Sisältöön
tampereen yliopisto: kasvatustieteet: opiskelu: koulutukset: puhetekniikan ja vokologian koulutus:
Kasvatustieteiden yksikköTampereen yliopistoKasvatustieteiden yksikkö
Puhetekniikan ja vokologian koulutus

Kansainvälisyys opinnoissa


Puhetekniikan ja vokologian opinnoissa suositellaan opiskelujaksoja ulkomailla. Oppiaineella (ent. puheopilla) on Erasmus –sopimus Koblenz-Landaun yliopiston kanssa Saksassa ja Ulsterin yliopiston kanssa Pohjois-Irlannissa. Opiskelijoilla on mahdollisuus päästä kansainväliseen vaihtoon myös muiden oppiaineiden ja muiden vaihto-ohjelmien kautta.

Puhetekniikan ja vokologian opinnoissa hyödynnetään kansainvälistä tutkimusyhteistyötä (ulkomaiset luennoitsijavierailut, opinnäytteiden yhteisohjaus ulkomaisen yhteistyökumppanin kanssa). Opiskelijoita kannustetaan myös mahdollisuuksiensa mukaan osallistumaan alan kansainvälisiin tieteellisiin kongresseihin sekä tutustumisvierailuihin ulkomaisiin koulutus- ja tutkimusinstituutioihin.

Alan kansainvälinen järjestö Voice and Speech Trainers’ Association (VASTA) tarjoaa myös mahdollisuuksia kansainvälisenä yhteistyönä toteutettaviin puheen ja äänenkäytön kursseihin.

Opiskelijavaihdon hakuajat ja infotilaisuudet löytyvät yliopiston kansainvälisten asioiden nettisivuilta. Opiskelijavaihdosta voi tiedustella kasvatustieteiden yksikön Erasmus-yhdyshenkilöltä Leena Pohjasmäeltä. Ennen opiskelijavaihtoon lähtöä tulee opintosuunnitelma hyväksyttää oppiaineen professorilla Anne-Maria Laukkasella. Sillä tavoin pyritään selvittämään jo ennakkoon opintojen hyväksilukukysymykset ja edistämään opintojen sujuvaa jatkumista ulkomailla opiskelujakson jälkeen.

 
Kasvatustieteiden yksikkö
Åkerlundinkatu 5, 33014 Tampereen yliopisto
puh. 03 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: edu.info@uta.fi
Muutettu: 3.10.2011 14.55 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti