Festival News 2003Festival News 2003
Uutiset
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Linkit
Arkisto
Toimitus
Viihde
Palaute

Tampereen elokuvajuhlat
  Elokuvajuhlat syntyvät talkoohengessä
Joulukuussa järjestettiin kasettivuoria

Videokasetit valtasivat elokuvajuhlien toimiston joulukuussa. Ilmoittautuminen kansainväliseen lyhytelokuvakilpailuun oli juuri päättynyt. Intialaisen nauhakopion pyöriessä videoissa, lähetti toi vielä yhden paketin. Postin keltaisissa laatikoissa odottivat numerointivuoroaan sadat elokuvalähetykset ympäri maailman.

Kaaokseen tehdään järjestystä kuuden ihmisen voimin. Ohjelmistosuunnittelija Tuula Kumpunen on tullut toimistolle jo syyskuussa ja muut aloittivat työt lokakuussa. Kasetit ovat lähdössä esikatselukierrokselle ja puhelimet soivat suuntaan ja toiseen viime hetken tietoja tarkistettaessa. Elokuvien lähettäjät eivät ole olleet työssään yhtä järjestelmällisiä, mutta faktat on saatava kohdalleen viimeistään tässä vaiheessa. Ennen esivalintoja filmit luetteloidaan ja varmistetaan, ettei mukaan ole eksynyt yli-ikäisiä ehdokkaita, sillä osallistumisoikeus on vain kahden vuoden sisällä valmistuneilla. Varsinaisia esityskopiota odotellaan vasta lähempänä juhlia.

- Jännitystä menneinä vuosina ovat tuoneet niin lennonjohtajien lakko kuin arvuuttelu 1980-luvulla siitä, saadaanko kaikkia idästä tulevia filmikeloja maahan ennen näytösten alkua. Osa tuotiinkin Viron kautta, mutta toiset eivät lupauksista huolimatta saapuneet koskaan perille, Tuula Kumpunen muistelee. Filmiliikenne jatkuu vielä juhlien jälkeenkin. Silloin alkaa elokuvien palautus.

Muutama henkilö tekee työtä vuoden ympäri, mutta maaliskuun lähestyessä tahti kiihtyy ja organisaatio kasvaa. Toiminnanjohtaja Juhani Alanen arvioi vapaaehtoisia mahtuvan järjestelyihin noin sataviisikymmentä. Halukkaita olisi monesti enemmänkin ja tehtävien jakoon on ilmestynyt joskus kolmekin sataa talkoolaista.

- Sitten ihmetellään, Juhani sanoo. Toimistoon tämä joukko ei enää mahdu ja on siirryttävä Tullikamarin alakertaan.

Vieraista pidetään hyvää huolta

Tämänvuotisen vierasvastaavan toimenkuvaan kuuluu kaukaa saapuvien hotellivarausten ja lentolippujen järjestäminen. Marika Kyllösen mukaan elokuvaväki on yleensä hyvin käyttäytyvää, ja uusiin ihmisiin tutustuminen on ehdottomasti työn paras puoli. Ihannetapaus on haastava ja tiedonhaluinen, henkilö, joka viihtyy muiden seurassa ja saa muutkin viihtymään. Epäselvistä asioista saa aina kysyä, sillä vastaava kuuntelee mielellään.Useimmiten festivaalikävijä kuitenkin tietää, että suuressa tapahtumassa kaikki ei aina etene suunnitelmien mukaan. Vieraat osaavatkin varautua annoksella seikkailumieltä.

-  Matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin, Marika kiteyttää.

Raimo Siliusta hymyilyttää, kun hän muistelee erästä sattumusta. Tampere-talon sali täyttyi savusta ja jouduttiin tyhjentämään. Näytös keskeytettiin ja katsojat joutuivat poistumaan, kun elokuvaprojektori syttyi tuleen. Suuremmilta vahingoilta säästyttiin ja filmikin säilyi vahingoittumattomana. Silius pistää kömmähdyksen silloisen koneenkäyttäjän kokemattomuuden piikkiin.

Konkarilla on varaa myhäillä, sillä hän on yksi juhlien perustajajäsenistä ja on nähnyt jokaiset vuodesta 1970. Muut ovat tunteneet Raimo Siliuksen eli Raken vuosia ohjelmapäällikkönä, mutta tänä vuonna hän ei suostu ottamaan itselleen titteliä. Taustavaikuttajaksi häntä kai voisi kutsua, sillä Silius on ollut muokkaamassa ohjelmistoakin. Osa ideoista on hautunut jo vuosia ja Orwellin syntymästä kuluneet sata vuotta ja Suomen kohtalon vuoden 1918 hän kertoo ennakoineensa aikaa sitten.

- Tavoitteena on esittää monipuolista ja korkeatasoista lyhytelokuvaa, joka useasti puuttuu suurten teattereiden arkiohjelmistosta. Kaikkia ei yritetä miellyttää, mutta kävijöitä on riittänyt lapsista eläkeläisiin.

Ohjelmistosta nousee suosikkeja

Katsojien mieltymyksiä on vaikea ennakoida, eivätkä hyvät elokuvat välttämättä löydä heti yleisöään. Tampereella ovat saaneet Suomen ensi-iltansa joka tapauksessa monet kestosuosikit, kuten Dianne Jacksonin Lumiukko-animaatio. Jouluaattoaamun piirroselokuvana tuttu Grand Prix-voittaja on palkittu useilla kansainvälisillä festivaaleilla ja ollut Oscar-ehdokkaana.

Jos juhlia voisi nykyisestään kehittää, niin Silius kokoaisi esityspaikat lähemmäksi toisiaan. Kaikki näytökset eivät millään mahdu saman katon alle, mutta hetken mietittyään hän keksii. Ulkoilmanäytöstä ei Tampereella olla vielä maaliskuussa nähtykään.

Teksti:   Merja Kokkonen

Lisää aiheesta:
Talkoolaiset tarttuvat työhön (FN 05.03.2003)

Muualla verkossa:
Tampereen elokuvajuhlat

 
in english Tampereen Elokuvajuhlat