- Suhteessa 1918 tapahtumien merkitykseen ja traagisuuteen Suomen historiassa niitä on tutkittu vähän ja niistä on tehty elokuvia vähän. Sitä hämmästelee, minkä takia. Siihenhän tietysti löytyy syitä ja selityksiä. Siinä on niin paljon kipeitä aiheita, että sitä ei ole esitelty niin kuin esimerkiksi Espanjan sisällissotaa taikka Natsi-Saksan aikaa, sanoo Rustanius.

Aineistoa, elävää kuvaa ja filmimateriaalia, on vähän. Rustanius mainitsee professori Jaakko Paavolaisen teokset Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa I-II, Punainen terrori, Valkoinen terrori sekä Vankileirit 1918.

Seppo Rustanius kertoo, ettei hänellä ollut suunnitelmissa sarjan teko mutta tutkimustyön edistyessä tuli esille uusia asioita, ja tämä poiki vielä kaksi uutta osaa. Punaiset esiliinat valmistui 1997 ja Punaorvot valkoisessa Suomessa 1999. Nämä esitettiin elokuvajuhlilla perjantaina ja Tie tuntemattomaan torstaina.

Aineiston keruu on tarkkaa työtä

Dokumenttielokuva vaatii paljon taustatyötä. Erityisen tärkeää se on yhteiskunnallista ja poliittista aihetta käsittelevässä dokumentissa.

- Ensinnäkin olen konsultoinut maan parhaita historiantutkijoita, pyrkinyt etsimään arkistoista aihetta käsittelevää materiaalia. Olen tehnyt erittäin laajan pohjatyön. Elokuvassa ei käsitellä kuin yhtä osaa koko tutkimusmateriaalista.

Rustanius huomauttaa, että on oltava aineistoa, mistä valita. On myös hyvin tärkeää, että tiedot tulevat oikein.

Seppo Rustaniuksen dokumenttielokuvat ovat myös videolla.

-  Mulla on henkilökohtainen ajatus, että mun täytyisi tietää kaikki, mikä liittyy aiheeseen. että tiedän, mitä jätän pois. Ettei mitään oleellista jäisi pois. Sen takia olen jatkuvasti luetuttanut käsikirjoituksiani asiantuntijoilla, ja pyrkinyt tarkastamaan faktat, ettei niissä tulisi mitään virheitä. Se on sellainen perustyö, runko, selkäranka, josta täytyy muokata dramaturgisesti toimiva elokuva. Se perustuu äärimmäisen tarkalle tutkimustyölle

Rustanius kertoo tutkivansa eri museoiden ja arkistojen valokuvat, mutta hän käyttää myös yksityishenkilöiden arkistoja.

- Olen saanut yksityishenkilöiltä iskemättömiä valokuvia. Esimerkiksi sain kuvasarjan, muistaakseni Punaorvoissa: ihmisiä viedään pellolle, siinä on yksi nainenkin mukana, sitten ammutaan. Siinä on ruumiskasa. Se on yksityisalbumista muutama vuosi sitten.

Tutkimusta ei rahoiteta

Rahoittajat eivät tue tutkimustyötä. Käsikirjoitusta varten rahaa kyllä annetaan.

Rustanius valittaa, että rahoittajat eivät ajattele, kuinka rankkaa ja työlästä on istua arkistossa.

Ihmisillä on myös erilainen tapa työskennellä. Siihen mihin toisella menee päivä, toisella voi mennä kaksi viikkoa. Tällaiset asiat tulisi ottaa huomioon, että dokumentin tekijä voisi rauhassa paneutua taiteelliseen puoleen, että se toimisi ja että siitä tulisi kiinnostava.