Sisältöön
tampereen yliopisto: viestintätieteiden tiedekunta: tutkimus:
Viestintätieteiden tiedekuntaTampereen yliopistoViestintätieteiden tiedekunta

Anneli Auerin murhasyyte mediassa

Tutkimuksessa analysoidaan, miten Anneli Auerin mahdollista syyllisyyttä miehensä Jukka Lahden murhaan käsiteltiin julkisuudessa vuosina 2009–2013.

Auerin oikeudenkäyntien käsittely julkisuudessa osuu aikaan, jolloin journalismin muutosta kuvaavassa kirjallisuudessa puhutaan journalismin tarinallistumisesta, viihteellistymisestä, mielipiteellistymisestä ja objektiivisuuden idean rapautumisesta. Myös rikosuutisista rakennetaan "vuosisadan mediaoikeudenkäyntejä", joissa kiinnitetään huomiota henkilöihin ja sokeeraviin yksityiskohtiin. Yksilön oikeusturvan kannalta on kuitenkin yhä ehdotonta, ettei journalismi ottaisi ennalta kantaa rikoksesta epäillyn syyllisyyteen. 

      Iltalehti 2.10.2009

Tutkimuksessa kysytään:

  • Tuottiko uutisjournalismi käsitystä Anneli Auerista syyllisenä joissakin oikeusprosessin vaiheissa? Millaisin kuvallisin tai sanallisin keinoin mahdollista syyllisyyttä tuotettiin?
  • Miten sukupuolen representaatio oli osana syyllisyyttä tai syyttömyyttä rakentavissa mediateksteissä?
  • Millaisen tarinan välineet rakensivat yli viisi vuotta kestäneestä rikosuutisoinnista?
  • Miten rikostapauksesta kirjoittaneet toimittajat näkyivät ja toimivat verkkoympäristössä, esim. tweetatessaan käräjäoikeuden istunnoista reaaliaikaisesti? Poikkesiko online-kommentointi muusta uutisoinnista?
  • Näkyivätkö tapausta seuranneen verkkoyhteisön spekulaatiot, termit ja tulkinnat jollain tavalla journalismissa ts. virtasivatko sisällöt somesta journalismiin?

Tutkimusaineistoina käytetään kolmen sanomalehden (Helsingin Sanomat, Iltalehti, Satakunnan Kansa) painettuja ja online-aineistoja. Tutkimusmenetelmänä käytetään sekä teksteihin että kuviin kohdistuvaa sisällönanalyysiä.  Lisäksi analysoidaan, miten perinteinen ja sosiaalinen media tuottavat rinnakkain käsitystä tapahtumista.

Tutkimus on paitsi yhteen rikokseen keskittyvä tapaustutkimus, myös laajempi nykyisen mediaympäristön analyysi, ja tätä kautta se liittyy yleisempään journalismin ja muun verkkojulkisuuden suhdetta koskevaan pohdintaan.

Yhteystiedot:

Noppari, Elina, 040 1901692
elina.noppari(at)uta.fi

Raittila, Pentti, 0400 615212
pentti.raittila(at)uta.fi

Julkaisut & esitykset:

Noppari, Elina & Raittila, Pentti (2014) Murhasyyte mediassa. Case Anneli Auer. Esitys, Mediatutkimuksen päivät, 4.-5.4.2014, Vaasa
Noppari, Raittila & Männikkö (2015) Syylliseksi kirjoitettu. Ulvilan surman uutisointia paperilla ja verkossa (tutkimusraportti, pdf)

Tutkimuksesta mediassa:

Ulvilan surma: Yliopisto pöyhii median asenteita Auer-uutisoinnissa
Yleisradio, kotimaa, 11.3.2014

Anneli Auerin murhasyyte mediassa
Radio Moreenin Apinalaatikko 23.9.2015

 
Ylläpito: cmt.info@uta.fi
Muutettu: 16.9.2016 13.30 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti