tarjosi runsaasti uusia työtilaisuuksia koulutetulle työvoimalle. Nopea rakennemuutos merkitsi tuolloin sosiaalisen kohoamisen mahdollisuuksia sekä viljelijäperheiden että työläisperheiden lapsille. Uusiin keskiluokkaisiin asemiin rekrytoitiin runsaasti työntekijöitä myös perinteisen palkkatyöläiskeskiluokan ulkopuolelta.

Nykyisen tilanteen voisi rinnastaa 1960-luvun rakennemuutokseen. Tällöin ajatuksenkulku olisi seuraava: tietotyö lisääntyy nopeasti, avoimiin paikkoihin joudutaan rekrytoimaan väkeä eri suunnilta ja tämän seurauksena sosiaalinen liikkuvuus on suurta. Onko tilanne todella edellä kuvatun kaltainen?

Voimme jakaa huoltajien ammatit karkeasti kolmeen suureen ryhmään: professionaaliset ammatit (edellyttää korkeakoulututkinnon), palveluammatit ja tuotannon ammatit. Luokitus kuvaa omalla tavallaan sosiaalista liikkuvuutta. Se kertoo, miltä työnjaon lohkolta on päädytty mihinkin tietotyön asemiin.

Taulukko: Huoltajan ammatti tietotyöasemissa (%)

  TIETOT IT-KÄYTT MUUT YHT
Professionaaliset ammatit 44 26 15 30
Palveluammatit 3 4 3 4
Tuotannon ammatit 53 70 82 66
YHT 100 100 100 100
(N) 667 487 508 1662

Tietotyöläisten huoltajat työskentelevät huomattavasti muita useammin professionaalisissa ammateissa; melkein puolet huoltajista lukeutuu professionaaleihin. Tosin enemmän kuin puolet toimii, tai on toiminut, tuotannon ammateissa. Professionaalisten ammattien osalta ero tietotyöläisten ja ei-tietotyöläisten välillä on peräti kolminkertainen. Vastaavasti tietotyöläisten huoltajat toimivat selvästi muita harvemmin tuotannon ammateissa. Käyttäjät ja muut eroavat toisistaan suhteellisen vähän, tietotyöläiset erottuvat merkittävästi kummastakin ryhmästä.

Taulukko: Tietotyöntekijöiden sosiaalinen lähtöasema (%)

  TIETOT IT-KÄYTT MUUT YHT
Viljelijä 21 25 32 26
Yrittäjä 15 13 8 13
Ylempi toimihenkilö 18 7 5 11
Alempi toimihenkilö 12 10 4 9
Työntekijä 32 43 49 40
Muu 1 1 1 1
YHT 100 100 100 100
(N) 681 510 521 1712

Huoltajan ammattiaseman perusteella katsottuna näyttää siltä, että tietotyön vallankumous ei tarjoa samankaltaisia sosiaalisen kohoamisen mahdollisuuksia kuin palkkatyöläistyminen runsaat 30 vuotta sitten. Tietotyöntekijät rekrytoituvat keskimääräistä useammin ylemmistä toimihenkilöperheistä kuin muut ryhmät. Heillä on muita useammin myös alempi toimihenkilö- ja yrittäjätausta. Päinvastoin kuin käyttäjät ja ei-tietotyöläiset, he ovat harvemmin lähtöisin viljelijäperheistä tai työläisperheistä.

Tietotyöläisten taustan keskiluokkaisuutta selittää suomalaisen yhteiskunnan kehitys viimeisten 20 vuoden aikana. Yleistä sosiaalista liikkuvuutta koskevat tuloksemme 1980 ja 1990-luvuilta kertovat, että sukupolvittainen liikkuvuus on 1990-luvulla vähentynyt aikaisempaan verrattuna. Joukkomittainen siirtyminen maataloudesta palkkatyöhön on loppunut, ja maatalous luovuttaa enää hyvin vähän työvoimaa. Tänään myös palkkatyötä tekevä keskiluokka uusintaa itseään, sinne on paljon vaikeampi päästä esimerkiksi työväenluokkaisesta kodista kuin aikaisemmin. Sama asia voidaan ilmaista myös niin, että työväenluokkaan jäädään aikaisempaa helpommin.

Voimme verrata kyselyaineistoihimme nojautuen tietotyöläisten sosiaalisen lähtöaseman muutoksia vuosien 1988 ja 2000 välillä. Sukupolvittaisen liikkuvuuden kannalta 12 vuotta on kuitenkin melko lyhyt jakso. Tästä huolimatta tulokset antavat viitteitä yhteiskunnallisen muutoksen suunnista. Näyttää siltä, että 1960-luvun rakennemuutokselle ominainen tasa-arvoistumisen efekti on nähtävissä myös nyt. Joskin se on huomattavasti vähäisempi. Vuosien 1988 ja 2000 välillä työläistaustan omaavien osuus on kasvanut tietotyöläisten ryhmässä kaikkiaan kolme prosenttiyksikköä, vuonna 1988 työväestöstä oli lähtöisin 29% tietotyöläisistä. Vastaavasti toimihenkilötaustan omaavien määrä on hienokseltaan laskenut.

Tuloksemme kertovat myös siitä, että tietotyöläisten huoltajat ovat toimineet muita useammin työnjohdollisissa tehtävissä. Kaikkien vastaajien huoltajista jonkin asteen johtotehtävissä toimi vajaa neljännes (23%). Joka kolmannen (32%) tietotyöläisen huoltaja on ollut jonkin asteen johtotehtävissä. Käyttäjien huoltajista johtotehtävissä työskenteli joka viides (21%). Ei-tietotyöläisten huoltajista johtotehtävissä oli vain 13 prosenttia.

Verrattuna 1960-luvun loppuun Suomi on tällä hetkellä paljon kiteytyneempi yhteiskunta. Sukupolvittainen liikkuvuus on kokonaisuudessaan vähentynyt huomattavasti. 1990-luvun alun laman seurauksena myös uraliikkuvuus on melko vähäistä. Ihmiset pysyvät paljon pidempään samoissa asemissa, saavutetuista asemista pidetään kiinni. Tietotyö on vahvasti keskiluokkainen ilmiö. Se edellyttää pitkää koulutusta ja monipuolisia kulttuurisia taitoja. Molemmat ovat tyypillisiä keskiluokkaisia resursseja. Samalla tietotyön laajentuminen on avannut jonkin verran uusia sosiaalisen kohoamisen mahdollisuuksia.

Alkuun

5. Syrjäytyminen ja alaluokkaistuminen

Leipäjonot televisiossa, köyhyys kasvaa, nähdäänkö Suomessa nälkää? Tällaisia otsikoita vilahteli jokunen vuosi sitten hyvinkin usein eri tiedotusvälineissä. 1990-luvun alun talouslama synnytti Suomessakin vilkkaan keskustelun syrjäytymisestä. Sosiologisessa keskustelussa syrjäytymisen käsitteellä viitataan kolmeen eri prosessin. Puhutaan ainakin:

  • sosiaalisesta syrjäytymisestä
  • poliittisesta syrjäytymisestä
  • taloudellisesta syrjäytymisestä

Sosiaalisella syrjäytymisellä tarkoitetaan sosiaalisten suhteitten rapautumista ja kaventumista. Syrjäytyneet erakoituvat tai muodostavat omia yhteisöjään, jotka eivät ole kanssakäymisessä muiden kanssa. Vaarana tällaisesta on esimerkiksi ´köyhyyskulttuurien´ muodostuminen. Näitä on tutkittu paljon mm. Yhdysvalloissa.

Poliittisella syrjäytymisellä viitataan siihen, että ihmiset eivät enää osallistu vaaleihin tai muuhun poliittiseen toimintaan. Politiikka koetaan joksikin, johon ei voida vaikuttaa millään lailla. Voimattomuus ja apaattisuus ovat päällimmäisiä tuntemuksia. Suomessa varsinkin nuorison katsotaan olevan vaarassa syrjäytyä poliittisesti.

Kaikkein yleisimmin syrjäytymisellä viitataan taloudelliseen syrjäytymiseen, köyhtymiseen. Työttömyys on aiheuttanut eniten taloudellista syrjäytymistä. Työttömyyttä tutkineen Matti Kortteisen mukaan (Kortteinen ja Tuomikoski: Työtön, Hanki ja Jää 1998) Suomeen on kehittymässä taloudellisesti syrjäytyneiden pitkäaikaistyöttömien joukko. Määrällisesti kyse ei ole suuresta joukosta, mutta yhteiskunnallisena prosessina se on uusi.

Sosiologiassa puhutaan myös alaluokkaistumisesta. Tällöin syrjäytymisen katsotaan olevan sellaista, että se kattaa kaikki edellä kuvatut prosessit. Lisäksi alaluokkaistumisen katsotaan olevan todellinen uhka, kun syrjäytyminen siirtyy sukupolvelta toiselle. Varsinkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa sosiologit ovat kirjoittaneet aiheesta paljon. Myös Suomessa tuloerot ovat alkaneet kasvaa, mutta vielä on ennenaikaista sanoa, onko meille kehittymässä laaja pysyvästi marginaaliin joutunut väestönosa.

Suomessa syrjäytymistä tutkineen Helena Laaksosen (ks. Blom (toim.) Mikä Suomessa muuttui?) mukaan ammatissa toimimattomuus selittää kaikkein eniten taloudellista huono-osaisuutta. Tilastokeskuksen Tulonjakotilastot kuvaavat samaa ilmiötä. Vuonna 2006 suurin osa pienituloisista, lähes 70 prosenttia, kuului ammatissa toimimattomien kotitalouksiin. Eläkeläiskotitalouksien edustus pienituloisten joukossa oli merkittävä (29 %), mikä johtuu pienten tulojen lisäksi siitä, että eläkeläistaloudet ovat ryhmänä suuri. Työttömien osuus pienituloisista oli 21 prosenttia ja opiskelijoiden 13 prosenttia vuonna 2006. (Tilastokeskus 2008; ks. taulukko alla)

Taulukko: Pienituloiset henkilöt kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen ryhmän mukaan vuosina 1990-2006 ja pienituloiset henkilöt vuonna 2006. (Pienituloiset: 60% kotitalouksien käytettävissä olevien ekvivalenttitulojen mediaanista.)

pienituloisten henkilöiden osuus

Tilastokeskus on vuodesta 2003 kerännyt tietoa myös kotitalouksien koetusta toimeentulosta. Neljän vuoden aikasarjan perusteella näyttää siltä, että kotitalouksien kokemat toimeentulo-ongelmat ovat vähentyneet vuosina 2003-2006 (ks. kuvio alla:)

Kuvio: Ongelmia tulojen riittävyydessä, asumismenoissa ja laskujen maksamisessa vuosina 2003 ja 2006. Kaikki taloudet sosioekonomisen aseman mukaan.

ongelmia tulojen riittävyydessä

Lähde: Tilastokeskus.

Alkuun

6. Onko luokka kuollut?

Luokkatutkimusta koskeva teoreettinen maisema on muuttunut. Perinteisten marxilaisten ja weberiläisten näkemysten rinnalle on noussut uusia tulkintoja, ja luokkatutkimuksen relevanssista käydään vilkasta keskustelua. Jo yli 40 vuotta sitten tunnettu amerikkalainen sosiologi Robert Nisbet (1959) esitti, että hyvinvoinnin kasvu, sosiaalipalvelujen paraneminen, koulutuksen laajentuminen ja teknologian kehitys lisäävät yhteiskuntien homogenisoitumista. Samalla yhteiskunnallisten jakojen merkitys vähenee. Erityisesti tämä koskee luokkajakoa.

