Sisältöön
tampereen yliopisto: kasvatustieteiden tiedekunta: täydennyskoulutus:
Kasvatustieteiden tiedekuntaTampereen yliopistoKasvatustieteiden tiedekunta

Hakuaikaa jatkettu 19.9.2018 saakka

Erikoistumiskoulutus Monikulttuurisuus opetustyössä 30 op

                                          Palautteita aiemmilta kurssilaisilta:

Sain paljon ajatuksia/ideoita ja konkreettisia neuvoja sekä kielellisesti että kulttuurisesti maahanmuuttajaopiskelijoiden opetukseen ja ohjaukseen

Kehittämistehtäväni oli itselleni mielenkiintoinen ja koin sen tuovan minulle uutta innostusta eri kieli- ja kulttuuriryhmien opettamiseen. Tiedän sen  nostaneen myös oppilaideni motivaatiota ja parantaneen heidän oppimistuloksiaan.

Monikulttuurisuus opetustyössä aloitti uuden ja hyvinkin toivotun vaiheen omassa työurassani

 

                          Seuraava koulutusjakso on 28.9.2018-31.1.2020

Erikoistumiskoulutuksen suorittanut on opetus- ja kasvatusalan kulttuuri- ja kielitietoisen opetuksen pedagoginen asiantuntija, jolla on valmiudet osallistua oman oppilaitoksensa ja työyhteisön lisäksi myös kuntakohtaiseen ja kansalliseen kehittämistyöhön. 

Koulutus on suunnattu yleissivistävän sekä toisen asteen ja aikuiskoulutuksen parissa työskenteleville henkilöille, joilla on vähintään kolmen vuoden työkokemus opetus- ja kasvatusalalta.

Koulutus toteuttaa Valtioneuvoston asetuksessa 1439/2014 määriteltyjä erikoistumiskoulutuksen yleisiä tavoitteita. Tulosta tästä esite.

                                                                    KOULUTUSPÄIVÄT

Koulutuspäivät ovat perjantai-iltapäivisin klo 14:15 -18:45  ja lauantaisin klo 9:15-14:45. Koulutus toteutetaan TaYn keskustakampuksella, joka on Tampereen rautatieaseman vieressä. Lähipäiviin voi osallistua myös reaaliajassa AC-välitteisesti. Tämä koskee erityisesti niitä opiskelijoita, jotka ovat pitkän etäisyyden päässä Tampereelta. Tutustu opetussuunnitelmaan. 

Koulutuspäivät

Moduuli I, Kulttuurinen moninaisuus koulutusjärjestelmässä ja yhteiskunnassa, lähipäivät ovat:

1. Tapaamiskerta: 28.-29.9.2018

2. Tapaamiskerta: 12.-13.10.2018

Moduuli II, Kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus ja vastuullisuus opetustyössä, koostuu pääosin verkko-opinnoista. Lähipäivät ovat:

3. Tapaamiskerta: 23.-24.11.2018

4. Tapaamiskerta: 14.-15.12.2018  sekä 28.9.2019

Moduulin III  Identiteetin ja äidinkielen tukeminen kulttuurisesti ja kielellisesti moninaisessa ympäristössä  lähipäivät ovat:

5. Tapaamiskerta: 18.-19.1.2019

6. Tapaamiskerta: 1.-2.2.2019

Moduuli VI Arviointi kulttuurisesti moninaisessa opetustyössä  lähipäivät ovat:

7. Tapaamiskerta: 15.-16.3.2019

8. Tapaamiskerta: 5.-6.4.2019

9. Tapaamiskerta: Loppuarviointihaastattelut 1.-2.11.2019

10. Tapaamiskerta: Loppuseminaari 8.11.2019

Aikataulumuutokset ovat mahdollisia.

Jokaiselle opiskelijalle tehdään HOPS sekä suunnitellaan yhdessä työnantajan kanssa työelämälähtöinen kehittämistehtävä, joka käytännön tuloksin tukee työnantajaorganisaation kulttuurista ja kielellistä moninaisuutta suuntavia tavoitteita.  


Osallistumismaksu: 1800 € / hlö. Laskutetaan neljässä erässä (Maksu on verovähennyskelpoinen). 

Hakeudu koulutukseen 9.9.2018 mennessä tällä ilmoittautumislomakkeella

Yhteyshenkilö: Koulutuspäällikkö Tea Seppälä, gsm: 050 318 7700, sähköposti: Tea.S.Seppala@uta.fi

 
Kasvatustieteiden tiedekunta
Åkerlundinkatu 5, 33014 Tampereen yliopisto
puh. 03 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: tea.s.seppala@uta.fi
Muutettu: 29.8.2018 12.33 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti