Elokuvajuhlat Linkki etusivulle Linkki uutisiin Osallistu!-linkki Mustamakkara-linkki Nääs-linkki Ö-mappi-linkki Linkit-linkki Festival News logo

Muuvit jaossa viidettä kertaa

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) palkitsee viime vuoden parhaat suomalaiset musiikkivideot Muuvi-palkinnoilla. Kilpailu järjestettiin viidennen kerran.

Muuvit jaetaan yleisölle avoimessa tilaisuudessa Ravintola Senssillä lauantaina klo 17-19. Tilaisuus nauhoitetaan ja lähetetään TV 1:ssä muutaman tunnin viiveellä eli klo 23 alkaen.

Raha ei aina ratkaise

Kahdeksanhenkinen tuomaristo koostuu musiikin, elokuvan, videon ja tiedotusvälineiden ammattilaisista. Jari Muikku Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksesta oli raadissa toista kertaa.

Muikun mielestä tekninen osaaminen on parantunut, mutta uudet ideat ja omaperäinen näkemys ovat harvassa. - Raha ei aina ratkaise videon toimivuutta, vaan hyvä idea.

Jari Muikku penää lisää kanavia kotimaisille musiikkivideoille. On resurssien haaskausta, jos kalliille videolle saadaan vain pari tv-esitystä. Kuitenkin video on varsinkin ulkomaille yrittäville musiikintekijöille välttämätön visuaalinen käyntikortti.

- Musiikkivideoiden tuotanto on Suomessa kasvanut. Viime vuonna kilpailuun osallistui vajaat 60 videota, tänä vuonna 88, Muikku kertoo. Hän arvelee, että videoita tehdään Suomessa kaikkiaan toista sataa vuosittain.

Teksti: Virpi Ekholm

© tivema 1997
Lauantaina 8. maaliskuuta 1997

[Uutisen alkuun]    [Uutisotsikoihin]     [Palaute]