Viime vuosikymmenen alussa luokan kuolemasta käytiin jälleen vilkasta väittelyä. Tuolloin luokan kuolemista perusteltiin mm. äänestyskäyttäytymisen muutoksilla. Tutkimukset osoittivat, että perinteinen luokan ja yhteiskunnallisen tietoisuuden välinen kytkös olisi katkennut. Toisaalla taas väitettiin, että erityisesti luokkaidentifikaatio olisi romahtanut. Samalla yhteiskunnallisen kerrostuneisuuden perusta siirtyisi sosio-ekonomisista jaoista kohti kulttuurisia jakoja. Ajatuksen mukaan elämäntyyli ja kulutus muodostavat uusia kerrostumia tuotannollisten asemien sijaan. Muutosten seurauksena perinteinen tuotantosuhteisiin kiinnittynyt luokka-analyysi menettää selitysvoimansa.

Yhteiskuntaluokka heijastuu edelleen väkevästi ihmisten arjen ehtoihin. Tuoreessa artikkelissaan John Goldthorpe osoittaa, kuinka luokka-asema vaikuttaa suoraan ihmisten taloudellista turvallisuutta, vakautta ja odotuksia koskeviin kokemuksiin Iso-Britanniassa (Goldthorpe and McKnight: The Economic Basis of Social Class. London School of Economics 2004). Esimerkiksi työttömyyskokemukset ovat huomattavasti yleisempiä työväenluokkaisissa asemissa kuin keskiluokassa. Goldthorpe osoittaa edelleen, että eri luokkaryhmien väliset tuloerot ovat kasvaneet vuosien 1975 ja 1999 välillä. Hänen johtopäätöksensä on, että luokka-asema määrittä edelleen merkittävällä tavalla ihmisten taloudellisen olemisen edellytyksiä.

Luokan kuolemista ennustaneet teoreettiset kannat ovat yleensä perustuneet hyvin yksinkertaiseen näkemykseen luokka-analyysista. Sen mukaan luokkatutkimus on pääosin luokkarakenteen ja luokka-asemien analyysiä. Näitä koskevista muutoksista on suoraan johdettu väite koko tutkimusalueen merkityksestä. Kuten jo alussa korostin, luokkatutkimus muodostaa kokonaisuuden, jonka kohde on huomattavasti laajempi kuin pelkkä luokkarakennetutkimus. Kuten Raimo Blom on huomauttanut, olisikin kiinnostavaa nähdä tuloksia tutkimuksista, jotka selittävät yhteiskunnallista eriarvoisuutta ilman viittauksia yksilöiden tai ryhmien asemaan tuotantosuhteissa.

Sosiologiassa on tutkittu paljon yhteiskunnallisia jakoja. Tärkeinä jakoina on pidetty muun muassa yleistä työnjakoa, sosiaalista sukupuolta ja yhteiskuntaluokkaa. Näiden rinnalle on tullut tärkeitä uusia jakoja kuten etnisyys, alue tai ikäpolvi. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on osoittanut, että suomalaisessa yhteiskunnassa ihmisten mahdollisuudet esimerkiksi koulutuksen hankkimiseen tai kulutukseen eriytyvät vahvasti aseman mukaan. Työväenluokasta lähtöisin olevien korkeakouluopiskelijoiden osuus on edelleen varsin pieni verrattuna keskiluokkaisiin opiskelijoihin. Luokka-asema rajoittaa tai mahdollistaa myös kulutusta. Kalliin purjeveneen hankkiminen ei onnistu kaupanalan työntekijöiltä, sen sijaan purjeveneen omistaa suhteellisen moni yritysjohtaja.

2000-lukua kuvaavat tilastot kertovat kasvun hedelmien jakaantuvan varsin epätasaisesti. Sekä tuloerot että varallisuuserot ovat kasvussa. Näiden erojen kasvua on kuvattu kiinnostavalla tavalla Heikki Taimion toimitamassa teoksessa Talouskasvun hedelmät (Työväen Sivistysliitto 2008). Myöskään työelämässä palkinnot ja rasitukset eivät jakaannu tasaisesti. Työttömyysuhka on paljon suurempi pienituloisten keskuudessa kuin suurituloisten. Työ kuormittaa ruumiillisesti paljon enemmän niitä, jotka kuuluvat työväenluokkaan kuin niitä, jotka kuuluvat keskiluokkaan.

