Sisältöön
tampereen yliopisto: esittely:
EsittelyTampereen yliopistoEsittely
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Tehdään tulevaisuus

Tampereen yliopiston muutos 2010–2015

Tampereen yliopiston uusi strategia on saanut nimekseen Tampereen yliopiston muutos 2010–2015. Muutoksen yliopisto tekee uudistamalla hallintomallinsa kevyemmäksi, tutkintonsa laaja-alaisemmiksi ja parantamalla tutkimuksen ja kansainvälistymisen mahdollisuuksia.

Tampereen yliopiston profiilissa korostuvat yhteiskunnan ja terveyden tutkimus ja opetus sekä monitieteisyys. Tutkimustoiminnassaan yliopisto haluaa tarttua tärkeisiin ja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

"Tampereen yliopisto kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia", sanoo strategia ja korostaa yliopiston tiivistä yhteyttä valtioon, kuntiin, yrityksiin ja kansalaisjärjestöihin.

Näkyvin muutos arjessa tulee olemaan yli 40 nykyisen yksikön muuttuminen noin kymmeneksi tieteenalayksiköksi eli schooliksi. Niille siirtyvät nykyiset laitosten ja tiedekuntien tehtävät. Tämän seurauksena mahdollisimman monelle professorille, opettajalle ja tutkijalle jää enemmän aikaa opetuksen ja tutkimuksen toteuttamiseen. Merkittävä uudistus on myös yliopiston oman tutkijakoulun perustaminen.

Yliopiston hallitus päätti strategiasta 15.2.2010.

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 4.5.2011 7.48 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti