Sisältöön
In English | Palaute
Esittely - Tampereen yliopistoTampereen yliopistoEsittely
yliopisto:

Tampereen yliopisto

Varantola.jpg
Varantola
Kaija_Holli.jpg
Holli
lahti.jpg
Lahti

50 vuotta TampereellaTampereen yliopisto aloitti toimintansa Kansalaiskorkeakoulu-nimisenä Helsingissä 1925. Vuonna 1930 nimi muutettiin muotoon Yhteiskunnallinen korkeakoulu (YKK). Tampereelle YKK muutti 1960 ja 1966 sen nimeksi tuli Tampereen Yliopisto.

Tampereen yliopisto on monialainen yliopisto, jonka tutkimuksellinen profiili on laaja ja monitieteinen. Tiedekuntia on kuusi ja erillisiä laitoksia yhdeksän.

Yliopiston vahvimpia tutkimusalueita ovat yhteiskunnan, terveyden ja hyvinvoinnin tutkimus. Koulutusta järjestetään yhdeksällä koulutusalalla. Tampereen yliopisto on suurin yhteiskuntatieteellisen koulutusalan ja siihen sisältyvien hallintotieteellisten alojen kouluttaja Suomessa.

Tampereen yliopistossa on noin 15 200 tutkinto-opiskelijaa. Henkilökuntaa on noin 2 100. Koko yliopiston menot vuonna 2008 olivat noin 150 miljoonaa euroa. Yliopiston kansleri on Krista Varantola, rehtori Kaija Holli ja hallintojohtaja Timo Lahti.

Yliopiston kotikaupunki Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki. Tampereen yliopisto toimii myös Hämeenlinnassa, Porissa, Seinäjoella, Valkeakoskella ja Virroilla. Yliopiston vaikutuspiirissä asuu noin miljoona ihmistä.

Yliopistouutiset 16.2.2010: Uusi strategia vie yliopiston uudistettuna tulevaisuuteen

Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 22.2.2010 7.32 Muokkaa