| |||||||||||||||||||||
|
|
Paljon onnea vaanJenni Mäenpää
Juhlatunnelmaan tarvitaan iso kermakakku, paljon kinuskia ja kompromissiksi keskelle yksi kynttilä. Tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlilla on aihetta sytyttää kakkukynttilöitä monestakin syystä. Suomalaisen elokuvan historiankirjassa voidaan kääntää esiin uusi lehti. Ensimmäiset suomalaiset dokumenttielokuvat tehtiin nimittäin tasan sata vuotta sitten vuonna 1904. Näytelmäelokuvatuotanto käynnistyi tästä pari vuotta myöhemmin vuonna 1907. Vuosisadan aikana suomalainen elokuva on kuljettanut katsojia Salaviinanpolton, Suomi-Filmin kulta-ajan, Tuntemattoman sotilaan, Kaurismäen veljesten ja nostalgisten elämänkertojen kautta uuden vuosituhannen levottomiin hymypoikiin. Vain kymmenen vuotta suomalaisen elokuvan syntymän jälkeen alkoi nostaa päätään myös suomalainen animaatio. Ensimmäiset suomalaiset piirrospalat syntyivät 90 vuotta sitten vuonna 1914. Seuraava tärkeä askel animaation saralla otettiin kuitenkin vasta paljon myöhemmin, kun Turun taideakatemiassa aloitettiin animaatiokoulutus vuonna 1994. Elokuvia tehtiin toki jo ennen alan koulujen syntyä. Nykyään maailmassa on 115 elokuva-alan oppilaitosta. Eurooppaan ensimmäiset elokuvakoulut perustettiin maailmansotien jälkeen. Nyt puolivuosisataista historiaansa juhlii maailman elokuvakoulujen järjestö CILECT. Sen kunniaksi Fikkareilla nähdään tänäkin vuonna myös oppilastöitä. Valokeilaan pääsee myös 75 vuotta täyttävä Tampereen vanhin elokuvateatteri Kino-Palatsi. Tuulensuun talo, jossa Kino-Palatsi sijaitsee, rakennettiin vuonna 1928. Nykyään teatteriin johdattavaa kylttiä ei ole enää talon ulkopuolella, mutta vanha oviaukko ja portaikko ovat säilyneet. Muutenkin teatteri on säilytetty lähes alkuperäisessä asussaan. Perinteitä kunnioittaen teatterissa näytetään vanhoja Arkiston aarteita, joiden tulenarkuuden takia Kino-Palatsi on niille kaupungin ainoa mahdollinen esityspaikka. Samaan aikaan myös Arkiston aarteiden ensimmäisistä esityksistä tulee kuluneeksi 20 vuotta. Kino-Palatsia ei pidä sekoittaa suuren yhteispohjoismaisen mediayhtiön kanssa, jonka tytäryhtiö tunnetaan Suomessa nimellä Kinopalatsi. Kinopalatsilla on eri nimisiä elokuvateattereita Suomessa ainakin Helsingissä ja Turussa. Tampereella kun ollaan ja elokuvasta puhutaan, niin osansa kakusta saa ilman muuta myös televisiotyö. TV2 rantautui ensin Tammerkosken varrelle ja sittemmin Tampereen Tohloppiin ensimmäisenä ja ainoana pääkaupunkiseudun ulkopuolisena kanavana 40 vuotta sitten. Ransu-koiran säestyksellä Kakkonen on neljän vuosikymmenen ajan tarjonnut sivistystä, tietoa ja musiikkia kahdella kielellä maan toisena julkisen palvelun kanavana, Ykkösen rinnalla. Kakkosen ohjelmat kertovat Suomesta, ja niitä tehdään eri puolilla maata. Ajankohtaisohjelmissa Kakkosen tavoitteena on taustoittaa ja tutkia. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Ajankohtainen kakkonen, joka tekee ajankohtaistyötä tänä päivänä 35 vuoden kokemuksella. Ohjelma on aikaisemmin tunnettu myös nimellä Tasavallassa tapahtuu. Uuden ajan ilmiöistä esimerkkinä mainittakoon vuodesta 2002 netissä elokuvia tarjonnut Pixoff.net. Sivuston kautta on ilmaiseksi katseltavissa 200 elokuvaa, ja lisäksi verkossa on mahdollista keskustella elokuvista ja tavata alan ihmisiä. Pixoff täyttää siis tänä vuonna kaksi vuotta, mikä on nettimaailmassa jo melko pitkä aika. Vanhoista vanhin puolestaan on näidenkin syntymäpäiväjuhlien tukija ja Pohjoismaiden vanhimpien elokuvajuhlien kotikaupunki: Tampere. Lokakuussa tulee kuluneeksi 225 vuotta siitä kun Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan. Vanhimman oikeudella annettakoon siis kaupungin tuulien puhaltaa kakkukynttilä sammuksiin, että pääsemme itse asiaan eli elokuviin.
Päivitetty 12.03.2004 kello 15.15 |
Festival News keskiviikkona 3.3.2004Bill Nichols näkee dokumentin läpi Statisti näyttää Christoffer Slottesta yhden puolen Suomalaisanimaation lyhyt oppimäärä Teemavuoden nimi maistuu lasten mielestä videonauhurilta Tamperelaissiskosten elokuva pääsi Videotivoliin Ahvenisjärven koululaiset tekivät animaation ukrainalaisesta kansansadusta Kantola sai kipinän kansantarinoihin Irlannissa Abdali Muhammad katsoi Kabul Cineman Dokumentaristin jokainen teko on poliittinen Kilpailujen helmet seulotaan laatikkomerestä Talkoolaisten ensitreffeillä kasvot tutuiksi Remontti peruutti kaupungin vastaanoton Vanhat klassikot palasivat ruutuun Mitä tapahtui mikroelokuvalle? Ensikertalainen tietää, mitä odottaa Kolumnit
|
|