Uutiset Linkit Arkisto In English
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Webbari:
Vallankumouksen vuosi 1971
Elokuvamuistoja

Sunnuntai 11.3.2001

Elokuvamarketissa on ostajan markkinat

Tampereen elokuvajuhlilla järjestetään myös tänä vuonna elokuvamarket. Kotimaisilla tekijöillä ja tuottajilla on tilaisuus tarjota elokuviaan paikalla oleville kansainvälisille ostajille ja festivaaliedustajille. Marketin palveluihin kuuluvat video on demand -palvelu ja elokuvien myyntiluettelo, jossa on tänä vuonna noin 1600 nimikettä. Markettiin osallistuminen on ilmaista.

Juhani Anttila
Juhani Anttila auttaa asiakkaita löytämään oikean elokuvan.

"Ensimmäinen päivä oli meille tosi helppo, kun vanhat filkkarikonkarit varasivat isot pinot elokuvia ja istuivat katselukopeissa tuntikausia. Perjantaina olikin sitten tosi vilkasta, kun asiakkaita oli enemmän ja katseluajat lyhyempiä", kertoo toista vuotta elokuvamarketissa työskentelevä Juhani Anttila.

Marketin asiakkaista enemmistö on ulkomaisten elokuvafestivaalien ja TV-kanavien edustajia, mutta esimerkiksi ohjaajia käy myös paljon.

"Joistakin filmeistä on sana selvästi kiertänyt. Esimerkiksi PV Lehtisen Hyppääjää on käyty katsomassa paljon."

"Elokuvan tekijät ovat käyneet tarjoamassa meille elokuviaan myös juhlien aikana, ja olemme ne ilomielin katseluun ottaneet. Tällaisissa tapauksissa omien teosten mainostaminen jää tekijöiden omille harteille, sillä kataloogiinhan niistä ei mainintaa enää saa."

Kilpailijoiden töitä uusintana

Kansainvälisessä kilpailusarjassa nähdyn italialaisen Le Foto Dello Scandalon ohjaaja Daniele Lunghini kävi marketissa katsomassa kilpailijoidensa töitä:

"Olin kyllä kilpailuesityksessä, mutta halusin nähdä muutaman elokuvan uudelleen. Suomalaisista elokuvista olisin halunnut nähdä Sami Hantulan Poloiset paranormaalit, mutta se oli juuri katselussa. Täytyy tulla iltapäivällä uudelleen."

Elokuvien tekijät saavat tiedon siitä, ketkä heidän elokuviaan ovat käyneet marketissa katsomassa. Näin elokuvien tekijät voivat tyrkyttää tuotoksiaan jälkeen päin niistä mahdollisesti kiinnostuneille ostajille.






Teksti: Matias Hasu
Kuva: Raija Pappila
Päivitetty: 28.03.2001 kello 11.42