| |||||||||||||||||||||
|
|
Indie-elokuvan tila surettaa mystistä säveltäjä Maderia
Kimmo Kangas
Kuvat: Paula Teräväinen
Keski-ikäinen, tummaan neuleeseen pukeutunut kiharapäinen mies istuu hotelli Tammerin aulabaarissa. Hän saa istua tuolissaan kaikessa rauhassa, vaikka meriittilistalla on sävellyksiä niin kahteen Ang Leen elokuvaan kuin myös Sundance Filmfestivalin pääpalkinnon voittaneeseen In the Soup -elokuvaan (1992). Mies käyttää nimeä Mader. Hän on syntynyt Ranskassa ja on 46-vuotias. Filmografian ja biografian lisäksi Maderista löytyy internetistä vain puolikas kasvokuva. Miksi moinen salaperäisyys? "Miksi ei? Ei siihen mitään erikoisempaa syytä ole. Mader oli lempinimeni Ranskassa 1970-luvulla. Ryhmässä, johon kuuluin, me vain valitsimme jonkin nimen. Se oli dadaa ja surrealistista", Mader selittää. Kyseiseen aikaan Mader asui yhdessä ryhmänsä kanssa Marseillen lähellä 1600-luvun linnassa. "Olimme ikään kuin talonmiehiä. Suuri paikka ja paljon tyhjää tilaa. Sävelsimme kuitenkin paljon musiikkia", Mader muistelee. Listalla Afganistania, Malle'a ja ScorceseaTampereelle Maderin tuo vanha suomalainen tuttavuus. "Sävelsin musiikkia Ilkka Järvilaturin ohjaamaan Darkness in Tallinn -elokuvaan (Tallinnan pimeys, 1993). Elokuvan tuotannossa oli mukana Susanna Virtanen-Pascal. Puhuin hänen kanssaan hiljattain, ja hän ehdotti, että tulisin vierailulle Tampereen elokuvajuhlille. Olen nyt ensi kertaa Suomessa ja Tampereella, sillä Darkness in Tallinn -elokuvan musiikin tein New Yorkissa." Elokuvajuhlilla Maderin ohjelma on kiireinen.
"Afganistan-sarja on kiinnostava. On mielenkiintoista nähdä, millaisia dokumentteja naiset ovat onnistuneet tekemään vaarantamatta turvallisuuttaan. Myös kuuluisien ohjaajien, kuten Louis Malle'n ja Martin Scorsesen, oppilastyöt kiinnostavat, samoin kuin Georges Méliès'n tuotanto. Tietenkin aion katsoa myös niin paljon kansainvälisen sarjan elokuvia kuin mahdollista", Mader luettelee. Perjantaina säveltäjän on tarkoitus pitää luento elokuvasäveltäjän työstä ja metodeista Taideteollisella korkeakoululla Helsingissä. Elokuvasäveltäjä sattumaltaElokuvasäveltäjä Maderista tuli sattumalta. Säveltäjä muutti Marseillesta New Yorkiin vuonna 1979. Siellä hän oli mukana perustamassa kokeellista elektronista musiikkia tehnyttä Band Apartia, joka julkaisi kaksi levyä. New Yorkissa Maderin naapurina oli aloitteleva ohjaaja nimeltä Alex Rockwell. "Alex oli tekemässä ensimmäisiä ohjaustöitään ja kysyi, olisiko minulla mitään. Annoin muutamia kokeellisia nauhojani, joita hän sitten käytti elokuvissaan. Lopulta ajauduin yhä enemmän mukaan elokuvantekoprosessiin. Tuosta suhteesta syntyi In the Soup, jota voi pitää ensimmäisenä läpimurtonani", Mader muistelee. Elokuvamusiikin tekeminen on parhaimmillaan erittäin mielenkiintoista. "Kiinnostava käsikirjoitus, ohjaaja, jolla on ideoita ja dynaaminen ajatusten vaihto muodostavat parhaan kokonaisuuden." Työ voi olla myös hankalaa, kun luovat ihmiset työskentelevät yhdessä. Maderin