Sisältöön
tampereen yliopisto: viestintätieteiden tiedekunta: opiskelu: oppiaineet (ennen 2012 aloittaneille):
Viestintätieteiden tiedekuntaTampereen yliopistoViestintätieteiden tiedekunta
Teatterin ja draaman tutkimus

Oikopolut

Teatterin ja draaman tutkimus

Teatterin ja draaman tutkimus tarkastelee näytelmäkirjallisuutta, teatteria ja esittävän kulttuurin erilaistuvia muotoja osana yhteiskuntaa. Opinnoissa perehdytään draaman, ohjauksen, näyttelijäntyön ja muiden näyttämötaiteen osatekijöiden ominaispiirteisiin, teoriaan ja tutkimusmenetelmiin.

Teatterin ja draaman tutkimus keskittyy Tampereen yliopistossa näyttämötaiteen ajankohtaisiin ilmiöihin ja murrospintoihin. Tämä mahdollistaa laajasti esimerkiksi näytelmäkirjallisuuteen, teatteri-instituutioon, teatterihistoriaan, esittämiseen tai tekijälähtöiseen tutkimusotteeseen liittyviä tutkimus- ja opetusasetelmia. Opinnoissa on huomioitu ilmaisutaidon ja uusien teatterimuotojen kasvava merkitys nykykulttuurissa.

Teatterin ja draaman tutkimus perehdyttää opiskelijan esittävän teatterin perusteisiin, toimintatapoihin ja tutkimukseen, sekä länsimaisen draamatradition piirteisiin aina antiikista media-aikakauteen saakka.

Pedagogisena tavoitteena on opiskelijan itseohjautuvuuden ja ryhmätyötaitojen tukeminen siten, että hänestä kasvaa tietoa itsenäisesti hakeva ja tuottava monitaitoinen asiantuntija.

Pääaineenaan teatterin ja draaman tutkimusta opiskelleet ovat sijoittuneet monipuolisesti erilaisille tehtäväalueille teatterin työkentästä opetukseen ja tutkimukseen. Työelämään sijoittumista suuntaa eniten opiskelijan oma kiinnostus, ennen muuta sivuaineyhdistelmän kautta. Teatterin ja draaman tutkimuksen jatko-opinnot tähtäävät tohtorinväitökseen ja tutkijan työhön.

 
Ylläpito: cmt.info@uta.fi
Muutettu: 30.10.2014 15.32 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti