Finlaysonin tehdasalueen historiaa

Teemu Hotti, Ville Juutilainen, Emmi Nissi ja Marja Pennanen

* Vuonna 1820 skotlantilainen James Finlayson (1771–1852) perusti konepajan Tammerkosken rannalle. Tampere oli silloin noin tuhannen asukkaan pieni käsityöläiskaupunki. Finlaysonin valmistamille koneille ei kuitenkaan ollut Suomessa markkinoita. Valtiovallan vaatimuksesta tehdas muutettiin puuvillakehräämöksi vuonna 1828.

* Vuonna 1836 Finlayson sai uudet omistajat, joitten johdolla tehdas alkoi laajentua. Tuotanto kasvoi, ja työntekijöiden määrä lisääntyi. Tuotteet, puuvillakankaat ja –langat, myytiin etupäässä Venäjälle.

* 1900-luvun alussa omistajat luovuttivat tehtaan johdon ulkopuolisille ammattilaisille. Silloin Finlaysonilla oli yli 3000 työntekijää. Se oli Pohjoismaiden suurin teollisuusyritys. Nyt, noin sata vuotta myöhemmin, alueella työskentelee lähes yhtä paljon ihmisiä.

* Alue on saanut nimen "Tampereen Vanhakaupunki". Vielä 1980-luvun lopulle asti kaupunkilaisilta suljettu tehdasalue.

* Tehdasalueella vuosina 1837-1960 rakennetut lisärakennukset on nimetty järjestysnumeroin 1-58. Useimmat rakennukset saivat lisäksi nimen rakennusaikaisten maailman tapahtuminen mukaan.

* 1920-luvulla tehtaalle otettiin käyttöön sähkömoottorit. Mekaaninen voimansiirtojärjestelmä poistettiin kokonaisuudessaan käytöstä 1950-luvulla.

* 1940 Tampereen tehtaita pommitettiin kolmasti.

* 1985 Finlayson siirtyi osaksi Asko-konsernia. Tampereen tehdasalueen kehittämiseksi perustettiin Tampereen Kiinteistö Invest Oy, jonka hallintaan kiinteistöt siirtyivät.

* 1990 Kutominen Tampereella päättyy. Tuotanto keskittyy Forssaan ja pääpaino siirtyy painettuihin ja värjättyihin kankaisiin.

* Vuonna 1995 vahvistetun asemakaavan mukaisesti noin. 70 % Finlaysonin tehdasalueen rakennuksista on säästetty. Ympäristöministeriö on nimennyt Tammerkosken teollisuusmaiseman Suomen kansallismaisemaksi.

* Yksi historiallisen alueen hyvin säilyneistä rakennuksista on vuonna 1923 valmistunut Finlaysonin myymälä, joka nyt on remontin jälkeen avattu uudelleen entisaikojen loistossaan.

* Osoitteessa Kuninkaankatu 3 jo 80 vuotta toimineen myymälän piirsi arkkitehti Bertel Strömmer ja sisustuksen suunnitteli Vilho Kolho. Myymälä onkin yksi Tampereen vanhimmista edelleen toimivista liikkeistä.

* Finlaysonin tehdas oli Tampereella aikoinaan yhteisö, jota sanottiin kaupungiksi kaupungissa. Porttien sisällä oli oma erillinen maailmansa.

* Työläiset asuivat tehtaan asunnoissa Amurissa ja kävivät jumalanpalveluksessa Finlaysonin kirkossa. Sairastuessaan finlaysonilainen sai apua tehtaan sairaalasta ja sairaskassasta.

* Tehtaalla oli myös oma koulu, lastenkoti, ruokala, kirjasto, kauppa, pankki ja palokunta. Järjestystä piti yllä tehtaan poliisi.

* 1900- luvun vaihteessa joka toinen tamperelainen oli töissä Finlaysonin tehtaalla. Työntekijöistä huomattava osa oli naisia ja lapsia.

* Finlayson painatutti jopa oman setelirahan palkkojen maksamiseen.

* Finlayson oli pitkään suomalaisen teollisuustoiminnan keulakuva ja merkittävin työllistäjä. Vanha tehdas on poikkeuksellisen hyvin säilynyt muistomerkki suomalaisen teollisuuden alkuvaiheilta. Se on myös maailmanlaajuisesti harvinaisuus.

* Finlayson oli edelläkävijä Suomessa. Monet uusista keksinnöistä otettiin siellä ensimmäisenä käyttöön. Näitä olivat muun muassa täysmetallinen vesipyörä ja sähkövalo.

* Finlayson oli myös ensimmäisiä suomalaisia yrityksiä, jonka tuotteiden laatu saavutti aikakautenaan kansainvälisen tason.

* Tehdas herätti paljon huomiota rakennusten valmistumisen aikoihin erityisesti korkeutensa vuoksi. Vuonna 1937 valmistui uusi tehdasrakennus, Kuusivooninkinen, silloinen pilvenpiirtäjä. Tämä kuusikerroksinen rakennus oli ensimmäinen varsinainen tehdas Suomessa. Se oli niin korkea, etteivät kaikki työläiset uskaltaneet tehdä työtä ylimmissä kerroksissa.

* Nykyään Kuusivooninkinen on Finlaysonin alueen vanhin ja arvokkain rakennus, sekä Pohjoismaiden vanhin tämäntyyppinen tehdasrakennus.

* Finlaysonin alueelle on mennessä muuttanut lukuisia yrityksiä, kuten ravintoloita, tietotekniikkayhtiöitä, ammattikorkeakoulu, Aamulehden toimitus ja konttori sekä Siperia-niminen liikekeskus. Lisäksi alueella ovat Työväen keskusmuseo, Mediamuseo ja Plevnan elokuvakeskus.

 

Takaisin pääjuttuun
Finlaysonin tehdasympäristö on kaupunki kaupungin sisällä (FN 2004 / Perjantai)

Muualla verkossa
Pirkanmaan teollisuushistoria, Finlaysonin alue
inter2.tampere.fi/tehdas/akseli/koski/finlays/finlays.htm

James Finlayson ja John Paterson
www.oph.fi/etalukio/.../kaarila/james.html

Finlaysonin alueen historiaa
koti.mbnet.fi/ultrix/businness/Finlayson-historia.doc

Finlaysonin alue Tampere
/www.finlaysoninalue.com/info/historia/jamesfinlayson.html

Finlaysonin vanha tehdas
www.tkm.fi/vanhateh.html

 

Päivitetty