| |||||||||||||||||||||
|
|
Statisti näyttää Christoffer Slottesta yhden puolenKaisa Kuikkaniemi, Mirka Räisänen
Klaus Härön dokumenttielokuvassa Statisti kuvataan Christoffer Slotten arkea. Intohimoinen elokuvaharrastaja ja kymmenkunta vuotta elokuvissa avustanut Slotte tunsi Härön entuudestaan. Projektiin oli helppo lähteä mukaan. Sovimme, että jos en halua jotain tilannetta kuvattavan, kiellän sen. Ajattelin, että hän tekee mitä tekee ja minä teen mitä käsketään. 50 minuuttia vain ChristofferistaSlotten elämää seurattiin miltei vuoden ajan. Kuvauspäiviä kertyi kaikkiaan noin kuusitoista. Dokumenttia varten kuvattiin myös toista elokuva-avustajaa. Nainen poistettiin filmistä leikkausvaiheessa.
"Kun kuulin olevani yksin pääosassa, pelästyin aluksi. Uutinen oli sekä hyvä että huono. Olin kertonut avoimesti tunteistani ja tiesin, että ne nousevat enemmän esiin. Elokuva olisi 50 minuuttia vain Christofferista." Slotten pitkästä kokemuksesta elokuvankameran edessä oli kuvaustilanteessa hyötyä. Ystävyyssuhde Häröön helpotti myös tekemistä. "Kamera häiritsi usein muita läsnäolijoita enemmän kuin minua. Välillä melkein unohdin, että kamera oli läsnä. Uskalsin puhua tunteistani, välillä liiankin avoimesti." Kiittävää palautettaDokumentin saamissa palautteissa päähenkilön avoimuutta on kiitelty. Slotte kertoo saaneensa erityisesti naisilta myönteistä palautetta. "Olen kiitollinen positiivisista kommenteista ja niiden vuoksi iloinen siitä, että olen saanut olla mukana projektissa. Palaute on herättänyt Slottessa myös ristiriitaisia tunteita. Häntä huolestuttaa, millaisen kuvan dokumentti hänestä ulkopuolisille antaa. "Dokumentti paljastaa minusta vain yhdenlaisen puolen. Leikkauksella ja ehkä ohjauksellakin tilanteita on saatettu näyttämään yksiulotteisilta. Esimerkiksi luokkakokouksessa kuvattu kohtaus antaa vaikutelman siitä, etten kiinnostanut siellä ketään." Slotte on pohtinut ohjaajan vaikutusta lopputulokseen. Hän kuvailee itseään iloiseksi, huumorintajuiseksi ja sosiaaliseksi. Nämä ominaisuudet eivät tule elokuvassa ilmi. Ohjauksen ja leikkauksen avulla tilanne voidaan kertoa monesta eri näkökulmasta. Slotten vai Härön tarina?"Ohjaaja kertoi itse olevansa pohdiskeleva ja syrjäänvetäytyvä, minkä vuoksi dokumentissa korostetaan näitä ominaisuuksia myös minussa. Sikäli dokumentti kertoo myös ohjaajasta. Näin työskentelevät varmaan useimmat ohjaajat, esimerkiksi Ingmar Bergman, mutta voidaan tietysti kysyä, onko eettisesti oikein tehdä näin, kun on kysymys dokumentista, jossa pääesiintyjä esittää omaa itseään. Saako dokumentti kertoa myös ohjaajan tarinan, niin että päähenkilö ei tule oikein esille ohjelmassa?" Jos Slottea pyydettäisiin mukaan toiseen dokumenttiin, hän harkitsisi asiaa perusteellisesti. "Olisi hyvin vaikeaa lähteä mukaan nyt, mutta jos tulevaisuudessa silti lähtisin, olisin hyvin tarkka ohjelman päämääristä ja koko filmausprosessista. Nyt ymmärrän paremmin, mitä dokumentti on." Christoffer Slotte39 vuotta. Kauppatieteen maisteri, elokuva-avustaja. Statistina yli 10 vuotta, mukana yli 60 tuotannossa. 10 pitkää elokuvaa, tv- elokuvia, viimeksi mukana Åke Lindmanin elokuvassa Etulinjan edessä sekä sarjassa Käenpesä. Ohjelma-avustajat ry:n jäsen. Pääosa Klaus Härön dokumenttielokuvassa Statisti (2003).
Lue lisää |
Festival News keskiviikkona 3.3.2004Bill Nichols näkee dokumentin läpi Statisti näyttää Christoffer Slottesta yhden puolen Suomalaisanimaation lyhyt oppimäärä Teemavuoden nimi maistuu lasten mielestä videonauhurilta Tamperelaissiskosten elokuva pääsi Videotivoliin Ahvenisjärven koululaiset tekivät animaation ukrainalaisesta kansansadusta Kantola sai kipinän kansantarinoihin Irlannissa Abdali Muhammad katsoi Kabul Cineman Dokumentaristin jokainen teko on poliittinen Kilpailujen helmet seulotaan laatikkomerestä Talkoolaisten ensitreffeillä kasvot tutuiksi Remontti peruutti kaupungin vastaanoton Vanhat klassikot palasivat ruutuun Mitä tapahtui mikroelokuvalle? Ensikertalainen tietää, mitä odottaa Kolumnit
|
|