| Vuoden 1971 Tampereen elokuvajuhlien
tapahtumat saivat lehdistön tunteenpurkauksiin:
" Tampereen filmifestivaalit: Rankat elokuvajuhlat Paljon
toiveita nuorille", Ilta-Sanomat 01.03.71
Matti Rinne:
Näinkin järjestettyinä elokuvafestivaalit pystyivät
herättämään kiinnostusta vain nuorison piirissä
(kuten paljolta on laita myös elokuvaliikkeen).
Vielä ei aivan olla Speden kuvailemassa tilanteessa: "Saliin
tarvitaan vain yksi tuoli, missä kyseisen elokuvan ohjaaja
istuu illasta iltaan ihastelemassa taitojaan."
Kaiken tämän arvostelun päälle on syytä
muistaa myös seuraava, senälehteen ilmestynyt mielipide:
"Älkää marisko, olkaa kiitollisia että
saamme nähdä elokuvia!"
"Tampereen elokuvajuhlat: Pääpalkinto suomalaiselle
filmille", Helsingin Sanomat 01.03.71
Paula Talaskivi:
Viimeisinä päivinä käynnistyi Tampereen elokuvapäivillä,
kuten kaikilla suuremmillakin viime vuosien festivaaleilla nuorten
elokuva-alan aktivistien eräänlainen "vastarintaliike"
nykyisiä festivaalimuotoja vastaan ja niiden uudistamiseksi.
Ryhmä antoi sunnuntaina julkilausuman. Tarmo Malmberg ja Jaakko
Talaskivi marssivat lauantaina näytösten välissä
tiedottamaan asian johdosta pidettävästä kokouksesta.
Ryhmä, jonka johdossa näyttivät olevan myös
ainakin Elina Katainen ja useita muita tämän hetken nuoria
filmintekijöitä, antoivat sitten sunnuntaina julkilausuman.
Pääasiallisesti se kuitenkin sisältää samoja
uudistusvaatimuksia, joita myös jury yhteisesti esitti.
"Laulu Leninille päätteeksi - jääneekö
loppulauluksi?",Uusi Suomi 02.03.71 Heikki Eteläpää:
Niin päätettiin vallata Tampereen vastapäättyneet
2. kansainväliset luhytelokuvajuhlat, sepustettiin seinälehteä,
järjestettiin "keskusteluja" ja monistettiin julkilausuma,
jossa ei tyydytä vaatimattomasti esiintymään "ryhmänä"
tai "joukkona" taikka edes "enemmistönä",
mikä sekään ei olisi pitänyt paikkaansa, vaan
kerta kaikkiaan "Tampereen elokuvafestivaalien osanottajina"
ilman rajauksia esitetään käytännön kannalta
kutakuinkin haihattelevia ajatuksia juhlien järjestämisestä
vastedes "ei tyhjiössä, vaan konkreettisessa poliittisessa
ja elokuvapoliittisessa tilanteessa".
Juhlien ajaksi näin luotu konkreettinen poliittinen tilanne
oli ilmeinen häiriöelementti, joka ei oikein mahdu katsojademokratian
eikä minkään muunkaan demokratian puitteisiin.
"Monesta junasta moneen makuun", Aamulehti 02.03.71
Erkka Lehtola:
Tampereen elokuvajuhlat alkoivat kellon tarkkuudella, mutta päättäjäisiin
mennessä oli vieteri näemmä jo niin kiristynyt että
se katkesi kokonaan: ohjelmassa oli kahdella kielellä luvattu
palkittujen elokuvien esittämistä, mutta näin ei
tapahtunut kuin osittain. Niinpä juhlat laukesivat laimeaan
lakaisutunnelmaan ja kansa kaikkosi - kuka vähemmin ja kuka
enemmin äänin.
Juhlien pääjärjestelijät olivat joutuneet lähtemään
tuomariston ja ulkomaisten vieraiden lähtiäistilaisuuteen,
ja niin jäi tilanne varsinaisella kisapaikalla jokseenkin sekavaksi.
Osansa päätöspäivän loppuhuipennuksen läsähtäneisyyteen
oli myös sillä, että saliyleisö alkoi heti tulosten
julistamisen jälkeen juoksennella ovissa kuin paremmissakin
viestikisoissa.
"Uppviglare saboterade Tammerfors-festivalen",
Hufvudstadsbladet 02.03.71 Greta Brotherus:
Under söndagen, sista dagen av den internationella filmfestivalen
i Tammerfors, blev det arbetande folket, publiken som under denna
sin fridag löst biljett till filmvisningar, lurad. Ledningen
tillät uppviglaren tarmo Malmberg och hans enligt uppgift hundra
likasinnade att förändra programmet. En visning höll
på att stoppas till förmån för gräl om
en resolution och på kvällen kördes i stället
för en av de prisvinnande filmerna ett agit-prop program som
inte alls hörde dit. Festivalchefen Ilkka Kalliomäki hade
fallit undan efter flere dagars påtryckningar.
