|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||||||||||||
![]() |
![]() |
|||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|||||||||||||||||||
|
|
|
Vuonna 1968 ensiesiintymisensä TV-ruudussa tehneen Kössi Kengurun katsojakunta kattaa jo yli kaksi sukupolvea. Monet 70-luvun lapset katsovat nyt Kössin uusintoja yhdessä omien lapsiensa kanssa. "Pienet katsojat eivät anna itse palautetta ennenkuin kolmikymppisinä", pohtii Heikki Prepula Kössi Kengurun nykyistä kulttisuosiota. "Viime vuosina Kössi on noussut keskusteluissa esiin varsin yllättävissä yhteyksissä", kertoo animaattorin vaimo Aila Prepula. Kössiä on katseltu niin konemusiikin festivaaleilla kuin elokuvakerhoissakin. Taannoin Internetin uutisryhmässä muisteltiin joukolla Kössin kavereiden nimiä. Suosio on huomattu myös Tampereen elokuvajuhlilla. Aikuisyleisön pyynnöstä on tänä vuonna ohjelmistossa erityinen K-24 näytös Pikku Kakkosen klassikkoja kuten Kössi Kengurua ja Käytöskukkaa. Teemat säilyneet 60-luvulta astiKössi Kenguru syntyi 1960-luvun lopulla tilanteessa, jossa televisioon kaivattiin kotimaista lastenohjelmaa ja animaatiota. "Ennenkuin olin tehnyt ensimmäistäkään filmiä, kysyin onko TV2:lla eli silloisella Tamvisiolla kiinnostusta, jos ryhdyn tekemään animaatiota. Ja kiinnostusta oli." Ensimmäisenä yhteistyökumppanina TV:n puolella oli silloinen lastenohjelmien päällikkö, nykyisin Ransu-koiran äänenä tunnettu Pertti Nättilä. Tampereen elokuvajuhlilla Nättilä ja Prepula toimivat tänä vuonna lasten näytösten esittelijöinä. Varsinaisia esikuvia ei Kössi Kengurulla ollut, vaikka Heikki Partasen Käytöskukka-animaatiot 60-luvun puolivälissä loivatkin uskoa paperileiketekniikan mahdollisuuksiin. Myös 60-luvun lopun ilmapiiri vaikutti Kössi Kengurun hahmon syntyyn. "Se toisaalta saneli sen tyypin millainen Kössistä tuli eli tuollainen auttavainen, solidaarinen ja väkivallaton tyyppi." Sen verran 60-lukulaiseksi Prepula tunnustautuu, että on halunnut säilyttää nuo luonteenpiirteet Kössissä myöhemminkin. "Kyllä tämä on tavallaan sellaista sormenheristelyä ollut ja on edelleenkin. Tiettyjä teemoja toistuu, kuten peräänantamaton yrittäminen ja auttaminen, keinojen etsiminen joltain muulta kuin väkivallan tasolta. Onhan nämä aikamoisia moraliteetteja edelleen." "En tiedä onko se nyt sitä 60-lukulaisuutta, että siinä pitäisi kyllä jokin sanomakin olla. Tai sitten se on journalistinen tausta", Prepula tuumii. Kössin hahmo vakiintui VeturissaKahdeksan vuoden aikana 1968-1976 syntyi kuusi TV2:n tuottamaa Kössi-elokuvaa. Näistä ensimmäinen, Kössi Kenguru pohjolassa, oli vielä mustavalkoinen. TV:ssä kestoltaan puolituntiset elokuvat esitettiin viiden minuutin jaksoina. Ystäviensä Masa Myyrän, Anselmi Avaruusapinan ja Allu Alligaattorin kanssa Kössi seikkaili niin avaruudessa kuin vetehisten valtakunnassakin.
Kymmenen ensimmäisen vuoden aikana Kössin hahmo koki muutoksia, mutta vakiintui sitten Veturi-elokuvassa varsin lähelle alkuperäistä muotoaan. Vuonna 1978 valmistunut Veturi oli ensimmäinen Heikki Prepulan itse tuottama elokuva. Se oli myös siirtymä kohti puhtaampaa elokuvailmaisua. Ensimmäistä kertaa Kössi-elokuvasta puuttui kokonaan kertojan ääni. Äänitehosteet Prepula teki itse kotikonstein: "Veturin metallinen syntyi äänittämällä puuskutusta pää pesukoneen rummussa." Uusi Kössi on jo hautumassaVeturi-elokuvan jälkeen Kössi vetäytyi pitkäksi venähtäneelle lomalle. Se sai antaa tilaa Prepulan muille animaatiohamoille kuten Paaperolle, Kuikka Koposelle ja Pullapojalle. Kössin uusi tuleminen tapahtui vasta elokuvassa Plumps! 1997, jossa kalat yrittävät estää Kössin pääsyn palmusaarelle lekottelemaan. Tänä vuonna Kössi esiintyy elokuvajuhlilla uudessa animaatiossa Yhä ylöspäin, joka on mukana kotimaisessa kilpailussa. Tällä kertaa Kössillä on ongelma, josta hän ei selviä ilman ystäviensä apua. Niinpä Kössin seurana vilahtaakin monia Prepulan animaatiohahmoja menneiltä vuosilta. Heikki Prepulan animaatiot ovat voittaneet Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun kaksi kertaa. Lisäksi kunniakirjoja on tullut kaksi. Kössi-elokuvat eivät kuitenkaan ole palkintoja saaneet. Ylen tuottamia Kössi-elokuvia ei tosin kilpailuihin ilmoitettukaan. Näitä vanhoja Kössejä on nyt mahdollisuus nähdä Pikku Kakkosen klassikot -näytöksissä, joita järjestetään elokuvajuhlien aikana sekä lapsille että aikuisille. "Ei se niin vastenmielinen kaveri ole", toteaa Prepula hymyillen haastattelun lopuksi. Idea uudesta Kössi-elokuvasta kypsyy jo animaattorin mielessä. Keski-ikään ehtinyt Kössi Kenguru saattaa olla elämänsä vedossa. Doing!
|
Lue myös: Ääninäytteitä:
Heikki Prepula kertoo:
- Miten 60-luku muokkasi Kössin luonnetta - Kuinka samat perus- ajatukset toistuvat yhä Kösseissä Ääninäytteet ovat Real Audio -muodossa. Vanhemmissa selaimissa niiden kuunteleminen saattaa vaatia erillisen ohjelman. |
|
||||||||||||||||||||
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||