Venäläisessä dokumenttielokuvassa voi yhä nähdä vaikutteita neuvostoajalta.

- Dokumenttiin on jäänyt kaksi asiaa. Ensimmäinen on lavastus, vaikka sitä ei enää tarvitsisi tehdä. Toinen on tapa kuvata rikollisuutta ja näyttää esimerkiksi pikkurikollisten kasvoja, kertoo elokuvaohjaaja Jevgeny Golinkin.

Golinkin on ollut vuodesta 1976 lähtien töissä pietarilaisessa elokuvastudio Lendocissa.

Hän muistaa tapauksen, joka kuvasti dokumentin tekemistä Neuvostoliitossa. Hän oli kysynyt 70-vuotiaalta ohjaajalta, oliko tämä tehnyt koskaan rehellistä dokumenttia. "En tietenkään", ohjaaja oli vastannut tuolloin noin kolmekymppiselle Golinkinille.

Golinkin muistaa, kuinka ohjaajat etsivät keinoja kertoa asioita ja liikkuivat rajalla. Hän arvelee, että Pietarissa oli neuvostoaikana helpompaa tehdä elokuvia kuin Moskovassa.

- Moskovassa paine olisi saattanut olla liian suuri.

Venäläinen dokumentti  maalailee

Golinkinin mukaan dokumenttielokuva on nykyään epäpoliittisempaa kuin neuvostoaikana. Venäläisellä dokumentilla on kuitenkin yhä oma tyylinsä.

- Se on maalailevaa ja sitä täytyy lukea rivien välistä, kertoo Venäjällä vuosia asunut dokumenttiohjaaja Reijo Nikkilä.

- Dokumentin tempo on myöskin hidas. Dokumentti on rehellisempää, todellisempaa ja epäpoliittisempaa kuin aikaisemmin. Jos politiikasta kerrotaan, kerronta tapahtuu inhimillisen elämän kautta, Golinkin toteaa.

Free-lance ohjaaja Alexei Shipulin kertoo mielenkiintoisen esimerkin venäläisestä tavasta ymmärtää asioita.

- Jos dokumentissa näyttää ihmisen paljasta persusta, ymmärretään tämä kuvauksena ihmissielusta.

Niin Golinkin kuin ohjaaja Pavel Medvedev toivovat, että lännessä ymmärrettäisiin venäläinen tapa tehdä dokumenttia, eivätkä ulkomaiset rahoittajat pakottaisi venäläistä dokumenttia muuttamaan tyyliään.