|
||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| |||||||||||||||||||||
|
Méliès’n jälkeläiset metsästävät yhä kadonneita filmejä
Jaana Heikkilä
Kuvat: Paula Teräväinen ja elokuvajuhlien arkisto
Näytelmäelokuvan isänä pidetty Georges Méliès (1861–1938) tuskin arvasi työllistävänsä jälkeläisensä vielä monessa polvessa, kun hän ensimmäisen maailmansodan jälkeen tuhosi hallussaan olleet filminsä. Työskentelytilojensa menetyksen takia turhautunut ja tuohtunut Méliès tuikkasi tuleen omat elokuvakopionsa ja negatiivinsa. Hänen jälkeläisensä etsivät filmien kopioita ympäri maailmaa vielä tänäkin päivänä. Yli puolet 520 filmistä puuttuu yhä. Vain kahdeksan Méliès’n lyhytelokuvaa ei koskaan kadonnutkaan. Elokuvahistorian aarteita on metsästetty sen verran uutterasti, että nykyisin tallessa on 201 filmiä. Osa niistä on löytynyt aivan vahingossa mitä kummallisemmista paikoista, kuten maissisäkkien alta meksikolaisesta varastosta tai muuton yhteydessä belgialaisen koulun kaapista.
Harvinaisia pesänpehmikkeitäNiistäkin elokuvista, jotka Méliès’n perikunnalla jo on täydellisinä versioina, on pulpahtanut esiin katkelmia sattumalta. ”Hauskin tarina lienee se, kun olimme sukulaiseni Madeleine Malthête-Méliès’n kanssa erään elokuvakonekeräilijän luona belgialaisessa tuppukylässä. Kyllästyin tylsähköön keskusteluun ja lähdin vähän kävelemään. Osuin pihan perällä olevaan kanalaan, jossa huomasin, että kanojen pesät ovat vanhoissa elokuvalaatikoissa. Yhdestä pesästä löytyi pätkä Matka kuuhun -filmiä”, muistelee Tampereen lyhytelokuvajuhlilla vieraileva Georges Méliès’n pojan tyttärentytär Marie-Hélène Méliès. Hän on Suomessa pianistipoikansa Lawrence Léhérissey-Méliès’n kanssa. Äiti toimii kertojana, poika säestäjänä Kino-Palatsissa esitettävissä hulvattomissa Méliès’n tarinoissa, joista peräti kuusi on peräisin 1800-luvulta. Perheen tavoitteena on luoda entisaikojen tunnelma teatteriin.
Matka kuuhun maailmanperintölistallaVanhin Tampereella nähtävä elokuva on Méliès’n Korttipelierä vuodelta 1896. Silmänkääntötemppuilijan ylivoimaisesti tunnetuin elokuva on kuitenkin Matka kuuhun (1902). Tämä ensimmäisenä science fiction -elokuvana pidetty harvinaisuus on ainoa elokuva, joka on päässyt Unescon maailmanperintökohteeksi. Se sai tämän kunnian vuonna 2002, sata vuotta filmin ensi-illan jälkeen. ”Unesco etsi Méliès’n tuotannosta poliittisesti korrektia filmiä. Uskonnolle irvailevat filmit eivät kelvanneet”, Marie-Hélène Méliès nauraa. Hän sanoo oppineensa Matka kuuhun -tarinan ulkoa jo lapsena ja siteeraa todisteeksi sen ensimmäiset lauseet kertojan oikealla, alkuperäisellä korostuksella. ”Tarina kulki perheessämme aluksi suusta suuhun. Georges Méliès’n kirjoittamat tekstit, joita elokuvakoneen käyttäjät lukivat, löytyivät vasta myöhemmin.” Marie-Hélène Méliès huomauttaa, että itse asiassa täydellisiä mykkäelokuvia ei ole koskaan ollutkaan. Elokuvia on nimittäin aina pyritty elävöittämään musiikilla ja muilla äänillä. Méliés’n jälkeläiset pyrkivät pitämään kunniassa vanhan spektaakkeliperinteen kertojineen ja pianoineen, kun he kiertävät ympäri maailmaa esittämässä fiktioelokuvan pioneerin jo kulttiasemaan noussutta tuotantoa. Keksintöjen ajan kulturelli miesPerhe pyrkii aina koostamaan mahdollisimman monipuolisen näytöksen. ”Georges Méliès oli taiteilija usealla eri saralla. Hän oli ohjaaja, näyttelijä, teatteri-ihminen, dokumentaristi, poliittisten filmien, mainosten ja science fictionin tekijä – mutta ennen kaikkea taikuri. Jokainen elokuva paljastaa eri puolia. Pitää vain olla valppaana”, Marie-Hélène Méliès neuvoo katsojia. Hänen mukaansa Méliès’n töitä analysoitaessa on otettava huomioon se konteksti, jossa ne on tehty. 