Sanottua...
Aforismeja ja huumoria elokuvan tekijöistä
Palsta on koottu kolmesta teoksesta Kari Uusitalon kirjoista Värikästä väkeä jo mustavalkoisen filmin aikaan (1995) ja Taju kankaalla suomalaisia elokuvakaskuja (1983) sekä Peter von Baghin teoksesta Elokuvan ilokirja (1990).
Värikästä väkeä
Näyttelijä Leo Jokelalla oli suuri perhe ja menot myös sen mukaiset. Tulojakin oli, mutta ei koskaan riittävästi.
Voidakseen hankkia perheelleen auton, Jokela otti lainaa pankista ja osti sillä käytetyn Mossen.
Huono onni kuitenkin vainosi häntä: ensimmäinen lyhennyserä oli vasta maksettu, kun Jokela ajoi Mossellaan kolarin ja auto särkyi korjauskelvottomaksi eikä vakuutuksia ollut vielä tullut otetuksi. Tunnollisena miehenä Jokela lyhenteli velkaansa vielä pitkään.
Eräänä päivänä tuli vihdoin viimeisen maksuerän vuoro. Laina oli hoidettu viimeistä penniä myöten. Jokela tuli kotiin, heitti lippalakkinsa eteisen hattuhyllylle ja sanoi:
"No niin lapset, nyt auto on meidän!"
Esko Salminen meni ensi kerran naimisiin 21-vuotiaana, Rose-Marie Prechtin kanssa vuonna 1961. Hääkuvat otti yhteinen tuttava Pentti Auer, kutsumanimeltään Antabus.
Salminen ja Auer tapasivat kaksi kuukautta myöhemmin. Antabuksella oli valokuvat mukanaan.
"Mitäs mä olen velkaa?" kysyi Esko kuvat saatuaan.
"No kuutta tonnia mä olen ajatellut", sanoi Antabus. Elettiin vielä vanhan markan aikoja.
"Me ollaan kyllä itse asiassa jo erottu", sanoi Esko.
Antabus huitaisi kädellään.
"Siinä tapauksessa, antaa olla näin!"
Aki Kaurismäeltä kysyttiin kerran eräässä seminaarissa, mitä mieltä hän on elokuvakoulutuksesta. Aki itsehän on harjaantunut ammattiinsa pelkästään käytännön ja kantapään kautta.
"No en minä ole huomannut, että siitä mitään haittaakaan olisi", vastasi Aki nokkelaan tapaansa.
Näyttelijä Paavo Jännes vietti iltaa hänelle entuudestaan tuntemattomassa ravintolassa. Sellaisiakin saattoi löytyä. Illan vanhetessa hän tunsi tarvetta käydä vessassa keventämässä vesilastiaan. Eteisessä hän erehtyi hiukan ovista, suuntasi kohti naisten puolta. Portieeri kiirehti hätiin.
"Sehän on tarkoitettu naisille!"
Sepalustaan jo aukova Jännes murahti:
"No niin on tämäkin!" ja painui sisään.
Elokuvaan 'Kaasua komisario Palmu'(1961) Matti Kassila olisi halunnut mukaan myös alkuperäisromaanin 'Kuka murhasi rouva Skrofin?' kirjoittajan Mika Waltarin.
Kassilan ajatuksena oli sijoittaa kirjailija elokuvan loppuun, missä Palmun apulainen (Martti Ranin) ääneen ihmettelee, mikä oikein oli rouva Skrofin murha-ase. Tällöin kamera olisi poiminut esiin kirjailijan kädessään rouva Skrofin sateenvarjo, kirjailija olisi näyttänyt kädensijaa sanoen:
"Tässä on murha-ase !"
Ja kamera olisi ajanut lähikuvaan sateenvarjon nupista. Kassila soitti hyvin tuntemalleen Waltarille ja esitti ajatuksensa tälle. Kirjailija kieltäytyi kuitenkin kunniasta ja perusteli päätöstään Kassilalle näin:
"Katsos, minä olen niin ujo ihminen. Jos minä tulisin sinne studiolle, minun pitäisi ottaa rohkaisuryyppy ja kenties toinenkin. Ja sinähän tiedät, mitä siitä sitten olisi seurauksena - saattaisi mennä viikko ja kaksikin ..."
Elokuvan ilokirja
Sanottua Hollywoodista ja elämästä siellä
Walter Winchell:
"Hollywood on kaupunki, joka on nähtävä, jotta siihen voisi olla uskomatta."
Billy Wilder:
"Ei ole välttämätöntä että ohjaaja osaa kirjoittaa, mutta on avuksi, jos hän osaa lukea."
Errol Flynn:
"Hollywoodissa kuolleita kunnioitetaan suuresti, eläviä ei lainkaan."
Groucho Marx:
"Tunsin Doris Dayn ennen kuin hänestä tuli neitsyt."
Tuntematon:
"Hollywoodissa ikuinen kolmiodraama muodostuu näyttelijästä, hänen vaimostaan ja hänestä itsestään."
David Niven:
"Elämä Hollywoodissa on kuin emakon rakastelemista: aina tuhat mulkkua vastassa."
Liza Minelli:
"Todellisuus on jotain, jonka yläpuolelle noustaan."
Walt Disney:
"Aina kun muut tekevät pornoa, minä teen rahaa."
Näyttelemisestä
Joanne Woodward:
"Todellinen minäni on esittämieni roolien summa."
Laurence Olivier:
"Näytteleminen on exhibitionismin masokistinen muoto. Se ei ole oikein aikuisen ihmisen hommaa." Truman Capote:
"Olen tuntenut muutamia näyttelijöitä, jotka ovat älykkäitä, mutta ylipäätään: mitä parempi näyttelijä on, sitä typerämpi hän on ihmisenä."
Mae West:
"Seksi on tunnetta liikkeessä."
Montgomery Clift:
"Näyttelijän täytyy kyetä elämään yhteisiä kokemuksia yleisönsä kanssa. Muuten syntyy pelkkää kasvojen venytystä tyhjiössä."
Spencer Tracy:
"Näytteleminen ei ole kovin merkittävä juttu asioiden arvojärjestyksessä. Putkimiehen hommat ovat."
Mia Farrow:
"Olen varma, että ellen nyt tekisi sitä mitä teen, siis näyttelisi, olisin mielisairaalassa. Olen aivan varma tästä.
Errol Flynn:
"Enimmäkseen riitti, että kävelin elokuvien läpi."
Elämää suurempia olentoja
Guillaume Apollinaire:
"Asta Nielsen on kaikki. Hän on juopon visio ja erakon unelma."
Rita Hayworth:
"Jokainen tuntemani mies on rakastunut Gildaan ja herännyt minun viereltäni."
Epäystävällisiä kommentteja
Dean Martin:
"Syy siihen, että ryyppäänon, että selvänä luulen olevani Eddie Fisher."
Marlon Brando:
"Frank Sinatra on sitä tyyppiä, joka kuollessaan kipuaa taivaaseen ja vetää Jumalaa turpiin kostoksi siitä, että tämä on tehnyt hänestä kaljun."
Tony Curtis Marilyn Monroesta:
"Oli kuin olisin suudellut Hitleriä"
Mae Westin kuolemattomia ajatuksia
Erehtyminen on inhimillistä, mutta se tuntuu jumalaiselta.
Onko taskussasi ase, vai oletko vain iloinen tavatessasi minut.
Uskon vakaasti sensuuriin. Olenhan loppujen lopuksi sen tuella ansainnut omaisuuden.
Henkilökohtaisesti pidän kahdentyyppisistä miehistä: koti- ja ulkomaisista.
Pidä päiväkirjaa, jonain päivänä se ylläpitää sinut.
Naiset joilla on menneisyyttä kiinnostavat miehiä, koska miehet toivovat, että historia toistaa itseään.
Mies talossa on arvokkaampi kuin kaksi kadulla.
Kahdesta pahasta valitsen aina sen, jota en ole kokeillut aikaisemmin.
Taju kankaalla
Maalaismummo kaupungissa käydessään pistäytyi elokuvissa.
"No, millaista siellä elävissä kuvissa oli, kyseltiin mummolta kun hän oli palannut kotikyläänsä."
"Eihän siellä sen ihmeellisempää. Piti ostaa piletti niinkuin junaankin mennessä. sitten ne veivät minut suureen saliin, mistä kuului ramahvoonin soitantoa ja seinillä oli paljon kaikenlaisia kuvia. Niitä kuvia siinä aikani katselin, vaan sitten ne sammuttivat valot sieltä salista ja minä läksin pois. Kuka siellä nyt pimeässä istumaan!"
Mistäpä tuntee todellisen elokuvamiehen?
"No, sillä aina taju kankaalla."
Entäpä, mikä on elokuvateatterin paikannäyttäjän tieteellinen nimi?
"Eiköhän se liene tuo ekshibitionisti."
