Rytmi etenee jyrän lailla

Riina Perttula
Kuva: Paula Teräväinen

”En oikein tiedä, mitä sanoa. Tämä on hieman uutta minulle. Kiitos kaikille. Kiitos tuomaristolle ja opettajille”, ohjaaja Sami Hyrynkangas sanoi elokuvajuhlien palkinnonjaossa sunnuntaina.

Hyrynkankaan ohjaama dokumentti Rytmi on juuri voittanut pääpalkinnon alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa. Menevä kuvaus postin lajittelukeskuksessa työskentelevän miehen päivästä on saanut tuomariston kiitoksen.

Sami Hyrynkangas. Kuva: Paula Teräväinen Sami Hyrynkankaan dokumentti voitti pääpalkinnon kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisessa sarjassa.

”Muoto ja sisältö tanssivat samassa tähdissa. Mekaaninen aihe, dynaaminen toteutus, leikkaus rulettaa kybällä”, kuuluu kotimaisen kilpailun juryn kiittävä tuomio.

Rytmi on nuorten, Helsingin Stadia ammattikorkeakoulussa opiskelleiden elokuvantekijöiden työ. Se on yksi neljästä oppilastyöstä, jotka palkittiin kotimaisessa kilpailussa.


Jalat hyytelöä

”En villeimmissäkään kuvitelmissanikaan uskonut voittavani. Jalat ovat ihan hyytelöä”, Sami Hyrynkangas huokaa voittopokaali kädessään elokuvateatteri Plevnan pihalla.

Hyrynkankaan, kuvaaja Jussi Heikkisen ja äänisuunnittelija Waltteri Pääkkösen päät ovat Rytmin voitosta aivan pyörällä. Sellaiset sanat kuin käsittämätöntä, uskomatonta ja mieletöntä vilahtevat toistuvasti palkitun tuontantotiimin puheessa. Onnittelijat käyvät halailemassa ja taputtelemassa olalle nuoria osaajia.

”Olen todella yllättynyt palkinnosta. Kun heräsin tänään aamullla, ja laitoin puhelimeni päälle, samantien tuli tekstiviesti, jossa pyydettiin ottamaan elokuvajuhlien järjestäjiin yhteyttä. He sanoivat, että tervetuloa palkintojen jakoon pokkaamaan kotimaisen kilpailun voitto”, ohjaaja kuvailee tietään palkintogaalaan.


Punaviinille Näsinneulaan

”Tämä on esikoisohjaukseni, joka näyttää etenevän jyrän lailla”, Hyrynkangas ihmettelee. Ja taas taitaa jostain kuulua sana "uskomatonta".

Rytmin tekijät pitävät itseään vielä ihan aloittelijoina. He antavat suuren arvon menestykselle korkeatasoisessa kilpailussa.

Hyrynkangas vakuuttaa, että menestys innostaavaltavasti aloittelijaa elokuvan tekoon. Esikoisen menestys tosin luo paineita myös tulevaisuudelle. Rytmin yllätysvoittoa paremmaksi ei ole helppoa pistää.

Mutta ennen tarttumista uusiin haasteisiin pitää juhlia Rytmin menestystä. Tuotantotiimiläiset kertovat, että he olivat edellisenä iltana aivan leikkimielisesti vitsailleet, että jos Rytmi voittaa, tekijät lähtevät taksilla suoraan lentokentälle.

”Ehkä voisimme hankkia kunnollisen videokameran”, kuvaaja Jussi Heikkinen kuitenkin järkeilee nyt, kun voitto on totta.

”Mutta ensin me menemme Näsinneulaan juomaan punaviiniä ja syömään hyvin. Tänään ei syödä mitään pizzaa”, Heikkinen lisää.


Lue lisää
Grand Prix'n voitto Ruotsiin (FN 2004 /Sunnuntai)


Muualla verkossa
Kaikki voittajat ja tuomaristojen raportit elokuvajuhlien sivuilla
www.tamperefilmfestival.fi/

Päivitetty