1900-luvun alku oli suurten keksintöjen ja luovuuden aikaa. ”Valokuvataide oli kehittynyt aikaisemmin, kirjoituskone ja puhelin oli keksitty, ja sitten tulivat höyryveturit ja lentokoneet, joilla saattoi valloittaa maailman. Aikakaudella vaikuttivat myös art nouveau ja orientalismi. Georges Méliès oli oikeassa iässä ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hänellä oli lähes neitseellinen elokuvan maaperä kynnettävänään.” Méliès osui paikalle ensimmäiseen julkiseen elokuvanäytökseen Pariisissa joulukuussa 1895. Tuolloin hän oivalsi heti, että elokuvakameralla voi tehdä muutakin kuin taltioida todellisuutta sellaisenaan. Taikurin työhön mieltynyt Méliès toi silmänkääntötemput elokuviinsa. Mielikuvituksellisten kohtausten tekemistä helpotti se, että hän keksi sattumalta trikkikuvan. Méliès oli sekä luova taiteilija että harvinaisen sivistynyt mies. Hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi, vaikka tuohon aikaan Ranskassa oli vuosittain vain noin 5 000 ylioppilasta. ”Lisäksi Méliès luki paljon, osasi kreikkaa ja latinaa ja oli opiskellut pianonsoittoa ja maalausta. Hän teki itse taustansa”, Marie-Hélène Méliès valottaa. Perinteitä varjeleva sukuMarie-Hélène Méliès’n mukaan Ranskassa virisi voimakas halu säilyttää vanhoja filmejä 1930-luvulla. Innostus johti elokuva-arkiston perustamiseen vuonna 1936. Mélièsin tyttärentytär Madeleine Malthête-Méliès oli nuoruudessaan arkistossa töissä. Hänelle sanottiin tuolloin, että hänen on pidettävä huolta isoisänsä perinnöstä. Tällä tiellä nykyisin 80-vuotias nainen on edelleen. Hän perusti vuonna 1945 Méliès’n ystävien yhdistyksen, La Cinémathèque Méliès’n, jonka nimissä näytelmäelokuvan uranuurtajan jälkeläiset apulaisineen ovat jäljittäneet ja restauroineet yli kaksisataa filmiä. Lisäksi he ovat työskennelleet sinnikkäästi palauttaakseen fantasiamestarin kunnian ja tehdäkseen hänet tunnetuksi maailmalla. Yleisöä yhä enemmänPerhe on kiertänyt ympäri maailmaa vanhaa esitysperinnettä jatkaen jo 1960-luvulta lähtien. ”Ensi vuonna Méliès’n kolme sukupolvea juhlivat kultuuriperintötyönsä kuudettakymmenettä vuotta”, Marie-Hélène Méliès kertoo. ”Madeleine sanoo aina, että olemme ainoa perhe, joka jatkaa suvun traditioita niin kuin pitäisi. Nyt täytyisi vain löytää uudesta sukupolvesta joku, joka jatkaisi toimintaa”, hän hymähtää. ”Toistaiseksi Madeleine on veturi ja minä kuljetan polttoainetta”, Marie-Hélène Méliès vertaa mutta korostaa, että heidän kahden työ on vain jäävuoren huippu – perheellä on vuosien mittaan ollut apunaan lukuisia ihmisiä. Ponnistelu on kantanut hedelmää: etenkin viime vuosina Méliès’n arvostus on kasvanut, samoin yleisömäärät. ”Viime aikoina myös nuoret ovat innostuneet hänen satavuotiaasta tuotannostaan”, Marie-Hélène Méliès iloitsee.
Georges Méliès’n elokuvia esitetään säestyksen kera Kino-Palatsissa lauantaina 6.3. kello 14. Muualla verkossa
Päivitetty 16.03.2004 kello 18.26
|
Festival News lauantaina 6.3.2004•Méliès'n filmeistä yli puolet kateissa •Lapsena nähty porno aikaistaa seksielämää •Elokuvissakäynti ulkomailla voi yllättää •Videopaja opastaa nuoria elokuvantekijöitä •Missä muualla lyhytelokuvia näkee? •Indie-elokuvan tila huolettaa mystistä Maderia •Dvd voitti taistelun laitemarkkinoilla Kolumnit |
|
