Dokumenttikin on tulkittua tietoa

Dokumenttielokuvien tutkija Bill Nichols on kiinnostunut elokuvien käytöstä todistusaineistona.

”Fiktiossakin voidaan kuvata aidosti vallitsevaa todellisuutta, mutta dokumentissa on mahdollista mennä myös tämän yli ja nähdä faktat todisteina tapahtumille. Tässä mielessä dokumentti on erittäin vahva kerronnan väline,” sanoo dokumenttielokuvien tutkija Bill Nichols San Franciscon yliopistosta.

Hän kertoo tarinan kuuluisasta amerikkalaisessa vankilassa olleesta rikollisesta, josta tehtiin tämän taustoja selvittelevä dokumenttielokuva. Elokuvassa kuultiin myös vangitun oma tarina. Kymmenen vuotta myöhemmin hänet vapautettiin vankilasta, ja elokuvaa käytettiin todistusaineistona oikeudenkäynnissä. Tässä elokuvassa yhdistyivät sekä selkeä tarinankerronnallinen juoni että todisteellisuus.

Dokumentti antaa faktoille tulkinnan, ja kerronta luo kuvalle kehyksen. Kun faktat asetetaan tarkastelun kohteeksi eli niistä kysytään kysymyksiä ja keskustellaan valitusta näkökulmasta, niin faktat muuttuvat todisteiksi. Edellä mainitussa esimerkissäkin tapahtuman eri osapuolet käyttivät samoja faktoja eri asioiden todistamiseen. Nicholsin mielestä faktat eivät siis itsessään vielä todista mitään.

”Hyvä tarinankertoja tai lakimies voi esittää hyviä todisteita ja saada aikaan hyvän jutun, tai hyvä elokuvantekijä voi nostaa esiin kyseenalaisia faktoja ja tehdä hyvän elokuvan.”

”Se, että dokumenttielokuva sekoittuu sekä fiktioon että journalismiin, ei minusta ole ongelma. Se on todellisuutta, jonka kanssa meidän on elettävä.”

Juonellista kerrontaa

”Olisi helpompaa määritellä dokumenttielokuva sitä kautta, mitä se ei ole. Dokumentti ei esimerkiksi käytä puhtaan ja perinteisen fiktion keinoja vaan pyrkii ikään kuin olemaan vastakohta sepitteelliselle elokuvalle. Molemmat kuitenkin muuttuvat ja saavat erilaisia muotoja koko ajan.”

Sekä fiktio että dokumenttielokuva voivat kertoa todellisista tapahtumista, mutta fiktio kuvaa todellisuutta vertauskuvallisemmin kuin dokumenttielokuva. Dokumentti ottaa selkeämmin kantaa sekä lausuu julki asioita ja väitteitä vallitsevasta yhteiskunnasta.

Lähemmäs fiktiota

”Kiinnostuin dokumenttielokuvan tutkimuksesta, koska tutkin myös fiktiota ja minua häiritsi se, että kerronnallisuus yhdistettiin pelkästään fiktioon. Halusin tutkia, miten sitä voidaan käyttää hyväksi dokumenteissa. Yksi syy siihen, miksi kiinnostuin dokumenttielokuvista oli se, että aloittaessani niitä ei ollut vielä tutkittu paljon.”

Dokumenttielokuva on tullut lähemmäs fiktiota. Nykyään se on saanut entistä enemmän erilaisia muotoja muun muassa juonen kehittelyn ja tarinankerronnan yleistyttyä dokumenteissa. Se on ottanut vaikutteita fiktiosta ja elokuvataiteesta. Dokumentti tarvitsee kertovaa rakennetta voidakseen esimerkiksi kuvata historiallisia tapahtumia. Kerronnan avulla tehdään todellisuutta ymmärrettäväksi.

Poliittinen ase

Dokumentit kehittyivät 1900-luvun alussa, kun uusi kameratekniikka mahdollisti elokuvatuotannon. Dokumenttien evoluutio elokuviksi tapahtui Nicholsin mukaan kuitenkin vasta 1920-30 -luvuilla. Tuolloin dokumenttielokuvia alettiin käyttää kansallisten ja poliittisten pyrkimysten ajamiseen. Rahoitus tuli valtiolta samoin kuin intressit elokuvien tekemiseen.

Dokumenttielokuvat muuttuivat radikaalisti 60-luvulla, kun uusi teknologia toi elokuvan tekemisen helpommin yhä useampien saataville. Materiaalit halpenivat ja tuotantoprosessit yksinkertaistuivat. Elokuvien rahoitus ei ollut enää ollut yksinomaan sidoksissa valtioon. Vapautumisesta seurasi, että poliittisia asioita käsiteltiin henkilökohtaisemmin ja niiden rinnalle nousivat uudet aiheet kuten seksuaalisuus, rotukysymykset, kansalaisoikeudet ja naisasialiike.

”Erilaiset ryhmät alkoivat tuolloin yhdessä ajaa omia etujaan, ja tästä syntyi iskulause: henkilökohtainen on poliittista. Dokumentit pyrkivät siis edelleen viime kädessä vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin, mutta valtion asema oli vain muuttunut”, Nichols sanoo.

Tosi-tv käyttää dokumenttia hyväkseen

”Tosi-tv:n suosio perustuu mielestäni osaltaan siihen, että niissä on mukana dokumentaarinen näkökulma. Ohjelmien kohteena ovat oikeat ihmiset ja oikeat tapahtumat, ja on oikeastaan hyvin vähän asioita, mitä ihmiset tekevät elokuvan ulkopuolella. Näin todellisuudesta tulee ikään kuin fiktiota”, Nichols pohtii.

Dokumenttielokuva on muuttunut poliittisten asioiden ajajana viihteelliseksi ja miellyttäväksi. Sen keinot ovat suoraa toimintaa hienovaraisempia ja sitä kautta myös tehokkaampia.

”Dokumentti yhdistää viihteen ja vallankäytön ja pyrkii siten vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin”, Nichols sanoo.

Vuosikymmenien aikana dokumenttielokuvat ovat muuttuneet rakenteellisesti, ja ne ovat ottaneet enemmän vaikutteita fiktiosta. Ylipäätään dokumenttielokuvissa voidaan nähdä nykyään enemmän vaihtelua ja erilaisia tyylejä kuin ennen.

”Uudet dokumenttielokuvat ovat entistä kiehtovampia, ja ne ovatkin saaneet enemmän esitystilaa televisiossa ja teattereissa.”

Teknologian kehittyminen on Nicholsin mukaan tehnyt elokuvan tekemisestä tasa-arvoisempaa. Elokuvantekijäksi voi ryhtyä yhä helpommin kuka tahansa. Dokumenttielokuvissa käytetään myös entistä enemmän hyväksi niiden kykyä sijoittua historian ja nykypäivän rajalle. Niiden toinen jalka on historiassa ja samaan aikaan ne ovat elokuvakerronnan muotoon puettuja julkilausumia todellisuudesta.

Dokumenttielokuvat puhuttelevat edelleen rajattua yleisöä, eikä niitä voida lukea populaarikulttuuriksi. Nicholsin mukaan ne ovat kuitenkin nyttemmin saaneet enemmän jalansijaa ja arvostusta ehkäpä juuri uudenlaisten kerrontatapojensa ansiosta.

Bill Nichols osallistuu perjantaina 5.3. Werstaan auditoriossa kello 14 käytävään dokumenttielokuvakeskusteluun, jossa keskustelevat myös Elisabeth Marchan, Kanerva Cederström, Ilkka Vehkalahti, Markku Heikkinen ja PV Lehtinen.