TIETOISUUDEN TUTKIMUS

Yhteiskunnallisen tietoisuuden, tai yhteiskuntakuvan, tutkimus on yksi luokkatutkimuksen osa-alueita. Perinteisesti tietoisuus on liitetty lähinnä vain työväenluokan tietoisuuden erittelyyn. Tänään yhteiskuntakuvaa, järjestäytymistä ja yhteiskunnallista toimintaa eritellään kuitenkin koko väestön suhteen. Tietoisuuden mittareina on yleisesti käytetty äänestyskäyttäytymistä, poliittista organisoitumista ja ammatillista järjestäytymistä. Tällainen lähestymistapa kattaa kuitenkin vain osan tutkimuskentästä. Saksalaisen Werner Kuderan johtama tutkimusryhmä ehdottaakin tutkimusalan laajentamista kirjassaan Työläisten yhteiskunnallinen tietoisuus (1979).

Kuderan teorian keskiössä ovat palkkatyöläiset, mutta ideaa voidaan soveltaa myös yrittäjiin. Ideana on tarkastella eri palkkatyöläisryhmien elämäntilannetta monista eri lähestymiskulmista. Tietoisuus muodostuu eri elämänalueiden kokemusten summana. Tutkimuksessa on paneuduttu seuraaviin kokemusalueisiin:

  1. Työn luonne: kehittävyys/kuluttavuus
  2. Työorientaatiot: instrumentalismi/työhön samastuminen
  3. Palkkaus ja yrittämishalu, suhtautuminen palkkaeroihin
  4. Työaika ja vapaa-aika
  5. Ammattiyhdistystoiminta
  6. Poliittinen järjestelmä, valtiokansalaisuus
  7. Kokonaiskäsitys yhteiskunnasta ja näkemys muutoksen suunnasta.

Kirjassamme Mikä Suomessa muuttui? pohdimme 1990-luvun henkistä ilmastoa. Havaintojemme mukaan henkinen tila on maassamme vahvasti eriytynyt rakenteellisten asemien ja tilanteiden sekä lamakokemusten mukaan. Huono-osaisten ja hyväosaisten näkemykset esimerkiksi köyhyydestä ja hyvinvointivaltiosta poikkeavat toisistaan sangen paljon. Yhteiskuntakriittisyys on edelleen tyypillistä vasemmiston kannattajille, mutta myös huono-osaisille. Tulevaisuuden avainkysymyksiä onkin, jatkuvatko huono-osaisuus ja siihen liittyvät ulkopuolisuuden ja nöyryytyksen kokemukset vielä pitkään laman jälkeenkin.

Ihmisten kuva aikamme yhteiskunnasta on monin tavoin ristiriitainen. Ihmiset suhtautuvat kriittisesti puoluepolitiikkaan ja poliitikkoihin. Politiikka nähdään yhä useammin pikemminkin oman edun tavoitteluna kuin yhteisten asioiden hoitamisena. Toisaalta Suomea luonnehtii kansainvälisesti korkea ammatillisen järjestäytymisen aste. Ammattiliittoon kuulumista pidetään tärkeänä oikeutena. Yhteiskunnallisia jakoja ei juurikaan kuvata luokkatermein. Toisaalta UPM:n päätös lakkauttaa Voikkaan paperitehdas talvella 2006 nostatti paperityöntekijöiden keskuudessa suurta herravihaa. Sama toistui syksyllä 2007 Kemijärven sellutehtaan lakkauttamispäätöksen yhteydessä. Luokka jäsentää ja jännittää edelleen ihmisten näkemyksiä yhteiskunnasta

