
Kun opiskelija on suorittanut tarvittavat opinnot ja kypsyysnäytteen, hän hakee tutkintotodistusta tieteenalayksiköltä oheisten ohjeiden mukaisesti. Ennen todistushakemuksen täyttämistä opiskelijan tulee itse tarkistaa, että kaikki tutkintorakenteeseen kirjatut opinnot on suoritettu. Kaikki Tampereen yliopiston tutkintotodistukset toimitetaan aktuaarinkansliaan tallennettavaksi ja sinetöitäväksi. Valmiin todistuksen voi noutaa suoraan aktuaarinkansliasta (ks. yhteystiedot ja aukioloajat) tai pyytää lähettämään postitse ilmoittamalla todistusanomukseen postitusosoite. Kandidaatin ja maisterin tutkinnon suorittaneille annetaan tutkintotodistusta myönnettäessä maksutta kansainväliseen käyttöön tarkoitettu, englanninkielinen Diploma Supplement.
HUOM! Valmistuminen kevätlukukaudella 2012
Tutkintotodistuksia myönnetään opetusperiodien aikana kerran viikossa keskiviikkoisin. Kevätlukukaudella 2012 todistuksia myönnetään vielä valmistuneiden juhlan päivänä 15.6.2012. Todistushakemus tulee jättää Merita Kallioiselle (päätalo, D227) viimeistään perjantaina 1.6.2012. Hakemus kannattaa jättää ajoissa, ja sen voi jättää, vaikka opintorekisteristä puuttuisikin vielä suorituksia (esim. gradu, kokonaismerkintä tai kypsyysnäyte tms.). Mainitse hakemuksessasi puuttuvista suorituksista ja siitä, koska arvioisit niiden tulevan rekisteriin. Todistuksia voidaan myöntää poikkeuksellisesti 15.6.2012 jälkeenkin erikseen sopimalla Merita Kallioisen kanssa.
Syyslukukauden 2012 aikatauluista tiedotetaan erikseen syyslukukauden alkupuolella.
Kaikki todistushakemukset palautetaan Merita Kallioiselle
(päätalon D-siipi, huone D227, merita.kallioinen@uta.fi, 03-3551 6520).
Humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot
Todistushakemukset:
Humanististen tieteiden kandidaatti (pdf)
Filosofian maisteri (pdf)
Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot
Todistushakemukset:
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (pdf)
Yhteiskuntatieteiden maisteri (pdf)
Jatkotutkinnot
Todistushakemukset:
Filosofian lisensiaatti ja tohtori (pdf)
Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja tohtori (pdf)
Kevätlukukaudella 2012 valmistuneiden juhla järjestetään perjantaina 15.6.2012. Tarkempia tietoja juhlasta on saatavilla touko-kesäkuussa.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti