Homokulttuurin täytyy erottua


Michael Brynntrup. Kuva: Jussi Karmala.

Michael Brynntrup käsittelee omaa homoseksuaalisuuttaan avoimesti lyhytelokuvissaan. Hänen mielestään homokulttuurin ja -elokuvan voima on siinä, että se pystyy tarkastelemaan yhteiskuntaa ulkopuolisen näkökulmasta. Lue lisää >


Thaimaassa kuningas ei ole iltapäivälehtien riistaa

Vaikka Thaimaassa tehdään elokuvaa jo häpeällisestä prostituutiosta, on nykypäivän Thaimaassa edelleenkin ilmiö, jota ei suvaita kritiikin kohteeksi: Thaimaan kuningas ja kuninkaallinen perhe elävät jalustalla, jonka kritisoiminen on lailla kielletty. Lue lisää >


The Ramonesin vuoro vetää salit täyteen

Musiikkidokumentit ovat vuodesta toiseen elokuvajuhlien suosituimpia näytöksiä. Tänä vuonna Ramones-dokumentit vetävät salit täyteen. Lue lisää >


Salsan syleilyssä

Gisella Huotari tanssin pyörteissä.


Ihan tuli ikävä Kuubaan, siellä musiikki soi joka paikassa ihan kuin elokuvassakin," sanoo kolme kertaa Havannassa käynyt Tuula Kapanen Los Zafiros -dokumentin jälkeen. Pahimman ikävän voi onneksi karkottaa salsan tahdissa. Kuuba ja sen rytmit innoittavat nyt suomalaisia. Jäyhät ja ujot muuntuivat iloa pursuviksi lanteenvispaajiksi Klubilla keskiviikko-iltana.
Lue lisää
>





Päivitetty 16.03.2004 kello 18.31