![]() |
||||||
|
|
|
|
|
|
||
|
Jasso häntineen on kotimaisen sarjakuvan eturintamassa Suomalainen sarjakuva on 1990-luvun lopulta lähtien elänyt nousukautta. Kotimaista sarjakuvaa julkaistaan nykyään sanoma- ja aikakauslehdissä enemmän kuin koskaan, ja sarjat päätyvät yhä useammin kokonaisiksi albumeiksi. Jasso-kissa, Viivi ja Wagner, B. Virtanen sekä Maisa ja Kaarina löytyvät sekä lehtien sivuilta että usein myös omasta kirjahyllystä. Kymmenvuotias Jasso-kissa on yksi 90-luvulla syntyneistä kotimaisen sarjakuvan toivoista. Ikäisekseen Jasso on ehtinyt tehdä varsin monipuolisen uran suomalaisessa sarjakuvamaailmassa. Jasso on nähty muun muassa Helsingin Sanomissa, Helsinki.net-lehdessä ja BD@fi:ssä, suomalaisten sarjakuvan tekijöiden näyttelyssä. Jasson elokuva-ura alkoi vuonna 1997 kolmessatoista lyhytanimaatiossa. Seuraavana vuonna nämä animaatiot saivat Tampereen elokuvajuhlilla kunniamaininnan. Maalaiskissat esikuvana Jassolle Jasso-kissa on mukana juhlilla tänäkin vuonna, sekä näyttelynä että elokuvana. Keltainen kissa puhuvine häntineen nähdään kuuden animaation voimin kahdessa näytöksessä yhdessä Riekun ja Raikun kanssa. Jasson luojan Juha "Jii" Roikosen mukaan animaatiot tuovat paremmin esille Jasso-kissan vauhdikkuuden ja liikkeen. – Sarjakuvissa Jasso usein vain seisoi paikallaan, ja sen toiminta oli lähinnä pysähtynyttä pohdintaa. Animaatioissa tuli esille hyvin sitä säpinää ja syöksähtelyä, joka on Jassolle ominaista. Jasson esikuvaksi Roikonen nimeää muun muassa Crazy Cat -sarjakuvan. Myös Jukka Tilsan työt ovat inspiroineet Roikosta. – Kotona maalla oli aina paljon kissoja, ehkä siinäkin on jotain taustaa Jassolle, Roikonen kertoo. – Kissa on mielenkiintoinen eläin, koska sen luonne on hieman laiska ja mietiskelevä. Häntä paljastaa helposti kissan mielialoja ja ajatuksia. Kissaa näyttelyn täydeltä Jasso-kissan suosio on johtanut jopa oman fani-klubin perustamiseen. Roikonen ei osaa nimetä tyypillistä Jasso-fania. – Fani-klubissa on ihmisiä laidasta laitaan. Yhteinen piirre taitaa olla se, ettei yhteistä piirrettä ole, Roikonen kuvailee Jasso Glubin koostumusta. Jassoa tuntemattomalle Roikonen suosittelee esimerkiksi uutta Jasso purkissa -albumia, jonka sarjakuvat ovat ilmestyneet aikaisemmin muun muassa Helsinki.net- ja Enter-lehdissä. Näyttely "Jasso kaikilla mausteilla" valmistui Roikosen lopputyönä vuonna 1995. Sen jälkeen näyttely on nähty useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Näyttelystä saatu palaute on Roikosen mukaan ollut kiitettävää. Tampereella festivaalin aikana nähtävässä näyttelyssä on sarjakuvien lisäksi Jasso-tavaroita lattiasta kattoon. Jasson hahmo on päässyt muun muassa mukin kylkeen, t-paitoihin, pinsseihin ja rintanappeihin. Erikoisin tavara luultavasti on tutusti virnistävä Jasso-viehe.
Jasso-kissa vs. Rieku ja Raiku: 7.3. klo 21, Pakkahuone &
10.3. klo 13, Plevna 5.
TEKSTI: Elina Jokisalo ja Marjut Kataja |
|||||||||||||||||||||||
| Festival News 2002 festnews@uta.fi |