![]() |
||||||
|
|
|
|
|
|
||
|
Mummun kirjeet elokuvaksi - Koti-ikävä, äitiys ja mummon kirjeet ovat vaikuttaneet Family Files (Perheen tarina) -elokuvan syntymiseen, kertoo elokuvantekijä Mari Soppela. Dokumenttielokuva Family Files kertoo Lapissa sijaitsevasta Ruopsan kylästä ja Soppelan suvun jäsenistä. Muutamia vuosia sitten Soppela löysi mummonsa vanhoja kirjeitä, joihin hänen elokuvansa perustuu. - Elokuva on läpileikkaus omasta suvustani neljän sukupolven ajalta. Toisaalta se kuvastelee omia tunteitani ja mietteitä elämästä, kertoo Soppela. Soppela (s. 1966) on asunut jo kymmenen vuotta Hollannissa, jossa hän on opiskellut uusmediasuunnittelijaksi. Hän on nykyisin naimisissa hollantilaisen miehen kanssa ja heillä on kaksi lasta. Kirjeet saanut mummu on asunut ulkomailla, joten samat tunnelmat vuorottelevat hänen mutta myös hänen pojantyttärensä Mari Soppelan elämässä. Ensimmäinen elokuva - Elokuvani on varmaan aika erilainen verrattuna moniin muihin elokuvajuhlilla nähtyihin elokuviin. Se on niin henkilökohtainen. Siksi tämä tuomariston valinta yllätti minut täysin, sanoo onnellinen elokuvan tekijä. Hän ei halua vielä itseään kutsuttavan elokuvaohjaajaksi, koska kyseessä on kuitenkin hänen ensimmäinen elokuvansa. Mari Soppelan lopputyö Lontoon Middlesexin yliopistosta oli interaktiivinen videoinstallaatio. Multimediaa aiemmin Soppela on ollut mukana tekemässä muun muassa alan festivaaleilla palkittua multimediatyötä Doors of Perception. Soppelan Family Files -niminen multimedia on myös palkittu. Mari Soppela mainitsee, että hänen aikaisemmat työnsä ovat muotokeskeisiä, mutta elokuvan tekemiseen kannusti halu painottaa sisältöä. Hän toteaa, että elokuvassa varmasti näkyy heijastumia hänen työstään uusmedian parissa. Mari Soppelan elokuva voitti Tampereen elokuvajuhlilla kotimaisen kilpailun pääpalkinnon yli 30-minuuttisten lyhytelokuvien sarjassa.Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja on Mari Soppela, tuottaja on Kees Kasander, kuvaajat ovat Timo Peltonen ja Mari Soppela, leikkaajat ovat Leo Anemaet, Maarik Krijgsman ja Mari Soppela sekä tuottaja The Kasander Film Company.
TEKSTI: Tuija Lundelin |
||||||||||||||||
| Festival News 2002 festnews@uta.fi |