Perjantaina 11.3.2005
Heidi Hölsömäki
Räppäävä stand up -koomikko Anitta Ahonen on Elokuvajuhlien vakiokävijä. Kuva: Jaana Teräväinen
Elokuvajuhlien 35-vuotisjuhlien kunniaksi kysyimme vakituisten elokuvakävijöiden muistikuvia menneiltä vuosilta. Stand up -koomikko Iso A eli Anitta Ahonen muistelee yhä ohjaaja Vino Mikulovia. Mutta mikä elokuva jäi koomikolle parhaiten mieleen?
Montako kertaa olet ollut Tampereen elokuvajuhlilla?
– En muista tarkkaan, ainakin 10 – 15 kertaa.
Milloin olit juhlilla ensimmäistä kertaa ja miksi?
– Eka kerta oli joskus 80-luvulla, kun opiskelujen ohessa tajusin, että Tampereella on tämmöiset lyhärifestaritkin.
Mikä elokuva on jäänyt juhlilta parhaiten mieleesi? Miksi?
– Ekaksi muistui mieleen joitakin rankkoja eteläamerikkalaisia dokkareita tiilenkantajista tai neilikanpoimijoista. Yksi ehdoton suosikkini on Bambi meets Zorilla. Eli lyhyestä virsi kaunis. Hyvät dokumentit koskettavat ja umpihullut animaatiot tai fiktiot toimivat aina. Anu Kuivalaisen Orpojen joulu kosketti henkilökohtaisesti niin voimakkaasti, että itkin kuin Niagara sen jälkeen.
Kerro jokin mukava tai kamala sattumus elokuvajuhlilta?
– Olin juontajana esittelemässä elokuvia kolme kertaa filkkareilla 90-luvulla. Niiltä ajoilta muistuu mieleen parikin juttua. Yksi suomenruotsalainen ohjaaja testasi, osasinko lausua hänen elokuvansa nimen oikein. Osasin, mutta päätin, ettei hän ollut kiva ihminen. Yhdelle saksalaiselle ohjaajalle ostelin viskiä Tulliklubilla, koska hän oli hauska ihminen ja hänen elokuvansa oli ihan kökkö.
Laternassa oli loppubileissä aina hauskaa, mutta en ehkä muista ihan kaikkea. No suosikkiohjaajani oli kerrankin tsekkiläinen Vino Mikulov, joka myös valkoviininä tunnetaan. Tunnistin 90-luvulla osan filkkareiden ulkomaisista vakikävijöistä ainakin ulkonäöltä. En tiedä, onko harmaatukkainen ehkä italiainen vanhempi lady vielä hengissä tai jaksaako saksalainen vakikävijä vielä bailata nahkahousuissaan.
Mutta juttuhan on niin, että elokuvajuhlat eli lyhärit pitää ihan itse kokea. Mikään ei voita tunnetta, kun istuu 10 tuntia katsomassa leffoja vatsa täynnä tai nälissään, janoissaan, krapulassa, pikku huppelissa – tai muuten vaan taskulampun, taskumatin ja euroviisusanoitusten kanssa Tampere-talossa laulamassa täysillä toinen toistaan kammottavampia suomalaisia, viimeisiksi jääneitä, viisuja. Katharsiksenhan siitä saa välittömästi.
Loppuun totean vain, että lyhärit – sehän on elämäntapa!
35-vuotismuistoja: Kati Lehdon ensi-ihastus oli kuubalainen (FN 11.3.2005)
Päivitetty 16.03.2005 kello 10.11
