|
Keskiviikko 7.3.2001
Perun kulttuuri sykkii myös taidemuseossa
Inkojen edeltäjät loivat ainutlaatuisia taidesuuntauksia
Tampereen taidemuseon Inkat ja heidän edeltäjänsä -näyttelyn kokoamiseen meni kolme vuotta ja toistasataa neuvottelua suurlähettilästasoa myöten. Museonjohtaja Anneli Ilmonen kertoo, että näyttelyn saaminen Suomeen on tilaisuus, joka ei toistu seuraavaan sataan vuoteen Suomessa, eikä varmaaan Pohjoismaissakaan.

Porraskuvioinen villaviitta Nasca - Wari-kulttuurin ajalta 600 - 850 jKr
|
"Meille annettiin suuri arvo museona. Ja sitten sekin vaikutti, että Suomen valtiohan on ottanut Perun tärkeimmäksi kehitysapuamaakohteeksi juuri Etelä-Amerikassa viime vuonna. Ja onhan meillä siellä upea suurlähettiläs", Ilmonen kertoo.
Tampereella voi ihailla teoksia viidestä eri museosta Perusta sekä yhdestä museosta Suomesta. Näyttely on yhtä laaja kuin taidemuseon aiempi Sulkakäärme ja Jaguaarijumala -näyttely, joka esitteli Guatemalan ja Meksikon muinaisaarteita.
"Esineiden kuljetus oli vaikea ja monimutkainen prosessi. Niitä varten rakennettiin erikoislaatikot, ja mukana seurasi aina muun muassa Perun valtion kuriiri, joka ei päästänyt töitä silmistään."
Perun kolmelta vuosituhannelta peräisin oleva taide esittelee useita kulttuureja, joista inkat ovat vain pieni osa. Näyttelyssä on esillä muun muassa Paracas-kulttuurin ikivanhoja tekstiilejä, jotka ovat Ilmosen mukaan kultaakin kalliimpia.
Eroottinen keramiikka herättää Moche-kulttuurin eloon
Inkat ja heidän edeltäjänsä -näyttelyn ilahduttavimpia esineitä ovat eroottiset keramiikkaesineet. Esineitten suorasukaisuus herättää taiteen eloon uudella tavalla, sillä lähes kahden vuosituhannen takaiset työt ovat piristävän arkipäiväisiä ja inhimillisiä.
"Eroottiset esineet ovat yksi pieni osa. Me olemme pistäneet ne esille erikseen, koska osa ihmistä ei halua lasten näkevän näitä teoksia", Ilmonen selventää.
Näyttelyn eroottiset esineet ovat enimmäkseen Moche-kulttuurin ajalta 100 - 700 jKr. Keramiikkaesineet on löydetty pääosin haudoista. Tampereen taidemuseon näyttelyluettelon mukaan tämä viittaa siihen, että esineillä on ollut pelkkää estetiikkaa tärkeämpi merkitys. Ne ovat voineet liittyä hedelmällisyyteen, mutta taide-esineissä on kiinnostavasti mukana myös muun muassa huumori ja sukupuolitaudit.
|
|
Yhdyntä. Keramiikkaa Moche- kulttuurin toiselta vaiheelta 100-200jkr.
|
Moche-kulttuuri ja eroottisen keramiikkataiteen suosio hiipuivat yhtä aikaa, sillä tätä taidemuotoa ei ole löytynyt paljoa enää myöhempien kulttuurien ajalta.
Nasca-kulttuuri tunnetaan aavikkokuvioista
Moche-kulttuurin aikalaisesta Nasca-kulttuurista on myös esillä hauskoja eläinaiheisia keramiikkaesineitä ja muotokuvakeramiikkaa. Näyttelyssä jäävät kuitenkin näkemättä Perun muinaisten kulttuurien rakentamat mahtavat linnoitukset, vaikka Machu Picchun uskomattomattomaan rakennelmaan voikin tutustua näyttelyn multimediaohjelmassa.
Nasca-kulttuurin ajalta Perun etelärannikolta tunnetaan toistakymmentä linnoitusta. Kulttuuri on tullut kuuluisaksi kuitenkin toisenlaisesta taiteesta, jota ei näyttelyyn ole voitu tuoda, nimittäin valtaviin mittasuhteisiin tehdyistä Nasca-linjoista. Linjat ovat eläin-, spiraali- ja kolmiokuvioita aavikolla.
Tampereen taidemuseon näyttelyluettelon mukaan kuviot ja hahmot löydettiin 1920-luvulla ja niitä on tutkittu 1940-luvulta lähtien. Niistä tuli kuuluisia 1960-luvulla, kun ne julistettiin avaruusalusten kiitoradoiksi.
"Kovasti on väitetty, että ne on ufojen tekemiä ja se on täyttä huuhaata", Ilmonen kertoo.
Kuviot ovat noin 500 neliökilometrin alueella. Se vastaa kooltaan Tampereen pinta-alaa ilman vesistöjä. Mutta suuruus ei aina tarkoita valtavia ponnisteluja, sillä kuviot on tehty poistamalla aavikon tumma pintakerros, mikä ei ole ollut kovin raskas tehtävä.
"Muinaiset nascalaiset on kääntäneet aavikon kivet ylösalaisin, ja saaneet näin aikaan viivoja maaperään", Ilmonen kuvailee.
Tutkijoiden mukaan aavikkopiirrokset on voitu tehdä matematiikan avulla ja ne on tarkoitettu luultavasti jumalien katseltaviksi. Museonjohtaja Anneli Ilmonen kertoo, että kuvioilla on myös ollut käytännöllinen tarkoitus:
Merkkihenkilön kultainen koristesarja Chimú-kulttuurin ajalta 850 - 1450 jKr.
|
"Osa näistä linjoista on kulkenut vesisuonien päällä, ja tällä tavalla on sitten maanalaisia vesikanavia rakennettu alueelle. Ja niissä on samalla ollut symbolisia kuvioita, joilla on uskonnollista merkitystä."
Kävijämäärät ennustavat hyvää
Inkat ja heidän edeltäjänsä -näyttelyssä kävi helmikuussa pakkasistakin huolimatta yli 13 000 ihmistä. Jos sama vauhti jatkuu, rikkoutuu näyttelyn 75 000 kävijän tavoite puolessa vuodessa juuri sopivasti.
|