Uutiset Linkit Arkisto In English
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Webbari
Vallankumouksen vuosi 1971
Elokuvamuistoja

Perjantai 9.3.2001

Niilo Heinon uraan mahtuu 350 lyhytelokuvaa

Arkiston aarteiden Lappi-elokuvien joukossa esitetään elokuvaaja Niilo Heinon (s.1927) Sompio-sarja 1960-luvun alusta. Heino aloitti elokuvien teon heti sodan jälkeen vuonna 1944.

"Olin nuorena poikana radiossa aika paljon erilaisissa näytelmissä, ja siitä innostuin ylipäätään elokuva-alaan", Heino kertoo.


Pekka ja Pätkä esitetään samassa näytöksessä Sompio-sarjan kanssa

Työnantaja oli alkuun Finlandia-Kuva. Myöhemmin Heino siirtyi legendaarisen Suomi-Filmin palvelukseen. Lyhytelokuvia Heino on tehnyt kaikkiaan noin 350. Hän on kuvannut suomalaista työntekoa, tapoja ja kulttuuria eri puolilla Suomea.

Sompio-elokuvista Niittyheinänteko kertoo heinänteosta jokivarsiniityillä ja Kiiskismarkkinat on puolestaan kertomus syyskalastuksesta kalojen ahtautuessa jokea ylös ruskaa pakoon. Sompio ykkönen on yleisesitys alueesta, johon rakennettiin suuri Lokan tekoallas Kemijoen veden säännöstelemiseksi.

"Kuvauspaikat ovat jääneet varmaan Lokan altaan alle, ja liekö enää sitä kylääkään, jossa elokuvia tehtiin", Heino miettii.

Sompio elokuvista Niittyheinänteko kertoo heinänteosta jokivarsiniityiltä elämille ja Kiiskismarkkinat on puolestaan kertomus syyskalastuksesta, jossa kalat ahtautuvat jokea ylös ruskaa pakoon. Sompio ykkönen (elokuvan nimi) on yleisesitys alueesta, johon rakennettiin suuri Lokan tekoallas Kemijoen veden säännöstelemiseksi.

Elokuvia korvakuulolta

Heino on tehnyt elokuva-alalla kaikkea. Hän on toiminut ohjaajana, kuvaajana, leikkaajana ja käsikirjoittajana.

"Monet elokuvat tehtiin siihen aikaan pelkältä korvakuulolta."

Niilo Heino on tallentanut lyhytelokuviksi muun muassa tervahaudan valmistusta ja polttoa, lohipadon rakentamisen, isorysällä pyyntiä, karjanhoitoa, elonkorjuuta, perunannostoa, aidan rakentamista, vastan tekoa, pellavan muokkauksen vaiheita ja sahdintekoa. Veitsiluoto-elokuva, 1963, toi Heinolle Jussi-patsaan.

Kekkosen matkassa

Heino osallistui kuvaajana toistakymmentä kertaa presidentti Urho Kekkosen valtiovierailuille ja ulkomaanmatkoille.

"Mieleen on jäänyt niistä matkoista useita muistoja ja tapahtumia kuten sekin, kun presidentti Kekkonen kiipesi palmuun", Niilo Heino muistelee. Vuonna 1978 Niilo Heino jäi eläkkeelle.

Vieläkin hän kertoo seuraavansa elokuva-alaa, joka on kovasti muuttunut.

"Vaikka kuuloni on huonontunut, katselen ja seuraan mielelläni edelleen elokuvia televisiosta, ja viimeksi elokuvateatterissa kävin katsomassa Åke Lindmannin uusimman elokuvan Lapin kullan kimalluksen".

Lyhytelokuvien Lapin neljäs ja viides näytös esittelevät 1950- ja 1960-luvun taltiointeja. Mukana on Niilo Heinon ensimmäinen Lappia kuvaava värielokuva Sompio-sarja. Arkiston aarteet lauantaina 10.3. klo 17 ja 19 Kino-Palatsissa.






Lue myös:

Muualla verkossa:

Teksti: Leo Härmä
Kuva: Tampereen elokuvajuhlat
Päivitetty: 09.03.2001 kello 0.15