Festival News 2005 - Tampereen 35. elokuvajuhlien verkkolehti

Perjantaina 11.3.2005

Kymmenen vuoden yksinäisen tien kulkijat

Aino Holma

Pauli Hokkanen

Ohjaaja Pauli Hokkanen teki dokumentin bändistä, josta hän kovasti pitää. Kuva: Aino Holma.

Lauantain rokkiyössä nähdään tänä vuonna Pauli Hokkasen dokumentti Kymmenen vuoden yksinäisyys, joka kertoo Absoluuttisesta Nollapisteestä.

– Tommin humalainen heittohan se nimi oli. Mutta on se ollut maailman sivu niin, että kaiken maailman oudon leiman saaneet ovat saaneet olla yksin tai kaltaistensa joukossa, perustelee Hokkanen.

Nimi viittaa hänen mukaansa yhtyeen ikään ja siihen, millaista keikkaelämä oikeasti on. Absoluuttinen Nollapiste juhli kymmenvuotista olemassaoloaan viime vuonna.

Idea dokumentin tekemiseen tuli ohjaajalta itseltään.

– Pojat soittavat pirun hyvää musiikkia, ja kun kerran jostakin 69 Eyesista on tehty ties kuinka paljon tallenteita, oli jonkun tehtävä pikaisesti jotakin.

Heti Kymmenen vuoden yksinäisyyden jälkeen dokumentin päätähdet esiintyvät Tullikamarin lavalla.

Vanhaa kuvamateriaalia bändin alkuajoilta

Kymmenen vuoden yksinäisyydessä katsoja pääsee tutustumaan muun muassa bändin jäsenten kotikonnuille Rovaniemelle ja Absoluuttisen Nollapisteen perustamisaikoihin. Mukana seikkailevat musiikkikirjaston johtaja ja rovaniemeläinen bändi GND.

Ihastuttavaa vanhaa kuvamateriaalia on ollut käytettävissä, sillä Nollapiste on kuvannut ahkerasti keikkareissuilla ja takahuoneissa.

– Vanhaa materiaalia oli tallessa leikattuna yli 10 tuntia, laulaja Tommi Liimatta kertoo.

Uusi materiaali, yli 45 tuntia, kuvattiin vajaassa kymmenessä päivässä Absoluuttisen Nollapisteen kiertueen aikana. 4.3.2004 ensiesityksensä saaneen dokumentin pituudeksi tuli 53 minuuttia.

Tekovaiheessa rahan niukkuus näkyi siten, että ryhmä joutui laskemaan liikkeensä tarkkaan.

– Välillä mietittiin, missä syödään, vai syödäänkö. Onneksi tekijäporukalla kesti hermot ja talkoomieli, Hokkanen huokaa.

Parasta keikkojen hypnoottinen tunnelma

Dokumentissa kuultavissa biiseissä kiteytyy Hokkasen mukaan juuri se, mitä Nollapisteen keikoilta voi odottaa.

– Viimeisen päälle tarkkaa soittoa, huikeita improvisaatio-osia, näyttäviä valoja sekä hypnoottinen tunnelma, hehkuttaa Hokkanen.

Lauantaina nähtävässä 43-minuuttisessa versiossa dokumentin liveosuuksia on lyhennetty.

– Mielestäni tämä versio toimii juuri silloin, kun yhtye vetää keikan heti perään, Hokkanen perustelee.


Lue lisää rokkijuttuja

Pitkä yö – lyhyt katsaus (FN 11.03.2005)

Rockfestivaalien syntyhistoria (FN 11.03.2005)

Festareilla kelpaa kulkea, vaikka yksikenkäisenä (FN 11.03.2005)

The Who rokkaa Aarnialan filmillä (FN 11.03.2005)

Mysteeri nimeltä rockfestivaali (FN 11.03.2005)

Tragediasta otettiin opiksi (FN 11.03.2005)

Absoluuttinen Nollapiste proggaa rokkiyössä (FN 11.03.2005)

Yksinäisten vuosien mahdollistajat (FN 11.03.2005)

Elektronista musiikkia ja romukolinaa Klubilla (FN 11.03.2005)


Muualla verkossa

Absoluuttinen nollapiste
http://www.karppanen.com/an/

Päivitetty 10.03.2005 kello 19.10

Festival News 2005
perjantaina 11.3.2005

Kolumnit