![]() |
||||||
|
|
|
|
|
|
||
|
AV-makkaraa vai harkittua dokumenttielokuvaa? - Tervetuloa tänne Lahteen viidenkymmenen kilometrin hiihtoon, kailottaa kuuluttajan ääni, kun liukastelen Tampereen Keskustorin poikki. Torille on ajettu iso rekka, jonka kyljessä on jättiläismäinen valkokangas. Hiihtotapahtumasta kertova elokuva kilpailee kirkkaan auringonpaisteen kanssa. Aurinko voittaa. Elokuva saattaisi olla Marja Pensalan elokuva Urheilukatsaus, mutta en jää odottelemaan lopputekstejä. Olen juuri istunut Marja Pensalan kanssa kahvilla. Olemme jutelleet dokumenttien tekemisen lisäksi myös dokumenttielokuvan esityspaikoista. Jättiskriini torilla ei tullut äsken mieleemme. Sehän voisi tuoda lyhyet dokumenttielokuvat suuren yleisön ulottuville. Dokumenttielokuvat ovat suosittua katseltavaa televisiossa. Muualla niitä tuskin näkee. Televisiossakin nähdään vain niitä, jotka mahtuvat television formaattiin ja ohjelmapaikkoihin. Monille mahdollista Kuvauskaluston keveneminen ja halpeneminen on mahdollistanut sen, että dokumenttielokuvan teko on suhteellisen halpaa, helppoa ja nopeaa. - Ruputekniikalla pystytään kuvaamaan kilometreittäin filmiä. Monilta puuttuu selkeä kuvaussuunnitelma ja näkemys. Leikkaamiseen kuluu sitten tolkuttomasti kallista aikaa, sanoo Marja Pensala. Itse hän pitää sopivana suhteena 7:1 eli esimerkiksi kymmenen minuutin elokuvaa varten kuvataan seitsemänkymmentä minuuttia filmiä. Helpon laitteiston lisäksi pitäisi olla myös jonkinlainen näkemys ja suunnitelma etukäteen. Ei riitä, että annetaan filmin vain palaa. Pensala nimittää ironisesti tuota laadutonta elokuvamassaa AV-makkaraksi. - Siinä ei ole elokuvallisen kerronnan dynamiikkaa. Myös dokumenttielokuvassa on oltava nousuja ja draamaa sekä mahdollinen loppuratkaisu. Tekijällä on oltava tavoite, sanoo Pensala. Hän moitiskelee näitä määrään vaan ei laatuun panostavia dokumentintekijöitä taltioijiksi. Historiallisesti taltioinnit saattavat olla dokumentoivia, mutta ne eivät ole oikeita dokumenttielokuvia siinä mielessä kuin hän ne ajattelee. - Halpa koneisto on vaarallinen ase väärissä käsissä, sanoo Pensala. Hän toteaa myös, että hyviäkin uusia kotimaisia dokumentin tekijöitä on olemassa. Mutta dokumenttielokuvantekijäksi ei voi vain ruveta. Pitää olla näkemystä ja sanottavaa. Huumoria ja todellisuutta Pensalalla itsellään on oma yhtenäinen tyylitajunsa, vaikka elokuvat ovatkin erilaisia. Hänen elokuvilleen on ominaista huumori ja ironiakin. - Aihe määrää sen, millainen ja miten pitkä elokuvasta tulee. Pensala on ollut Suomen johtavia lyhyt- ja dokumenttielokuvan tekijöitä parinkymmenen vuoden ajan. Hänen tunnetuin teoksensa lienee sepitteellinen lyhyt satiiri Elsa. Kahdeksankymmenluvulla valmistuivat lyhytdokumentit Hukkareissu ja Kyllikki Virolaisen henkilökuva Hyvä elämä, sitten Urheilukatsaus, Lennä lempi sekä Pimeys, puolipitkä Suomi-dokumentti Menninkäisooppera ja Toini – huutolaistyttö.
Pensala on 1990-luvulla ohjannut enimmäkseen puolipitkiä dokumentteja: Aunuksen kylillä, Tallinnan tuhkimo sekä vaihto-oppilasvuodesta Michiganissa kertova We Love You. Vuonna 2000 valmistunut Sielunpimennys on hieno dokumentti Mologan veteen uponneesta kaupungista. Vuonna 1997 Pensala ohjasi hupaisan sepitteellisen koosteen vanhoista suomifilmeistä, Nyrkin ja hellan välissä. Marja Pensala on palkittu Tampereen elokuvajuhlilla neljä kertaa. Kotimaisen elokuvan pääpalkinnon hän on saanut elokuvillaan Hukkareissu ja Sielunpimennys. Tänä vuonna Pensala on kotimaisen kilpailun tuomaristossa yhdessä Jaak Löhmuksen ja Yrjö Pulkkisen kanssa. Marja Pensala on yksi niistä ohjaajista, jonka elokuvia esitetään retrospektiivinä eli esitellään ohjaajan tuotantoa koko hänen uransa ajalta. Elokuvajuhlilla näytökset Marja Pensala 2: 9.3. klo 15, Pakkahuone ja Marja Pensala 3: 10.3. klo 15, Pakkahuone
TEKSTI: Tuija Lundelin |
|||||||||||||||||||||||
| Festival News 2002 festnews@uta.fi |