|
Sunnuntai 11.3.2001
Onnenpeli 2001 sai Jameson-palkinnon
Aleksi Salmenperän ohjaama lyhytelokuva Onnenpeli 2001 sai Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina kaikkien aikojen ensimmäinen Jameson Short Film Award -palkinnon Suomessa .

Aleksi Salmenperä sai 6 000 euron palkinnon elokuvalla Onnenpeli 2001.
|
"Elokuvan tarkoituksena on herättää kysymys, onko oikeaa tapaa elää toisen ihmisen
kanssa, onko toisen kanssa olo vain opittu malli, voiko yksin olla onnellinen", kyselee nuorehko elokuvantekijä.
"Pyrimme tekemään elokuvan, joka näyttäisi itsestään syntyneeltä. Elokuva valmistui juuri Tampereelle."
Aleksi Salmenperä opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvaohjaajaksi. Onnenpeli 2001 on koulun oppilastyö. Jo toissa vuonna Aleksi sai Tampereella Vuoden lupaus -palkinnon.
Käsikirjoituksen elokuvaan Aleksi on tehnyt yhdessä Pekka Pesosen kanssa. Salmenperän mukaan hyvistä käsikirjoittajista on puutetta. Kuvaajana elokuvassa toimii Tuomo Hutri. Elokuvan musiikista vastaavat Ville Tanttu, Markus Nordenstreng ja Jo Hope. Onnenpelissä esiintyvät Minna Haapkylä, Ville Virtanen, Tommi Eronen ja Johanna Schulten.
Onnenpeli 2001 valittiin voittajaksi Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun fiktioiden joukosta. Kotimainen tuomaristo katsoi, että elokuva edustaa hyvää eurooppalaista luovaa elokuvaa ja sillä on mahdollisuus saavuttaa eurooppalainen yleisö. Palkinto on suuruudeltaan 6 000 euroa, mikä on toiseksi suurin Suomessa lyhytelokuvalle myönnettävä palkinto.
Jameson Short Film Awards -palkinnot myönnetään vuosittain kahdeksalla elokuvafestivaalilla, jotka kuuluvat Euroopan elokuvafestivaalien yhteenliittymään. Seuraava palkinto jaetaan Dresdenin elokuvajuhlilla Saksassa huhtikuussa.
|