Viipurilaisen T.O.P-Filmin lyhytelokuvasta Miten viipurilainen viettää iltansa oli vuonna 1935 leikattava pois kohtaus, missä nähtiin alaston kylpyyn menevä ( ja samalla Havin saippuoita mainostava) nainen. Samoin oli poistettava kohdat, joissa näkyi paikallisen panimon valmistama Yhdysolut III. Filmitarkastamo siis ilmeisestikin halusi antaa suurelle yleisölle käsityksen, etteivät viipurilaiset naiset lainkaan peseytyneet ennen ulosmenoaan eivätkä miehet ollenkaan juoneet ravintoloissa olutta.
Ja jatkoa seurasi. Filmistudio Oy:n vuonna 1948 tekemästä lyhytelokuvasta Näkymiä Brasiliasta poistettiin kissan takapuoli(!).
Elokuva Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, Ossi Elstelän ensimmäinen ohjaustyö, sai ensi-iltansa elokuussa 1940. Elokuvaa oli ryhdytty kuvaamaan jo kesällä 1939. Elokuvan valmistuttua Ossi Elstelältä kysyttiin, oliko esikoistyö sujunut kommelluksitta.
"No mitenkä sen nyt ottaa", tuumi Elstelä.
"Elokuvaahan kuvattiin kahtena kesänä. Sinä aikana seitsemän henkilöä kuoli, kolme sotaa syttyi, valtioita meni nurin yksi toisensa perään, näyttelijät vietiin kertausharjoituksiin, pääosan esittäjä vaihtui kesken kaiken ja sitä rataa. Me emme piitanneet mistään, muttakun sitten Tauno Palo vietiin armeijaan, niin me vähän hiljensimme tahtia, ja kun minun vuoroni oli lähteä väkeen, niin jätettiin työ lepäämään. Mutta kun uudesta rajasta oli sovittu naapurin kanssa, niin me sen kun taas filmaamaan. Ja valmistahan siitä tuli väkisin."
Reino Valkaman tytär Ritva - nykyinen kuuluisa näyttelijä ja Pertti Palon aviopuoliso - sai puolestaan pikkutyttönä kerran lahjaksi ihastuttavan nuken, jolle kuitenkaan ei näyttänyt ilmaantuvaqn käyttöä.
"Miksi et leiki uuden nukkesi kanssa?" kysyi äiti.
"Se on minun kaunein nukkeni, ja jos se menee rikki en voi antaa sitä lapsilleni."
"Mutta entä jos sinä et saakaan lapsia?"
"Silloin... silloin annan sen lapsenlapsilleni. "
Tampereen kaupungin apulaiskaupunginsihteeri Pertti Paltila toimi pitkään Tampereen elokuvajuhlien johtajana. Hänen tehtäviinsä sisältyI luonnollisesti puheen pitäminen elokuvajuhlien avajaistilaisuudessa.
Vuonna 1978 järjestiin kahdet avajaiset, kotimaisen katsemuksen keskiviikkoiltana ja kansainvälisen kilpailun vastaavasti torstaina. Avauspuheen Paltila oli laatinut erikseen kumpaakin tilaisuutta varten.
Kun torstai-ilta oli käsillä ja Paltila puhujapöntössä, herätti salissa huomiota puheen simultaanitulkintaa englanniksi kuuntelevien kansainvälisten vieraiden naurunhörähdys puheen alkupuolella kohdassa, missä suomalaisyleisö istui haudanvakavana.
No, vapaassa maassahan jokaisella on oikeus nauraa silloin kun haluaa. Paltila jatkoi puhettaan, pääsi ensimmäisen liuskan loppuun - ja jatkoi ilmeenkään värähtämättä täsmälleen aikaisemmalla sävytyksellä:
"Tässä vaiheessa huomaankin, että pidän uudelleen eilistä avauspuhettani."
Paltila taittoi paperinsa kokoon, työnsi ne vasempaan povitaskuunsa, otti oikeasta povitaskustaan uuden paperipinkan ja lisäsi:
"Jatkan tästä tämänpäiväistä puhettani liuskalta kaksi."
Nyt suomalaisyleisön oli vuoro nauraa. Oudompi olisi saattanut vaikka luulla, että temppu oli etukäteen harjoiteltu, niin sulavasti kaikki tapahtui.
Syy kansainvälisen yleisön naurunhörähdykseen selvisi tilaisuuden päätyttyä. Simultaanitulkki oli näet sanonut kuulokkeisiin:
"Well, Mr Paltila näköjään lukee uudelleen eilistä puhettaan. Mutta minulla on edessäni tämänpäiväiseksi tarkoitetun puheen valmis käännös, ja minä käytän sitä!"
|
