Keskiviikko 7.3.2001

Tarjolla rautaisannos perulaista elokuvaa

Suomessa perulainen elokuva on harvinaisuus. Viime vuonna elokuvateatteriohjelmistossa nähtiin ensimmäinen perulainen kokoillan elokuva, Francisco J. Lombardin urbaani perhetarina 'Älä kerro kenellekään' vuodelta 1998. Tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlilla esitetään neljässä eri näytöksessä lähes 30 perulaista elokuvaa.

Keskiviikkona ja lauantaina on perulaisten lyhyiden elokuvien erikoisnäytös, torstaina Salvini-näytös ja sunnuntaina dokumenttinäytös. Aiempina vuosina Tampereella on esitetty viisi lyhytelokuvaa kansainvälisessä kilpailussa ja yksi elokuva erikoisohjelmistossa.

Elokuvan vaiheita Perussa

Elokuva saapui Peruun 1800-luvun lopulla. Ensimmäiset näytelmäelokuvat syntyivät 1913. Tämän jälkeen maassa on valmistunut yli 200 pitkää elokuvaa ja noin 2 500 lyhytelokuvaa. Se on aika vähän verrattuna useimpiin muihin Etelä-Amerikan maihin. Perun elokuvantuotantoa ovat vaikeuttaneet epävakaat olosuhteet, joissa elokuvantekijät ovat joutuneet työskentelemään.

Elokuvatuotanto käynnistyi kunnolla vasta 1930-luvulla. Dokumenttien ja uutiskatsausten lisäksi 1920-luvulla syntyi joitakin kunnianhimoisia elokuvia. Ensimmäisiä suuren kansansuosion saavuttaneita elokuvia oli mykkäelokuva 'Luis Pardo' (1927). Elokuva on Zorron tapainen veijaritarina.

Tampereen elokuvajuhlat esittää keskiviikona Alberto Durantin ohjaaman dokumentin 'El famoso bandolero', jossa ohjaaja kertoo työstään. Tässä dokumentissa on otteita 'Luis Pardosta', joka ei ole säilynyt jälkipolville kokonaisuudessaan.

Pedro Sambarino oli italialainen elokuvan pioneeri, joka loi huomattavan uran työskennellessään useassa Etelä-Amerikan maassa. Elokuvajuhlilla nähdään kaksi 1920-luvulla Perussa kuvattua katkelmaa Sambarinon pitkästä dokumentista 'Inca Cuzco'. Ne ovat 'Las tipicas fiestas de Copacabana' ja 'Inca Cuzco', johon äänitettiin Perun kansanmusiikkia New Yorkissa vuonna 1934.

Lyhytelokuvan kultakausi alkoi elokuvalain myötä 1970-luvulla

Vuonna 1972 Perussa tuli voimaan elokuvalaki, jonka ansiosta lyhytelokuvatuotantoa tuettiin taloudellisesti. Tällä tukijärjestelmällä oli suuri merkitys lyhytelokuvan kehitykselle. Monet nykyohjaajat oppivat ammattinsa lyhyen lajityypin parissa. Lain myötävaikutuksella noin 20 vuoden aikana syntyi 1 500 lyhytelokuvaa.

Lyhyitä elokuvia piti esittää elokuvateattereissa ennen illan pitkää elokuvaa. Tuki lopetettiin 1991. Sen tilalle syntyi valtiollinen elokuvatuotantoa edistävä järjestö (CONACINE), joka jakoi rahaa myös lyhytelokuville. Tämäkin tuki elokuvatuotannolta loppui vuonna 1998.

Tällä hetkellä elokuvan rahoitus on kipeä poliittinen kysymys maassa, jossa eletään uusia, presidentti Fujimorin jälkeisiä aikoja. Lyhytelokuvatuotanto on supistunut, mutta uusia tekijöitä ilmaantuu kaiken aikaa. Nuoret tekijät ovat perustaneet riippumattoman tuotantoyhtiön Llactaymanta Nawiyn, jonka ensimmäinen tuotanto on Tampereen kansainväliseen kilpailuun valittu 'Q'eshwachaka - el puente dorado' (Kultainen silta) vuodelta 2000.

Dokumentti kuvaa ikivanhaa, inkoja edeltävää lähes rituaalinomaista perinnettä. Sen on ohjannut Jorge Carmona del Solar. Neljä kyläyhteisöä rakentaa joka vuosi Apurimac-joen ylittävän Q'eswachaka-nimisen riippusillan uudelleen. Kultainen silta on käyttäjilleen kuin vanha ystävä. Kun vanha silta puretaan, he vuodattavat kyyneleitä. Dokumentti esitetään sunnuntain näytöksessä.

Lyhytelokuvanäytöksissä tuottoisan kauden dokumentteja ja fiktiota

Perulaisista lyhytelokuvista valtaosa on fiktiota. Animaatioita on tuskin ollenkaan. Lyhyitä dokumentteja on tehty jonkin verran. Elokuvajuhlat on koonnut parinkymmenen viime vuoden ajalta lyhytelokuvia kahteen näytökseen.

Toisessa lyhytelokuvanäytöksessä lauantaina esitetään dokumentin ja fiktion välimaastossa liikkuva Gianfranco Annichinin 'Una novia en Nueva York' ( Morsian New Yorkissa, 1987). Elokuva on perulaisen lyhytelokuvan parikymmenvuotisen kultakauden huomattavimpia ja palkituimpia töitä. Siinä limalainen, 78-vuotias Rogelio Razur kirjoittaa New Yorkilaiseen avioliittotoimistoon löytääkseen miljonäärimorsiamen, joka voisi kustantaa hänen keksintönsä. Keksintö on vesisukset, joilla "voisi kävellä vetten päällä aivan kuin olisi Jeesus Kristus".

