Elokuvajuhlat Linkki etusivulle Linkki uutisiin Osallistu!-linkki Mustamakkara-linkki Nääs-linkki Ö-mappi-linkki Linkit-linkki Festival News logo

Hyvä on hyvää, teki sen kuka vaan

Kotimaisen kilpailun tuomari Mari Rantasila ei silmäile alkuteksteistä tekijän sukupuolta. Mielipide elokuvasta syntyy vasta, kun salin valot syttyvät.

Mari Rantasila

- Hyvä on hyvää, teki sen kuka tahansa, sanoo Rantasila.

Hän pitää kuitenkin myönteisenä, että yhä useammin kameran takaa löytyy nainen.

- Se tuo mukaan uutta
ja erilaista näkökulmaa. Elokuvasta on usein puhuttu
miehisenä taiteena, mutta nyt asia on muuttumassa.

Ohjaaminen opettaa. Rantasila on itsekin ohjannut kaksi tuoretta lyhytelokuvaa. Mediakoulujen sarjassa esitetyt Katariinan koti ja Emmin koti on toteutettu hänen vetämällään Näyttelijä ja kamera -kurssilla.

- Kameran toisella puolella oleminen opetti minulle myös näyttelijänä hirveästi. Olen varmasti jatkossa "kiltimpi" näyttelijä.

Yhteistyö pelaa

Mari kehuu tuomariston yhteistyön sujuneen hyvin. Vaikka takana on jo lähes kymmenen tuntia kotimaista lyhytelokuvaa, makuasioista ei ole tarvinnut kiistellä.

- Tähän asti olemme olleet yllättävän yksimielisiä. - Tuomarina toimiminen on iso, mutta mielenkiintoinen urakka, Mari Rantasila sanoo.

Teksti ja kuva: Mikko Numminen

© tivema 1997
Lauantaina 8. maaliskuuta 1997

[Uutisen alkuun]    [Uutisotsikoihin]     [Palaute]