Uutiset Linkit Arkisto In English
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Webbari:
Vallankumouksen vuosi 1971
Elokuvamuistoja

Sunnuntai 11.3.2001

Ryssä perkele ja Hyppääjä yleisön suosikkeja

Yleisö pääsi jälleen äänestämään suosikkejaan Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Kotimaisen kilpailun yleisöäänestyksen voitti Reijo Nikkilän Ryssä perkele - sotavankina Suomessa ja kansainvälisen kilpailun yleisöäänestyksen voitti PV Lehtisen Hyppääjä.

Kotimaisen kilpailun 27:stä elokuvasta suosituimmaksi yleisö äänesti Reijo Nikkilän ohjaaman ja käsikirjoittaman dokumentin Ryssä perkele - sotavankina Suomessa. Dokumentissa venäläiset sotavangit muistelevat ankeita leirioloja ja työntekoa suomalaisissa maalaistaloissa. Suomessa oli talvi- ja jatkosodan aikana noin 70 000 sotavankia, joista noin kolmasosa kuoli karuilla vankileireillä. Monille vangeille työrupeama suomalaisissa maalaistaloissa koitui pelastukseksi.

PV Lehtisen Hyppääjä, hymni uimahyppäämiselle, miellytti myös kansainvälisen kilpailun yleisöä. Hyppääjä voitti elokuvajuhlien Grand Prix'n, kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon ja Risto Jarva -palkinnon. Lehtisen teos oli myös nuorisoraadin suosikki. Koskaan aikaisemmin elokuvajuhlien historiassa yksi elokuva ei ole voittanut kaikkia merkittäviä palkintoja.

Yleisöäänestyksen palkinnot on postitettu voittajille.






Lue myös:

Muualla verkossa:

Teksti: Anne Paananen
Päivitetty: 05.04.2001 kello 11.06