Kuvaajana ja leikkaajanakin arvostetun Annichinin elokuvat 'Hombre solo' ja 'Radio Belen' esitetään keskiviikon lyhytelokuvanäytöksessä.

Grupo Chaski (inkojen quechua-kielellä chaski tarkoittaa sanansaattajaa) oli elokuvatekijöiden ryhmä, joka 1980-luvulla toteutti yhteiskunnallisesti valveutuneita dokumentteja. Esimerkkinä ryhmän töistä nähdään keskiviikon näytöksessä kymmenminuuttinen dokumentti 'Sobreviviente de oficio' (Työnä hengissäpysyminen). Vuonna 1987 valmistunut elokuva kertoo nuorukaisesta, joka elättää itsensä tuulilasinpesijänä katujen varsilla. Hän tekee työnsä nokkelasti, luovasti ja vaivojaan säästämättä, toiveikkaastikin. Mutta hänen epätoivonsa on kaikesta huolimatta aistittavissa.

Pitkät dokumentit ja yhteiskuntakritiikki puuttuvat lähes kokonaan nykytuotannosta

Pitkiä, yli 30 minuuttia kestäviä dokumentteja ei juuri valmistu nykyisin Perussa. Niitä ei tehdä eikä esitetä edes televisiossa, mutta reportaaseja tehdään jonkin verran. Aiheita lähimenneisyydestä ei puutu. Muun muassa sissijärjestö Sendero luminosoa (Loistava polku) ja sen vaikutusta Perun yhteiskuntaan on kuvattu toistaiseksi vain joissakin harvoissa fiktiivisissä töissä.

Marita Barean 'Hijas de la violencia' (Sodan tyttäret) vuodelta 1998 on yksi harvoista dokumenteista, joka sivuaa sissijärjestöä ja sen toimintaa. Elokuva esitetään sunnuntain dokumenttinäytöksessä. Se kertoo nuoresta naisesta, Gabrielasta, joka on kasvanut terrorismin varjossa. Hän on yksi Perun tuhansista orvoista, joilta Loistava polku -sissijärjestö on teloittanut vanhemmat. Gabriela on 17-vuotias, hänellä on viisikuinen tytär, ja hän on 'Kissanaiset'-tyttöjengin johtaja.

Samaisessa sunnuntain näytöksessä esitettävä 'Alpaqueros de Chimboya' (Chimboyan alpakan tuottajat) kertoo Perun ylänköjen tärkeästä elinkeinosta. Perussa on kolme miljoonaa alpakkaa, joiden tuotannosta 85 % menee tekstiiliteollisuudelle ja vientiin.

Dokumentti Chimboyan alpakan tuottajat kertoo kyläyhteisöstä, joka saa elantonsa laamaa muistuttavan alpakan hoidosta.

Norjalaissyntyisen ohjaajan Marianne Eyden 1982-1983 valmistunut elokuva kertoo Andeilla 3 700 metrin korkeudessa sijaitsevasta Chimboyan kyläyhteisöstä, joka perinteiseen tapaan vaihtaa villan, lihan ja käsityöt alangolta tuotuun viljaan ja muihin maataloustuotteisiin.

Aldo Salvinin tuotannolle on omistettu yksi näytös

Gianfranco Annichinin ja Aldo Salvinin työt ovat tuoneet Perun lyhytelokuvan maailmankartalle. Salvini on yksi Perun lahjakkaimmista ja tunnetuimmista ohjaajista. Hän on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja, muun muassa Tampereen elokuvajuhlilta tuomariston kunniamaininnan 1993.

Salvinin elokuvat ovat omaperäisiä, groteskilla huumorilla höystettyjä ja ekspressionistisia. Ohjaaja liikkuu marginaalimaailmoissa, joita kansoittavat poikkeukselliset ja syrjäytyneet yksilöt. Torstain Salvini-näytöksessä esitetään kuusi lyhytelokuvaa.

'La misma sangre y misma carne' (Samaa lihaa ja samaa verta) vuodelta 1992 on Tampereella palkittu fiktio, jossa siamilaiset kaksoset Hansel ja Gretel karkaavat vankilasta. Toinen on hullu murhamies, toinen rauhaa rakastava. Edellinen pakottaa jälkimmäistä tekemään hirveitä rikoksia.

Näytöksen tuorein elokuva on vuodelta 1997 oleva 'Los milagros inutiles de Demeyrat' (Demeyratin turhat ihmeteot). Reilun 28 minuutin mittainen tarina kertoo Ebaristosta, joka on murtunut, koska hänen perheensä on tuhoutunut tulipalossa. Hän haluaa panna Jumalan tilille. Hän löytää vanhasta lampusta hengen nimeltä Demeyrat. Henki ei pysty muistinmenetyksensä takia täyttämään Ebariston toivetta nähdä Jumala.

Peru-näytökset:

Focus on Peru 1, Lyhytelokuvanäytös I keskiviikko 7.3. Tullikamari, Pakkahuone

Focus on Peru 2, Aldo Salvini torstai 8.3. Tampere-talo, Studio

Focus on Peru 3, Lyhytelokuvanäytös II lauantai 10.3. Tampere-talo, Studio

Focus on Peru 4, Dokumenttielokuvia sunnuntai 11.3. Tampere-talo, Studio

Lue myös:

Muualla verkossa: