|
Sunnuntai 11.3.2001
Nitraattifilmien käsittely vaatii erityisosaamista
Osa Arkiston aarteet -sarjan elokuvista on talletettu nitraattifilmeille, joiden käyttö lopetettiin kokonaan vuonna 1953.
Kino-Palatsin lisäksi palonarkoja filmejä voidaan näyttää vain Turun Dominossa ja Elokuva-arkiston omassa Orion-teatterissa Helsingissä.
Tampereella olleen elokuvateatteri Imatran palon jälkeen vuonna 1929 säädettiin asetus nitraattifilmien säilytykselle ja näytölle vaadittavista paloturvallisuusmääräyksistä.
Pentti Mallinen säätää kuvan sijainnin kankaalla
|
Alan veteraani Pentti Mallinen pyörittää vanhoja filmejä tottunein käsin Kino-Palatsin konehuoneessa. Hän sai
elokuvakoneenkäyttäjän lupakirjan suoritettuaan alan tutkinnon Helsingissä vuonna 1948. Kurssin painopisteet olivat
elokuva-, vahvistin- ja sähkötekniikan sekä asetusten opetuksessa.
Varsinaisen leipätyönsä Suomi-Filmin elokuvalaboranttina tehnyt Mallinen on jo eläkkeellä, mutta lähtee kutsun
saatuaan herättämään henkiin menneitten aikojen kuvaukset. Mallinen käy näyttämässä lähinnä Elokuva-arkiston
filmejä. Seuraava 'komennus' vie hänet Turkuun huhtikuun alussa.
"Vielä löytyy meitä, jotka ovat saaneet alan koulutuksen, mutta kuka pystyy näyttämään filmejä muutaman kymmenen
vuoden kuluttua. Kun me olemme menneet, niin häipyykö meidän mukanamme myös kuvaukset vanhoista ajoista", pohtii Mallinen.
"Mikäli nitraattifilmejä ei säilytettä oikein, ne kutistuvat sekä leveys- että pituussuunnassa. Tällöin ne eivät enää pyöri koneissa. Tämä oli toinen syy nitraattifilmeistä luopumiseen ja asetaattifilmien käyttöön siirtymiseen."

Nitraattifilmien näyttöä on valvottava koko ajan
|
"Vaaratilanne syntyy, jos filmi jumittuu koneen porttiin. Tällöin se kuumetessaan syttyy palamaan, katkeaa ja tuli leviää
sekä tulo- että lähtökelalla olevaan filmiin. Tämän vuoksi nitraattifilmejä näytettäessa konehuoneessa pitää olla
palonkestävät seinät sekä luukut. Filmit saattavat kaasuuntua säilytyksen aikana. Siksi myös säilytystilojen tulee olla
tulenkestäviä", kertoo Mallinen ja näyttää Kino-Palatsin filmien säilytysbunkkeria. |