"Sairastava elokuvatapahtuma"(puheenvuoropalsta),
Uusi Suomi 02.03.71
Karl Ehder:
Tuntuu suorastaan alentavalta, että maahamme tuodaan koko joukko
kansainvälisiäkin elokuvan asiantuntijoita kuulemaan ja
toteamaan kuinka muutamat kokemattomat lapset nikkaroivat julkilausumia
ja muuta roskaa koko kansan nimissä, kansan joka varmuuden
vuoksi pysyy visusti pois paikalta. Onneksensa.
Oikein sääliksi käy valtiovallan kulttuuritahoisia
tahoja ja Tampereen kaupunkia, jotka tahtomattaan joutuvat hyvää
tarkoittaessaan etupäässä sopeutumattomien "kulttuuri"-kakaroiden
pelinappuloiksi. Tietysti näilläkin elokuvapäivillä
on hyvät puolensa, mutta ne arvot jäävät kyllä
vähäisiksi ellei tapahdu ravakkaa suunnan muutosta.
"Tampereen elokuvapäivät- alku vai loppu?",
Kansan Uutiset 04.03.71
KUITENKIN SE UUSI TILANNE, jonka eteen Tampereella jouduttiin oli
jyrkkä vastareaktio päivien ohjelmaa vastaan. Tämä
reaktio (jota käynnistämässä myös itse
olin) oli täysin spontaani, edeltä valmistelematon. Sen
syynä oli yksinkertaisesti ohjelmiston tasapaksuus , passiivisuus,
juhlien puitteiden kastijako (kerma vastaan rahvas), leijaileminen
ulkopuolella yhteiskunnallisen todellisuuden.
Spontaani liikehdintä alkoi seinäjulisteista, jatkui
aktiivina lakkoavustusten keräämisenä metallille
(juhlien ulkomaiset vieraat eivät tienneet ennen julisteita,
että Suomessa oli metallin lakko, tiedotuksen jälkeen
heiltä saatiin avustuksia siinä kuin muilta) ja päätyi
laajoihin kokouksiin, joihin otti osaa runsaat sata henkilöä.
"Tampere, Eteläranta, Solidaarisuus", Uusi
Suomi 07.03.71
Heikki Eteläpää:
Tällä oppositiolla oli Rosa Luxemburginsa (Elina Katainen)
ja Karl Liebknechtinsa (Tarmo Malmberg). Jälkimmäisen
mukaan (Kansan uutiset 4.3.) "reaktio oli täysin spontaani,
edeltä valmistelematon". Kun kuitenkin seinäsanomalehteä
alettiin värkätä välittömästi, ja
kun erään keskeisen kapinoitsijan suusta kohta tuloiltanaan
kuultiin päättely "minä tuskin katson täällä
enää yhtää filmiä" ei spontaani reaktio
ole saattanut syntyä ainakaan siitä , mitä varten
Tampereen juhlat primääristi järjestetään
ja mitä varten useimmat olivat paikalle hankkiutuneet: elokuvien
katselemisesta ja niiden jälkipunnituksesta, myönteisestä
tai kielteisestä.
"Tampereella oli paljonmelua asiasta ja vähän
vierestäkin", Helsingin Sanomat 07.03.71
Paula Talaskivi:
Kova oli urakka myös niille osallistujille, jotka uteliaisuudesta,
harrastuksesta tai ammattinsa vuoksi yrittivät seurata ohjelmaa
koko päivät pitkät. Sen kyllä tavallaan mahdollisti
tapahtumapaikan hyvin hoidettu ruokala-kahvila. Sinne näet
ennätti pistäytyä pikku tauoilla ja vahvistaa itsensä
niin, ettei välttämättä tarvinnut poistua "talosta"
koko sinä aikana, jolloin ohjelma jatkui, viisi pitkää
päivää.
Yleisöstä vielä: Tampereelle tulleesta nuoresta
elokuva-alan uudistajafalangista näytti osalla olevan suurempi
into julkilausumien ja lakkovetoomusten tekemiseen kuin elokuvien
katsomiseen päivillä. Ainakin heitä näkyi jatkuvasti
kokouksissa käytävillä. Mutta kyllä heilläkin
olisi ollut vielä opittavaa esitetyistä elokuvista - siitäkin
huolimatta, että tiesivät täällä näkevänsä
niitä arkistossa. Ulkomaiset osanottajat sen sijaan katsoivat
uskollisesti ohjelman ja vähän ihmettelivät noita
sivustatoimia.
Festivaalien päätösvaiheet herättivät
paikalla olleissa lehtimiehissä aika lailla ällistystä.
Oli luvattu esittää päätökseksi kaikki
palkitut elokuvat, mutta kesken kaiken - kun vielä puuttui
ainakin kaksi palkituista - ilmestyi kankaalle Naukkarisen Solidaarisuus,
joka oli ollut ohjelmassa juuri edellisenä iltanakin.
"Keskustelu Tampereen elokuvajuhlista", Kansan
Lehti 13.03.71,
Jouko Laroma:
Toivomme ja edellytämme, että Elokuvajuhlat saadaan palvelemaan
aikaisemmasta poiketen myös Suomen työväestön
tarpeita.
Esitimme julkilausumassamme muun muassa, että iltaisin kun
palkkatyöväestö viettää vapaa-aikaansa,
Tampereen elokuvajuhlilla olisi heitä varten varattuna tiivistelmä
päivän ohjelmasta.
|