Alkuun

7. SUKUPUOLIJÄRJESTELMÄ

Kansalaisyhteiskunnan käsitettä on käytetty jo 1700-luvulla. Käsite tuli ajankohtaiseksi 1970-luvulla, jolloin valtioteoreettisten pohdintojen yhteydessä havaittiin, että ihmisten koko elämä ei suinkaan palaudu vain talouteen, politiikkaan ja oikeuteen. Keskustelussa ei kyetty hahmottamaan riittävän hyvin näiden alueiden ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Kansalaisyhteiskunnan käsitteellä on pyritty ylittämään niitä käsitteellisiä ongelmia, jotka liittyvät sellaisten yhteiskunnallisten ryhmien ja suhteiden erittelyyn, joiden perusta on joko sukupuolessa, rodussa, sukupolvessa, kansallisuudessa tai uskonnossa.

Englantilaisen sosiologin John Urryn (The Anatomy of Capitalist Society, 1981) mukaan keskeisinä näkökulmina kansalaisyhteiskunnan rakenteistumiseen voidaan pitää:

  1. Sukupuolten välistä työnjakoa ja seksuaalisten suhteiden organisaatiota.
  2. Subjektien jakoa uskonnon, kansallisuuden ja rodun mukaan.
  3. Työn ja asuinpaikan organisoitumista alueiksi, kaupungeiksi, maaseuduksi jne.
  4. Subjektien jaot sukupolviin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa monet kansalaisyhteiskunnan jaot ovat jokseenkin merkityksettömiä, koska maamme on niin etnisesti kuin kulttuurisestikin varsin yhtenäinen. Sosiaaliseen sukupuoleen kiinnittyvillä rakenteilla on kuitenkin jatkuvasti kasvavaa painoa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Sukupuolella ymmärretään tavallisesti biologista jakoa miehiin ja naisiin, koiraisiin ja naaraisiin. Ihmisen kohdalla biologisilla eroilla ei ole suurta merkitystä, eikä niistä voida johtaa miesten ja naisten yhteiskunnallisessa asemassa olevia eroja.

Sex = biologinen sukupuoli
Gender = sosiaalinen sukupuoli

Miesten tai naisten hallitsevuutta kuvaamaan on sosiologiassa käytetty matriarkaatin/patriarkaatin käsitteitä. Patriarkaatti merkitsee sitä, että miehet hallitsevat tiukasti yhteiskunnallisen vallankäytön kannalta tärkeitä laitoksia kuten taloutta, politiikkaa, kirkkoja jne. Länsimaisissa yhteiskunnissa patriarkaatti on ollut vallitseva historian tuntemana aikana. Patriarkaalisten suhteitten on katsottu määrittäneen ratkaisevalla tavalla naisten alisteista asemaa suhteessa miehiin. Patriarkaaliset rakenteet ovat selittäneet myös naisten vähäisempiä mahdollisuuksia edetä yhteiskunnan johtaviin asemiin.

Sukupuolten välisiä suhteita voidaan kuvata myös sukupuolijärjestyksen käsitteen avulla. Sukupuolijärjestys muodostuu seuraavissa arjen käytännöissä:

  1. työnjako, työelämä/kodit
  2. valta/auktoriteettisuhteet
  3. tunnesuhteet, erityisesti seksuaalisuus

Länsimaissa sukupuolijärjestys on miesten/maskuliinisuuden hallitsema. Naisia syrjitään työssä, kotona ja symbolien tasolla. Tästä on hyvänä esimerkkinä kielen seksuaalisuus tai monien kielten kohdalla suoranainen seksismi. Sukupuoliero järjestyy hierarkkisesti, vallalla on maskuliininen säätelyjärjestelmä.

Sukupuolen sisältö opitaan jo pienestä pitäen, mutta viimekädessä työnjako opettaa sukupuolen sisällön. Ihminen on oman työnsä tulos. Kun hän muokkaa ulkoista maailmaa, hän muuttuu samalla itse. Naisista tulee sitä mitä naiset tekevät ja miehistä, mitä miehet tekevät. Sukupuolijärjestys ulottuu kaikkialle yhteiskuntaan, emme aina edes huomaa monia sukupuolittuneita arjen käytäntöjä.