mielestä elokuvasäveltäjän on ymmärrettävä, että hän on elokuvan palveluksessa. "On tärkeää ymmärtää, mitä elokuva vaatii. Onnistuakseen tässä on säveltäjällä oltava tarpeeksi yleissivistystä", Mader muistuttaa. Erikoinen musiikkimaku miellytti Ang LeetäAng Leen elokuviin Wedding Banquet (Hääjuhla, 1993) ja Eat Drink Man Woman (Syö juo mies nainen, 1994) Mader päätyi perinteisesti valintatilaisuuden kautta. "Wedding Banquetin säveltäjäksi oli tarjolla noin 50 ehdokasta. Tapasin Ang Leen, ja hän piti ideoistani ja lähestymistavastani. Asiaa auttoi varmasti myös outo musiikkimakuni. Olen keräillyt populaarimusiikkia eri puolilta maailmaa, ja soitin Ang Leelle Kiinasta 1950- ja -60-luvuilla tuotua kuubalaismusiikkia, joka tosin oli laulettu kiinaksi", Mader naurahtaa. Säveltäjän mukaan Ang Lee on erittäin hyvä ja itseään selvästi ilmaiseva ohjaaja. "Ang Leen kanssa työskenteleminen oli hieno, uniikki kokemus. Hän on työlleen omistautunut ja huolehtii pienimmistäkin yksityiskohdista." Kilpailu kovaa HollywoodissaMaderin mukaan "nimen" saaminen Hollywoodissa on vaikeampaa kuin koskaan. Säveltäjän mukaan tähän on osaltaan vaikuttanut levyteollisuuden muutos. Levyttävienkin artistien on vaikea solmia sopimuksia levy-yhtiöiden kanssa. "Yhtiöt haluavat saada rahoilleen tuottoa. Jos artisti ei ole tehnyt hyvin tuottanutta albumia, on tukea vaikea saada. 1960-luvun boheemi ilmapiiri on kadonnut täysin musiikkiteollisuudesta", Mader selittää. Muutos on saanut artistit etsimään toimeentuloa elokuvamusiikista. Maderin mukaan hänen aloittaessaan 15 vuotta sitten säveltäjiä oli huomattavasti vähemmän. "Olen onnellinen, että menestyin ja olin onnekas jo silloin." Paljon paremmin ei mene indie-elokuvallakaan. Jakelujärjestelmän takia independent-tuottajien on erittäin vaikea saada elokuviaan teattereihin. "Elokuvateatterit ovat suurten studioiden omistuksessa. Jos et menesty elokuvafestivaaleilla ja tee levityssopimusta studioiden kanssa, jäävät elokuvasi helposti hyllylle pölyttymään." Takaisin indie- elokuvien pariinViime aikoina Mader on tehnyt musiikkia lähinnä televisioon. Säveltäjä luonnehtii televisiolle säveltämistä nopeatempoiseksi ja kaavamaiseksi prosessiksi, jossa luovuudelle ei jää paljon tilaa. "Viimeisin teokseni oli ranskalais-amerikkalaiseen yhteistuotantoon La Femme Muskateer, joka oli eeppinen minisarja. Aihe ei ollut ehkä suosikkejani, mutta uusi ja mielenkiintoinen. Se sai minut kaipaamaan takaisin independent-elokuvien pariin. Ehkä saan jonkinlaista jalansijaa Euroopassa ja pystyn tekemään musiikkia eurooppalaisiin elokuviin." Muualla verkossa Maderin filmografia ja biografia
Päivitetty 16.03.2004 kello 18.25
|
Festival News lauantaina 6.3.2004Méliès'n filmeistä yli puolet kateissa Lapsena nähty porno aikaistaa seksielämää Elokuvissakäynti ulkomailla voi yllättää Videopaja opastaa nuoria elokuvantekijöitä Missä muualla lyhytelokuvia näkee? Indie-elokuvan tila huolettaa mystistä Maderia Dvd voitti taistelun laitemarkkinoilla Kolumnit |
|