![]() |
||||||
|
|
|
|
|
|
||
|
Lyhytelokuva sai oman teatterin internetiin Uusi lyhytelokuvien jakelukanava Pixoff aloitti toimintansa internetissä helmikuun alussa. Pixoff on kotimaisten elokuvantekijöiden ja mediataiteilijoiden oma yhteisö ja verkkopalvelu. Palvelun puuhamiehiä ovat tuottaja Jari Hyttinen ja projektipäällikkö Lassi Tasajärvi. Kyseessä on laaja kehittämishanke, jossa on mukana järjestöjä ja yrityksiä sekä opetusministeriö. Vaikka internet tarjoaa runsaasti multimediaa, ei elokuvan verkkolevitys ole toistaiseksi käynnistynyt odotetulla tavalla. Digitaalisella tekniikalla elokuvan tuotanto on halpaa ja helppoa, mutta jakelukanavat ovat puuttuneet. Aloite uuden verkkopalvelun kehittämiseksi tuli Audiovisuaalisen kulttuurin kehittämiskeskuksesta AVEKista. Tekijänoikeus- ja korvauskäytännöt multimedia-aineiston verkkolevitystä varten eivät ole vielä kunnossa. Tällä alueella Pixoff tekee pioneerityötä. Sopimuskäytäntöjä hiotaan yhteistyössä tekijöiden, tekijänoikeusjärjestöjen ja laitetoimittajien kanssa.
– Aina edes raha ei ole tekijöille tärkeää. Jotta lyhytelokuvia kannattaisi tehdä, niitä pitää voida näyttää muille ja saada palautetta, korostaa Hyttinen. Katsojat ovat löytäneet verkkoteatterin – Pixoffin kautta pääsee katselemaan sellaista lyhytelokuvaa, jota ei näe missään muualla. Vaikka palvelu on ollut käytössä vain muutamia viikkoja, ovat katsojat jo löytäneet sivuille. Avajaispäivänä viidentenä helmikuuta sivuilla vierailtiin yli 800 verkko-osoitteesta, kertoo Hyttinen. Verkkoteatterin kävijätavoite on kunnianhimoinen. Hyttisen mukaan katselijamääräksi odotetaan 20 000–30 000 kuukaudessa. Palvelun volyymi ei ole kuitenkaan itsetarkoitus. Kyseessä ei ole kaupallinen portaali, joka houkuttelee mainostuloja. Kaikki tyylit toivotetaan tervetulleiksi – Pixoffin tavoitteena on mahdollisimman laaja sisältö. Palvelu on jaettu fiktioon, dokumenttiin, kokeelliseen ja animaatioon. Mitään tyylilajia ei haluta sulkea ulkopuolelle. Myös erilaiset alakulttuurit ja marginaalielokuvat, kuten roska- ja riippumaton elokuva, ovat tervetulleita, kertoo Tasajärvi. Lyhytelokuvan tekijäkunta on Suomessa laaja. Kirjo vaihtelee harrastelijoista ammattimaisiin tuotantoryhmiin. Pixoff-yhteisössä on tällä hetkellä jo yli kaksisataa rekisteröitynyttä jäsentä, joista osa julkaisee palvelussa omia filmejään. – Palvelun sisältötuotanto lähtee lyhytelokuvan ruohonjuuritasolta. Samalla kun suuri yleisö hakee sivuilta tietoa ja elämyksiä, on palvelu yhteisön keskustelupalsta ja kohtaamispaikka. Verkostoituminen on tärkeintä, sanoo Tasajärvi. Lyhytelokuvien katselu säilyy maksuttomana Taloudellisesti tuettu kokeilu päättyy kuluvan vuoden lopussa. Tämän jälkeen Pixoffin oman liiketoimintaidean pitää olla kirkas ja toiminnan taloudellisesti kannattavaa. Lyhytelokuvien verkkojakelu säilyy kuitenkin katsojille maksuttomana, Hyttinen lupaa. Yhden jakelukanavan sijaan visioidaan monikanavajakelua. Internetin lisäksi mobiililaitteet ja digitaalinen tv ovat lupaavia vaihtoehtoja. Myös lyhytfilmien dvd-tuotannon Hyttinen uskoo yleistyvän ja toteaa, että elokuvan visuaaliset keinot ovat niin moninaiset, että pelkkä pieni ruutu ei riitä katseluun. Pixoff käynnistelee yhteistyötä myös taidealan oppilaitosten kanssa. Yksi tavoite on saattaa eri oppilaitosten toimijoita yhteen. Harjoitus- ja lopputöinä syntyy paljon lyhytelokuvia, jotka voivat löytää Pixoffin kautta yleisönsä.
TEKSTI: Inkeri Salonharju |
||||||||||||||
| Festival News 2002 festnews@uta.fi |