Elokuvajuhlat saattaa olla elokuvaopiskelijalle ratkaiseva esitysfoorumi. Pidetyllä elokuvalla voi saada luottamusta tekijänä ja sitä kautta tilaisuuksia toimia tavoittelemassaan ammatissa. Parhaiten festivaaleilta muistetaan palkitut elokuvat, mutta jo pääseminen kilpailusarjaan vaikuttaa omiin tekemisen mahdollisuuksiin, myös koulun sisällä.

Elokuvakoulut haluavat tulla tunnetuiksi laadusta. Julkisuudessa laatua mitataan koulun tuottamien elokuvien menestyksellä. Koulutöillä on olemassa kaksi esitysfoorumia: televisio (käytännössä Ylen Ykkönen) ja festivaalit. Joten toki elokuvakouluissa tuotetaan mieluiten elokuvia, joiden kaltaiset saavat kutsuja festivaaleille, parhaassa tapauksessa tulevat palkituiksi ja myydyiksi televisiolle.

Festivaalien elokuvavalinnat vaikuttavat suoraan siihen, millaisia lyhytelokuvia suomalaisissa elokuvakouluissa tehdään.

Tietenkään me elokuvaopiskelijat emme käsikirjoituspalavereissa mieti, millaisella tarinalla pääsisi mahdollisimman monille festivaaleille. Mutta sitä, mikä saa julkista kannustusta, tuetaan - niin koulun ulkopuolella kuin koulussa.

Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolla meitä ohjaajaopiskelijoita koulutetaan pitkän elokuvan tekijöiksi. Ennen kuin voimme saavuttaa tuon päämäärän, on onnistuttava ja vakuutettava lyhytelokuvien tekijänä.

Koulun vaikutus opiskelijan tulevaisuuden kannalta on kiistaton: koulu voi tukea meitä tekemään itsemme näköisiä töitä ja auttaa kulkemaan omaan suuntaan. Tai - jos koulu niin valitsee - se voi myös pyrkiä ohjaamaan kaikkia tiettyyn muottiin pedagogisista tai ammattikentän tilanteen vaatimista syistä.

Elokuvakoulutus on suorassa yhteydessä kotimaisen elokuvan ammattikenttään, ja molemmat vaikuttavat toisiinsa. Jos - tai tällä hetkellä pikemminkin kun - elokuvan ammattikentällä tuetaan riskittömiä projekteja, niin tehdään kouluissakin.

On toki sinänsä ymmärrettävää, että kun rahaa on vähän sen haluaa sijoittaa riskittömiin kohteisiin.

Mutta toisaalta on yhtä helppo ymmärtää, että riskittömät sijoitukset synnyttävät hyvin harvoin mitään uutta tai luovat suurempaa menestystä alalle.

Ajatelkaa hetki niitä teoksia, joita te itse ihailette. Palauttakaa mieleenne elokuvan historiasta tai taidehistoriasta ylipäätään ne tekijät, jotka ovat jääneet teille mieleen.

Tulevatko mieleenne varman päälle pelaajat? Vai kenties ne, jotka uskalsivat kokeilla jotain uutta tai erilaista, vaikkei heillä teostensa syntyhetkellä ollut mitään takeita siitä, että heitä ymmärrettäisiin?

Me ihailemme niitä, jotka uskalsivat. Koko taide- ja elokuvahistorin kirjoitus etenee näiden riskinottajien mukaan. Ja silti samaan aikaan kuvittelemme, että kotimaisen elokuvan menestys on säilytettävissä riskittömillä sijoituksilla? Tämä on minulle käsittämätöntä logiikkaa.

Elokuvafestivaaleilla on niille annettu, aivan ainutlaatuinen tilaisuus rakentaa Suomeen monipuolista ja innovatiivista elokuvan tekemistä. Kuinka fantastista onkaan, jos ne käyttävät tuon tilaisuuden.

Kirjoittaja on neljännen vuoden elokuvaohjauksen opiskelija Taideteollisen Korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osastolla.