Sisältöön
tampereen yliopisto: viestintätieteiden tiedekunta:
Viestintätieteiden tiedekuntaTampereen yliopistoViestintätieteiden tiedekunta

» Etusivulle
» Ajankohtaispalstan arkisto

Toimittaja Hanna Nikkanen journalistiikan vierailijaprofessoriksi

Toimittaja Hanna Nikkanen, 34, on valittu journalistiikan seuraavaksi vierailijaprofessoriksi Tampereen yliopistossa. Professorin valintaa valmistellut työryhmä ehdotti häntä vuoden mittaiseen tehtävään, joka alkaa elokuun alusta.

”Nikkanen on kaikkien aikojen nuorin vierailijaprofessori, mutta journalistisen kokemuksensa ja osaamisensa puolesta hän on vakuuttava valinta. Samalla valinta kertoo profession muutoksesta. Nikkanen edustaa uuden sukupolven laatujournalismia. Merkitystä valinnassa oli paitsi hänen opetussuunnitelmallaan myös sillä, että hän on kokenut kouluttaja. Uskon Nikkasen olevan myös opiskelijoiden kannalta mieluisa valinta”, sanoo johtaja Heikki Hellman yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksiköstä.

Nikkanen on työskennellyt ulkomaantoimittajana Suomen Tietotoimistossa ja verkkojulkaisu fifi.voiman päätoimittajana. Hän on myös pitkämuotoista featurejournalismia julkaisevan Long Playn perustajajäsen sekä julkaissut useita kirjoja. Nikkanen on saanut Bonnierin Suuren journalistipalkinnon vuonna 2013, valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2011 ja ollut ehdolla Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi 2012 ja 2014.

Nikkanen aikoo professorin tehtävässään opettaa laatujournalismin uusia toimintatapoja yhä mutkikkaammaksi käyneessä toimintaympäristössä, jossa humanitaariset kriisit seuraavat toisiaan. Tarkoitus on perehdyttää opiskelijoita myös journalistisen työskentelyn ja yrittämisen uusiin ehtoihin.

Journalistiikan vierailijaprofessuuri on ollut Tampereen yliopistossa vuodesta 2007 alkaen. Ensimmäiset viisi vuotta tehtävä perustui Helsingin Sanomain säätiön lahjoitukseen. Tällä hetkellä tehtävää hoitaa toimittaja Rauli Virtanen.

Professoriksi valitaan vuosittain kokenut journalisti, jonka toivotaan jakavan tietojaan ja kokemustaan alan opiskelijoille sekä kehittävän samalla alan opetusta. Professuurin tavoitteena on lähentää toisiinsa journalistiikan kentän ammattilaisten kokemusta sekä journalismin opetusta ja tutkimusta. Tällä kertaa tehtävää haki peräti 23 toimittajaa.

Valintaa valmistelleeseen työryhmään kuuluivat Hellmanin lisäksi professori Ari Heinonen, yliopisto-opettaja Anu Kuusisto, päätoimittaja Antero Mukka, päätoimittaja Matti Posio ja opiskelija Tuija Siltamäki.

 

Lisätietoja:

Johtaja Heikki Hellman, heikki.hellman@staff.uta.fi, 040 571 3184

 
Ylläpito: cmt.info@uta.fi
Muutettu: 24.2.2016 10.53 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti