Torstai 8.3.2001

Animaattori Heikki Prepula
saa paperin elämään

"Tuossa sitä sitten seistään ja paahdetaan", myhäilee Heikki Prepula ja osoittaa trikkipöydäksi kutsuttua animaattorin työvälinettä. Pöytä on sangen yksinkertainen: neljä lamppua, pöytälevy ja sen yläpuolelle ripustettu kamera.

Prepulan uuden animaation näyttelijät on järjestetty siisteihin pinoihin pöydän kulmalle: paperista leikattuja pukinjalkoja, pukinpäitä ja mulkoilevia pukinsilmiä. Tekeillä on animaatio kolmesta pukista kertovasta kansansadusta. Pöydän lasilevyn alla on paloista koottu valmis kuva, jossa kolme pukkia tiirailee aidan takaa.

Heikki Prepula trikkipöydän ääressä.

Paahtaminen on ehkä hieman liian vauhdikas sana kuvailemaan pala-animaation valmistumista. Paperipukit saadaan elämään liikuttamalla niitä hieman, ottamalla kaksi kuvaa ja liikuttamalla paloja taas. Sekuntiin valmista animaatiota tarvitaan 24 kuvaa, joten jo muutaman minuutin mittaisen pala-animaation tekeminen vaatii suorastaan buddhalaista kärsivällisyyttä.

"Yleensä valmista tulee 8-10 sekuntia päivässä, mutta hankalammalla materiaalilla ehkä vain pari sekuntia", Prepula arvioi. "Kaikkein vaikeimpia kuvia ei sommitella päivässä. Yhden kerran olen pyyhkäissyt kaiken lattialle. Kai tässä on sitten kärsivällisyys kasvanut."

Viehätys perustuu karkeuteen

Kössi Kengurun ja parinkymmenen muun animaatiohahmon isä Heikki Prepula on kasvatellut kärsivällisyyttään jo kolmenkymmenen vuoden ja 26 animaation ajan. Prepula valitsi 60-luvun lopulla työvälineekseen sakset ja paperin, eikä ole sittemmin niistä luopunut.

"Tietokoneella en ole koskaan edes kokeillut, eihän siinä olisi mitään järkeä tehdä tämän näköistä tietokoneella", Prepula sanoo ja osoittaa trikkipöydän lasilevyn alta katselevia pukkeja. "Ja tavallaan tämän viehätys perustuu juuri siihen karkeuteen, lopputulos on jotenkin karheampaa."

Trikkipöydällä on tekeillä Kolmesta pukista kertova animaatio.

Pala-animaation valitsemiseen vaikutti alunperin myös raha. Kuva kuvalta piirrettyyn täysanimaatioon tarvitaan suurempi työryhmä, joten sen tekeminen on kalliimpaa.

Helposti tulee mieleen, että yksin puurtaminen oli luonnollinen valinta ujonoloiselle Prepulalle. "Kyllä tämä aika lailla on yhden tekijän työtä. Piirtämis- ja kuvausvaiheen olen tehnyt aina yksin. Musiikki on sitten ryhmätyötä, samoin leikkaaminen ja miksaaminen."

Tekniikan valintaan vaikuttivat myös Heikki Partasen 60-luvulla tekemät Käytöskukka-animaatiot. Hinkun ja Vinkun seikkailut olivat Prepulan mukaan "välitön esimerkki" siitä, että paperileikkeilläkin voi tehdä animaatiota.

"Käytöskukat on tehty oikeaoppisesti paperileiketekniikalla. Niissä näkee, että leikkeet liikkuvat irti toisistaan. Naiivius on osa niiden viehätystä", Prepula sanoo.

"Mä taas käytän paperileikkeitä tavallaan väärin, pyrin täysanimaation ilmaisuun paperileikkeillä, jotka eivät siihen kuitenkaan taivu. Olen kehittänyt oman ilmaisuni yhdistelmäksi näitä molempia."

Prepula ei hylkää lapsiyleisöään

Heikki Prepula on tähän asti tehnyt animaationsa lapsille, vaikka pinnan alla niissä piilee hyvinkin aikuisia ajatuksia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että juuri aikuisten animaatiot kasvattavat suosiotaan. Viime syksynä Aardmannin Kananlento veti myös aikuisia teattereihin hekottelemaan vaha-animoidun siipikarjan edesottamuksille. Myös suositut South Parkit avautunevat parhaiten hieman varttuneemmalle yleisölle.

Prepula ei kuitenkaan aio luopua lastenanimaation tekemisestä, vaikka paperileikkeiden marssittaminen aikuisten maailmaan onkin käynyt mielessä.

"Sitten sitä tavallaan pettäisi nuo lapsikatsojat. Kun se palaute on kuitenkin sellaista, että koska tulee seuraava ja vieläkö jaksat tehdä. En mä ole päässyt oikein tosissani yrittämään mitään aikuisten animaatioita."

Lue myös:

Ääninäytteitä: