Singh on naisten ja köyhien asialla
Intiassa dokumentti on yleensä propagandaa
Dokumenttielokuva ei ole kovinkaan kehittynyttä Intiassa. Elokuvaohjaaja Sehjo Singhin mukaan syy löytyy valtion toiminnasta.- Kansalaiset eivät luota dokumenttiin, koska valtio käyttää sitä propagandanaan. Valtio ei Singhin mukaan myöskään myönnä rahaa riippumattomien dokumenttien tekoon. Delhistä kotoisin oleva naisohjaaja on yksi tunnetuimmista intialaisista dokumentin tekijöistä. Hän on Tampereella kansainvälisen kilpailun tuomaristossa.
Maaoikeus on katsomisen arvoinen Singhillä on selvä käsitys siitä, mikä hänen ohjaamistaan elokuvista kannattaa käydä katsomassa tämän vuoden festivaaliviikolla.- Sonamaati. Minulla ei ollut rahaa. Dokumentissa esiintyvät ihmiset olivat hankalia. Käytössäni oli vanhoja laitteita, luettelee Singh vuonna 1995 valmistuneen Sonamaati - A Very Ordinary Gold -dokumenttinsa tekoa. Sonamaati kertoo maanomistuskiistoista sen jälkeen, kun Rajasthanin autiomaasta saatiin viljelyskelpoista. Singh kuvaa elokuvassaan, kuinka köyhät ja naiset ovat alakynnessä. - Taloudellinen kehitys ja globalisaatio eivät ole hyödyttäneet köyhiä. Autan ihmisiä ymmärtämään köyhyyttä elokuvieni avulla. En kuitenkaan pysty muuttamaan maailmaa. Tarinat kiinnostavat Nelikymppinen ohjaaja keksii helposti, minkälainen on hänen tapansa luoda tarina. - Pidän itseni haastamisesta. Kun näen helpoimman keinon tehdä jotakin, päätän että en tee sitä helpoimmalla tavalla, Singh naurahtaa. Haastamisen ja asioiden ajamisen lisäksi ohjaaja pitää visuaalisten elementtien luomisesta. - Yritän tehdä tarinan. Tarinassa on kurjuutta, draamaa ja sankaruutta. Haluan saada elokuvaan kaikki kiinnostavat visuaaliset elementit, jotka voivat olla vaikkapa juhlia, mielenosoituksia tai yksityisiä perhetapahtumia.
Kastisysteemiä vaikea ymmärtää Singh tietää, että eurooppalaisten voi olla vaikeaa ymmärtää Intialaista elokuvaa ja kulttuuria. - Intialaisilla on vahva side perheeseen ja yhteisöön. Jokainen tuntee olevansa osa jotakin suurempaa. Myös kastisysteemiä voi olla vaikea ymmärtää ja sitä miten se toimii tälläkin hetkellä. Sonamaatin lisäksi tarjolla on kaksi muutakin Singhin ohjaamaa elokuvaa. Lapsiavioliitoista Intiassa kertova Who Is Afraid of Little Girls valmistui vuonna 1993. Naisten oikeuksiin hän paneutui elokuvassaan Empowered / Sashakt. Tämä elokuva valmistui vuonna 2000. Singhin elokuvat ovat osa Tampereella nähtävää Intia-elokuvien sarjaa.
| Teksti:
|
Teemu Saintula
|
| Kuvat: |
Katja Harjajärvi ja
Tampereen elokuvajuhlat
|
|