  • Koulutus on jakautunut sukupuolen mukaan
  • Työmarkkinat ovat jakautuneet sukupuolen mukaan
  • Naisten palkkaus on 70% miesten palkasta
  • Miehet johtavat, naiset hoivaavat
  • Miesten alat ovat tärkeitä, naisten eivät
  • Naiset ovat "epäluotettavaa" työvoimaa (lapset)

Naisliike korostaa sitä, että yhteiskuntaa ja historiaa koskeva ajattelu olisi pantava uusiksi. Kyse on yhdestä sosiologiseksi luokiteltavasta interventiosta, jossa näkymätöntä tehdään näkyväksi:

  1. Näkymättömästä näkyväksi
    • arki/työ, isä/äiti, aktiivi/passiivi
  2. Uusi historia
    • historia kirjoitettava alistettujen näkökulmasta
  3. Uusi yhteiskunnallinen keskustelukulttuuri
    • monologin sijaan dialogi
  4. Uusi maailmankuva, jonka keskiössä on arki
Kirjallisuutta:
Michele Barret: Nykyajan alistettu nainen (Vastapaino 1985)
Liisa Rantalaiho (toim.): Miesten tiede, naisten puuhat (Vastapaino 1988)
Irma Sulkunen: Naisen kutsumus (Hanki ja Jää 1990)
Koivunen ja Liljeström (toim.): Avainsanat. 10 Askelta feministiseen tutkimukseen. (Vastapaino 1996)
Merja Kinnunen: Luokiteltu sukupuoli (Vastapaino 2001)

Yhteenveto

Sosiologia on aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista jaoista. Tärkeinä sosiaalisina jakoina on perinteisesti pidetty yhteiskunnallista työnjakoa, yhteiskuntaluokkia, sosiaalista sukupuolta sekä etnisiä eroja. Näiden perinteisten jakojen rinnalle on noussut uusia. Monissa yhteiskunnissa huolta ovat herättäneet esimerkiksi alueelliset erot, sukupolvien väliset erot tai muut kulttuuriset erot. Myös tutkijat ovat osoittaneet kiinnostustaan uusien jakojen analyysille.

Luokka-analyysi on perinteisesti kohdistanut katseensa tuotannollisiin suhteisiin. Sosiologit ovat määrittäneet yksilön asemaa luokkarakenteessa tuotannollisen aseman perusteella. Suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutos 1990-luvun talouskriisin jälkeen on nostanut esiin kysymyksen luokkatutkimuksen relevanssista. On kysytty, riittääkö viime vuosisadalta peräisin oleva luokan käsite kuvaamaan modernin yhteiskunnan sisäisiä jakoja?

Tutkimustulokset tukevat ajatusta, että Suomi on vielä 2000-luvun alussa luokkayhteiskunta, jossa luokka-asema määrittää yksilöiden ja perheiden elämän ehtoja, ja jossa koulutus, uhka joutua työttömäksi tai tulot jakaantuvat pitkälti luokka-aseman mukaan. Työelämässä luokka-asema rakenteistaa työtä ja työn luonnetta.

Luokkarakenne eriytyy moni tavoin. Olen tässä tarkastellut sukupuolen mukaista eriytymistä. Naisten ja miesten asemat poikkeavat edelleen vahvasti toisistaan. Miehiä on tuntuvasti enemmän manageriaalisissa asemissa ja toisaalta työväenluokka on vahvasti naisenemmistöinen. Sukupuolittaisen eriytymisen lisäksi myös sukupolvittaisilla ja alueellisilla jaoilla on edelleen tärkeä sijansa. Kuva luokkarakenteesta muuttuu myös, kun tarkastelussa huomioidaan koko aikuisväestö. Sosiaalinen liikkuvuus on ollut maassamme suurta viimeisten 40 vuoden aikana. Tulokset osoittavat liikkuvuuden vähentyneen. Sekä keskiluokkaisissa että työväenluokkaisissa ryhmissä on havaittavissa enemmän pysyvyyttä kuin viime vuosikymmenen alussa.

