Festival News 2001 Tampere Film Festival
Uutiset Linkit Arkisto In English
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Webbari
Vallankumouksen vuosi 1971
Elokuvamuistoja

Elokuvamuistoja. Lauantai 10.3.2001

Liian nuori elokuviin

Bernard ja Bianca -elokuva jäi vain haaveeksi

Lapsuuden elokuvista ensimmäisenä mieleen tulee elokuva, jonka olisin halunnut nähdä - Walt Disneyn Pelastuspartio Bernard ja Bianca. Elokuva jäi kuitenkin näkemättä minun tahdostani huolimatta.

Kun Bernard ja Bianca-elokuva tuli elokuvateatteriin, olin 6-vuotias ja elokuvan ikärajana oli 7-vuotta. Niinpä jäin kiltisti kotiin, kun äitini lähti vanhemman veljeni kanssa elokuvaa katsomaan. Mieleeni ei edes tullut ujuttautua mukaan, sillä uskoin lujasti, että sääntöjä ei saa rikkoa.

Bernard ja Bianca on animaatio, joka kertoo kahdesta hiirestä, jotka lähtevät pelastamaan orpotyttö Pennyä ilkeän Madame Meduusan ja tämän apureiden kynsistä. Tapahtumat sijoittuvat rämeikölle, hylättyyn jokilaivaan. Jos olisin päässyt katsomaan elokuvaa, tiedossa olisi ollut Madame Meduusan ja tämän alligaattoreiden häijyilyä, timantin metsästystä, hiiriromantiikkaa ja riipaiseva tarina pienestä orpotytöstä. Lopulta paha olisi saanut palkkansa ja Penny olisi saanut uuden kodin.

Bernard ja Bianca -elokuva väikkyy mielessäni ikään kuin olisin sen nähnyt. Sain myöhemmin satukasetin, johon elokuvan tarina ja laulut oli äänitetty.Keräsin tuohon aikaan myös kuvatarroja elokuvasta. Tarroja sai purukumin mukana. Kun purukumia osti ahkerasti, tarrat sai liimata valmiiseen kuvakansioon. Niinpä elokuvasta tuli elävää kuvaa mielessäni.

Aina välillä muistan haikeana tätä elokuvaa, jota en ole vieläkään nähnyt. Mistähän sen saisi katsottavaksi?