Uutiset Linkit Arkisto In English
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Webbari:
Vallankumouksen vuosi 1971
Elokuvamuistoja

Lauantai 10.3.2001

Kauhun mestari David Cronenberg

Kanadalainen David Cronenberg on palkittu ja kiistelty ohjaaja ja käsikirjoittaja. Suuri yleisö on oudoksunut hänen elokuviensa älyllistä kauhua, eivätkä kriitikotkaan ole olleet yksimielisiä hänen taiteestaan. Hänen työnsä ovat kuitenkin saaneet kansainvälistä tunnustusta.

Ohjaaja David Cronenberg

David Cronenbergista piti tulla lääkäri. Hän aloitti biokemian ja biologian opinnot, mutta siirtyi myöhemmin opiskelemaan englannin kieltä. Lääketiede on vahvasti mukana hänen elokuvissaan ja hän on mestari biologisen kauhun luojana.

Cronenbergin elokuvista löytyy äärimmilleen vietyä autourheilua, käsistä riistäytyviä videopelejä, pornografiamaista seksiä, aivojen manipulointia, huumeita. viruksia ja mutaatioita. Hän on kekseliäs ja taitava kauhutehosteiden käyttäjä. Hiuksianostattava väkivalta on hänen elokuvilleen tunnusomaista.

Patoutumien purkaminen taiteen perusta

Tampereen elokuvajuhlilla esitetään kolme Cronenbergin lyhytelokuvaa. Nämä ovat Stereo (1969), Crimes of the Future (1970) sekä Camera (2000). Kaksi ensimmäistä Cronenberg teki yliopistoaikanaan ja ne ovat tyyliltään lähinnä surrealistisia taide-elokuvia. Lyhytelokuva Camera on tuoreinta tuotantoa.

Suurelle yleisölle tuttuja ovat Cronenbergin kassamenestys Kärpänen (1986) ja pessimistinen tragedia Erottamattomat (1988). Suurta huomiota ovat herättäneet myös Videodrome (1983), Naked Lunch (1991), eXistenZ (1999) sekä Crash (1996), jonka esittäminen kiellettiin Lontoon hienostokaupunginosassa Westminsterissä, koska sen iljettävyys ylitti sietokyvyn rajan.

Myös näyttelijänä ja tuottajana kokeillut Cronenberg on itse sitä mieltä, että "patoumien purkaminen on kaiken taiteen perusta ja tämä koskee erityisesti kauhuelokuvia, koska kauhu on perustavaa laatua oleva tunne."

Esitykset Tampere-talossa lauantaina 10.3. kello 15 ja sunnuntaina 11.3. kello 11.






Lue myös:

Muualla verkossa:


.

Teksti: Maikki Zotow

Päivitetty: 28.03.2001 kello 11.34