Festival News 2003Festival News 2003
Uutiset
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Linkit
Arkisto
Toimitus
Viihde
Palaute

Tampereen elokuvajuhlat
  Tekniikka muuttuu, animaatio kertoo tarinaa

Vera Neubauer ja Phil Mulloy ovat palkittuja animaationtekijöitä. Tänä vuonna retrospektiiviinsä työt valinnut Neubauer ja viime vuoden Grand Prix voittaja Mulloy keskustelivat Heikki Jokisen johdolla Werstaan auditoriossa

Vera Neubauer on kiistänyt olevansa tietoisesti poliittinen tai feministinen taiteilija.

- Animaatio on minulle ennen kaikkea itseilmaisun väline.

Mulloy sanoo maalanneensa ja tehneensä ensin "hyvin taiteellisia" filmejä, ennen kuin siirtyi animaatioon, mikä tapahtui vuonna 1989 samoihin aikoihin kun hän tutustui Neubaueriin.

-  Minulle taiteen tekeminen antaa äänen ja on tapa kommunikoida, en ole niinkään kiinnostunut tekniikasta. Lisäksi se on tapa viettää aikaa, hän virnistää.

Tarinankerronta on tärkeää, mutta Neubauer sanoo materiaalin olevan keskeinen lähtökohta työlleen. Hän kertoo löytäneensä animaation opiskeluaikanaan. Se tuntui omalta ilmaisumuodolta, ja luontevalta tavalta kertoa tarinoita.

Jäljessä näkyy ero

Vaikka digitaalitekniikka on muuttanut animaation tekoa, se on edelleen hidasta käsityötä. Filmillä aloittanut Neubauer on joutunut opettelemaan uuden tekniikan, minkä hän sanoo muuttaneen myös ajattelutapaansa.

Hän käyttää työskennellessään sekä filmiä että videota, koska haluaa nähdä eron materiaalien välillä.

Taiteilija sanoo, ettei aikaisemmin pitänyt tietokonegrafiikan jäljestä, mutta oppineensa käyttämään tekniikkaa niin, että se tukee hänen omaa ilmaisuaan.

Työprosessissa alkuperäistä materiaalia käsitellään tietokoneella, jolloin sen laatu heikkenee ja rosoisuus säilyy. Digitaalinen jälki on kuitenkin aina tunnistettavissa ja työskentelyprosessi on omanlaisensa. Jos olisi mahdollista, Neubauer käyttäisi edelleen pelkkää filmiä. Digitaalitekniikka on kustannuksiltaan vain selvästi edullisempaa. Opiskeluaikoina kameran sai lainaksi tarvittaessa.

Mulloy työskentelee nykyisin pääasiassa tietokoneella ja omistaa itse kameransa, mutta tuotantoihin on silti vaikea saada rahoitusta. Piirroselokuvat tavoittavat yleisönsä usein televisiossa eivätkä teattereissa. Animaatioon ei liity tähtikulttia niin kuin esimerkiksi elokuvaan, ja sitä tehdään usein pienellä ryhmällä. Mulloykin on työskennellyt etupäässä yksin.

Mistä aiheet tulevat

Mulloy sanoo tuovansa töissään esille erilaisia ajatusmaailmoja ja ristiriitoja, joita näiden kohdatessa syntyy. Neubauer puolestaan korostaa tekemisen prosessia ja elämää itseään. Hänen töitään on luonnehdittu vaikeasti lähestyttäviksi ja haasteellisiksi ja taiteilija korostaa, ettei halua luokitella niitä minkään nimilapun alle.

Millaista ohjelmaa parhaillaan televisiosarjaa tekevä animaattori toivoisi lapsille tehtävän?

- Lapset ovat ajattelevia olentoja ja kirjoittaessa on tärkeää, ettei heidän tarpeitaan aliarvioida, Neubauer kertoo tämänhetkisestä työstään.

Teksti:   Merja Kokkonen
Kuvat: Marko Ylitalo

Lisää aiheesta:
Phil Mulloy haluaa elokuvien herättävän tunteita (FN 06.03.2003)

 
Tekniikka muuttuu
Vera Neubauer ja Phil Mulloy selittivät taidettaan Werstaan auditoriossa. Heikki Jokinen alusti.
in english Tampereen Elokuvajuhlat