Tulokset kertovat myös siitä, että luokkarakenteen muutoksen tyyppi on vaihtumassa. Tästä kertoo ainakin kolme seikkaa. Näyttää siltä, että pikkuporvariston osuus ei enää laske. Maanviljelijöiden määrän lasku korvautuu muun pienyrittäjyyden kasvulla. Toiseksi johtajien määrä ei enää kasva, ja tässä mielessä yhteiskunta ei enää keskiluokkaistu. Johtotehtävissä toimivien asemissa on tapahtumassa muutos, työnjohtotehtävissä toimivien määrä kasvaa ja varsinaisten johtajien määrä on alkanut vähentyä. Kolmanneksi ammatissa toimimattoman aikuisväestön määrä on selvässä kasvussa.

Vaikka luokka-asemat ja luokkatilanteet eriytyvät edelleen, ovat rajat hämärtymässä. Tekniset ja organisatoriset muutokset merkitsevät uudelleenjärjestelyjä työnjaossa, työtehtävissä ja vallankäytössä. Tässä mielessä monet työväenluokkaiset työt ovat keskiluokkaistuneet ja monissa keskiluokkaisissa töissä tehdään itse tehtäviä, joista aikaisemmin huolehti esimerkiksi konekirjoittaja tai sihteeri. Rajojen hämärtyminen koskee myös kulutusta ja vapaa-aikaa. Keskiluokan ja työväenluokan rajaa ei voida enää määrittää yhtä varmasti kuin vielä 20 vuotta sitten. Yhteiskuntaamme on muodostumassa vyöhyke, jossa keskiluokkaiset ja työväenluokkaiset ryhmät lähestyvät toisiaan ja sulautuvat yhteen.

Millaiseksi luokkarakenne on muovautumassa, mitkä ovat muutoksen suunnat tulevaisuuden suhteen? Teoreettisessa keskustelussa on noussut voimallisesti esiin tietty 'post-moderni melu', joka korostaa sitä, että luokka ei enää ole, luokka on käsite, josta aika on ajanut ohi, ihmisten asema määrittyy kokonaan muutoin kuin tuotannollisesti. Tämän vastapainona korostetaan tarvetta analysoida luokkasuhteita aikaisempaa moniulotteisemmin. Tässä on syytä korostaa esimerkiksi sitä, että keskiluokkaistumiseen tiukasti kytkeytynyt uraliikkuvuuden ja sosiaalisen kohoamisen malli näyttää olevan lopussa. Tärkeitä tulevaisuuden haasteita on mm. sen tutkimista miten varallisuuden uusjako talouskriisin jälkeen on vaikuttanut Suomessa, tai voidaanko meillä jo puhua köyhyyden ja huono-osaisuuden periytymisestä.

Luokkatutkimuksella on edelleen sijansa sosiologiassa. Omistussuhteilla ja palkkatyöhön liittyvillä asemilla on olennainen merkitys ihmisten elämän ehtojen muotoutumiseen. Vaikka luokan rinnalle on muodostunut uusia jakoa, luokalla on tärkeä merkitys. Siksi meillä ei ole syytä haudata luokkatutkimusta. Luokkatutkimus on tärkeä sosiaalisten jakojen kuvaaja, mutta sen rinnalle on kuitenkin nostettava myös muiden epätasa-arvoa tuottavien yhteiskunnallisten prosessien analyysi. Tällaisia ovat esimerkiksi sukupuolijärjestelmä, ikäpolveen liittyvät kysymykset ja alueelliset erot. Moderni yhteiskunta eriytyy yhä enemmän ja enemmän, ja yhteiskunnallisten jakojen sosiologisen tutkimuksen merkitys näyttää korostuvan uuden vuosituhannen alussa.

Alkuun

EtusivuSisällysluettelo