| |||||||||||||||||||||
|
|
Totuus suututtaaJenni Mäenpää
Afganistanin arjesta kertovat dokumentit saavat aikaan reaktioita. Tällaista ei ole nähty paljon Suomessa. Yksi värisyttävistä pätkistä on nuoren, rohkean afganistanilaisen naisen Mary Ayubin dokumentti, Varjot (The Shadows). Ayubi aloitti työnsä maansa ensimmäisenä kameranaisena vuosi sitten. Hänen dokumenttinsa kertoo rehellisesti naisten kohtaamista ongelmista joka päiväisessä elämässä Afganistanissa. Elokuvan jälkeisessä keskustelutilaisuudessa ohjaajat kertovat työstään, ja yhtäkkiä kaikki ongelmat ovat hävinneet. Ayubi on vaitonainen ja toimii mieluummin tulkkina kuin vastaa itse kysymyksiin. Hän puhuu hyvää englantia. ”Kaikki on nyt paremmin Afganistanissa”, hän tulkkaa afganistanilaisen miesohjaajan Mirwais Rekabin puheenvuoron. Eri tahoilta tulevat tiedot ovat ristiriitaisia. Toiset rohkaisevat Ayubia puhumaan, ja lopulta hän kertoo murskavastaanotosta, jonka The Shadows sai, kun se esitettiin valikoidulle yleisölle Kabulissa. Ayubi huudettiin ulos lehdistökonferenssista elokuvan jälkeen, ja nyt hän ei uskalla esittää elokuvaa kotimaassaan uudestaan ainakaan vähään aikaan. Hän pelkää itsensä ja perheensä puolesta. Hän ei selvästikään ollut varautunut niin voimakkaisiin reaktioihin. Maan ulkoministeri rohkaisi häntä vaan kestämään odotettavissa olleet reaktiot. Ayubi on surullinen, koska hän teki dokumentin juuri afganistanilaisille, mutta kansa ei ole vielä valmis kohtaamaan todellisuutta. Uudistukset tapahtuvat pieninä askeleina pitkän ajan kuluessa, ja tämä on sinänsä jo suuri askel ottaen huomioon, että esimerkiksi naislaulajat ovat vasta vähän aikaa sitten saaneet oikeuden esiintyä Kabulin televisiossa.
Takaisin pääjuttuun
Päivitetty 16.03.2004 kello 18.31
|
Festival News perjantaina 5.3.2004Homokulttuurin täytyy erottua Thaimaassa kuningas ei ole iltapäivälehtien riistaa The Ramonesin vuoro vetää salit täyteen Mary Ayubi: "Journalistina voin palvella maatani parhaiten" Indonesiassa ja Thaimaassa elokuvien katselu on yhteisöllinen tapahtuma Unohdettu tapahtuma löytyi filmiarkistosta Uusia näkökulmia lomamuistoihin Pianisti saa mykän elokuvan elämään Lyhytelokuva keskustelee kahvilassa Yle tukee suomalaisia lyhytelokuvia rahallisesti ja henkisesti Tampereen elokuvateattereiden historiaa ja dramaattisia käänteitä Tampereen elokuvateattereiden historiaa Kino-Palatsi palaa juurilleen Finnkino valloittaa Tamperetta Suomen hurjin elokuvateatteripalo 20-luvulla muutti paloturvallisuusmääräyksiä Finlaysonin uudistettu tehdasympäristö Punk, reggae ja hiphop rakentavat parempaa maailmaa Musiikkivideo tekee äänestä enemmän Aktivistien pitää näkyä ja kuulua Kolumnit |
|